Renee Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää, 2015, s. 318
Kirjan takakansi nappaa kiinni kuin haukka. Kirkuvan punaisena pukstaavina se hönkii korvaan:
Entä jos kirja, jota olet lukemassa kertoisikin sinusta -
ja paljastaisi synkimmän salaisuutesi?
Kaikki näyttäisi olevan hyvin Catherinen ja Robertin elämässä. Heillä on toinen toisensa. Heillä riittää rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. On menestystä tuova työ ja toimeentuloa, ja aikuiseksi varttunut poika Nicholas, joka on aloittelemassa omaa elämäänsä.
Mutta Catherinella on suuri salaisuus. Salaisuus, jonka hän on pitänyt visusti vain itsellään. Sen kanssa hän on sinnitellyt jo 20 vuoden ajan.
Yhtäkkiä Catherinen yöpöydälle ilmestyy kirja, joka räväyttää kaiken päivän valoon! Catherine lukee kirjasta omaa tarinaansa ja painajainen on valmis. Hän tajuaa, että vaikka se ainoa ihminen, joka hänen lisäkseen tiesi, on kuollut, niin silti jossain on joku, joka myös tietää!
Ja koska hän on pitänyt kaiken lukkojen takana, salaisuudesta on tullut liian iso paljastettavaksi
- se on kuin sikiö, joka on kasvanut liian suureksi, jotta sen voisi synnyttää luonnollista tietä :se on leikattava ulos. Salaisuuden säilyttämisestä on tullut melkein isompi taakka kuin itse salaisuudesta.
Renee Knightin psykologisessa trillerissä kutkuttava asetelma aukeaa hyvin pian, mutta vaikka sen paljastuminen ensin ihmetyttää ja saa pohtimaan loppusivujen suurta määrää, niin paljastaminen luo vasta puitteet tarinalle,on sen alku.
"Verhot oli vedetty eteen, ja hämärässä kesti hetken huomata, että hän käveli hajonneen elämän läpi."
" On oltava julma ollakseen kiltti. "
Renee Knightin esikoisteos koukuttaa ja oivallisesti rakennettuna se pitää hyvin pihdeissään loppuun asti. Silti en täysiä tähtiä pysty kirjalle antamaan, koska jossain kohtaa tuli vahvana olo, että vähemmän olisi enemmän.
⭐⭐⭐ ½
*Tea *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti