Maailman kirjapäivän lukutempaus

Tea: 

                        

To 1.3.2018 olleen Maailman kirjapäivän tiimoilta, päätimme Ida-Marian kanssa lukea viikonloppuna kirjoihin liittyvän tarinan, sillä...

... onko parempaa kuin kirjavinkit kirjojen sisällä! Tarinat, jossa kirjat tai kirjoittaminen ovat pääosassa...  Minulle fantasia ei ole se omin lukugenre, mutta tänä viikonloppuna tulin hyvällä tavalla yllätetyksi kuten aikanaan löytäessäni Cornelia Funken fantasiatrilogian Musteemaailma. 

Anne Leinonen: Kirjanoita, 2017, s. 228

Sovimme Ida-Marian kanssa, että kumpikin lukee tänä viikonloppuna tahoillaan Anne Leinosen  Atorox- palkitun urbaanin fantasiakirjan Kirjanoita.

 Päädyimme Kirjanoitaan, koska sen tarina monine kirjaviitteineen vaikutti kiehtovalta. Ja miten sattuikaan, että jokin aika sitten talvikampanjassaan Adlibris myi kirjaa uskomattomaan muutaman euron tarjoushintaan!

- Kyllähän sinä sen aistit sisälläsi, eikö niin? Että kirjat ovat sinulle enemmän  kuin monille muille.

Kirjanoita kertoo 17-vuotiaasta Aurasta, joka asuu tämän päivän Helsinkiä muistuttavassa 20 miljoonan asukkaan Helbyssä. Helbyssä on paljon samaa kuin Helsingissä, kaupinginosia myöden, mutta puuta ja paperia ei juurikaan enää ole, eikä näin ollen paperisia kirjojakaan. 
Kirjojen sijaan on älymuovia, läpysköitä, johon voi ladata kirjoja ja lehtiä. Yksityisautot ovat harvinaisuuksia bensan kalleuden takia. Ihmiset kulkevat ratikoilla ja maanalaisilla, pyörillä sekä riksoilla, jonka kyydin voin napata kuin taksin ikään. 

Kirjanoidassa reaalinen maailma on kutistunut vain Helbyyseen sekä tuhoutuneeseen kehä kolmosen ulkopuoliseen maailmaan, jota alettiin kutsua Joutomaaksi. Sinne jonnekin, Joutomaahan,  Auran äitikin tuhon aikoihin mystisesti hävisi, kun Auran oli vasta hyvin pieni.

Auralla on jotakin, mitä muilla ei ole, jotakin jota hänen itsensäkin on vaikea ymmärtää, jotakin josta ei uskalla kuin vaieta. Aura näkee välähdyksiä toiseen mailmaan, kuin päällekkäisiä kuvia. Kun hän katsoo näyteikkunaa  syksyisellä Bulevardilla, ikkunasta heijastuu ihmisiä lumimyrskyssä...Keitä he ovat, ovatko he oikeita, olemassa?

Mystisiä välähdyksiä, tuntemuksia vatsanpohjassa, makuja suussa. Auran elämä on joka lailla muutosten kourissa. Hän on juuri saanut tietää olevansa kirjasieluinen, mitä kaikkea se sitten tarkoittaakaan. Kaiken kukkuraksi heille kotiin on muuttanut isän topakka Inge-sisko, jolla on ihan omat ajatukset Auran elämästä. 
Aura on päättänyt lopettaa lukion ja yhteiset läksyhetket lempikahvilassa parhaan ystävän Silken kanssa ovat ohi. Aura saa töitä Menetettyjen unelmien talosta, boheemista kahvilasta, joka huokuu taikuutta ja salaisuuksia, outoja ihmisiä ja ilmiöitä. 

Omaa salaisuuttaan kantaa myös kiehtova Pyry, kahvilan apupoika. 

" Hämmentynyt Aura istui kirjojen keskellä. Hän alkoi vasta hahmottaa, mihin kaikkialle hänen juuri lukemansa ulottui. "

Helby on kääriytynyt salaisuuksien ja taikuuden seittiin. Se ei ole enää entisensä ja jotakin on tehtävä. Aura on tahtomattaan joutunut keskelle tahtojen taistelua ja taikuutta, jossa hän ei tiedä kuka on lopultakaan ystävä, kuka viholinen, kehen luottaa ja kehen ei. 

 Kirjanoita on juonivetoisuudessaan helppolukuinen, mutta se pystyy yllättämään ja pitämään otteessaan. Rinnakkaiset todellisuudet, Helby ja Helsinki ovat mielenkiintoinen asetelma. Ahmin Kirjanoidan isoina annoksina ja yllätin itseni lukemasta kirjaa myös pienissä väleissä, kastiketta hämmentäessä, mainoskatkojen aikana...

Minulle takuuvarma mielenkiinnon kohde on kirja, jonka teemana on lukeminen, kirjoittaminen tai kirjat ylipäänsä. Kirjanoidassa suurena vahvuutena ja rikkautena on se miten tarinan sisään on ripoteltu runsaasti jo olemassa olevia kirjoja ja lainauksia niistä. Sivuilla vilisi tuttuja kirjoja kuten Harry Potterit, Narnian tarinat, Michael Enden Tarina vailla loppua, Astrid Lindgrenin Ronja, Ryövärintytär jne.

" Aura hymähti, kun hänen mieleensä juolahti, että tavallaan hän halusi olla kuin Tarina vailla loppua-teoksen Bastian, yksinäinen poika, joka oli varastanut antikvariaatista teoksen, jonka nimi on Tarina vailla loppua. Kun Bastian oli lukenut kirjaa, se oli vienyt hänet toiseen maailmaan, Fantaasiaan, jossa poika olikin sankari ja etsi suurta lohikäärmettä pelastaakseen maailman tuholta. "

Kirjanoita aloitti kaksiosaisen sarjan ja se jäikin hyvin kutkuttavasti ja pahasti kesken. Mutta onneksi jo tänä keväänä, maaliskuun lopulla on tarinalle tulossa jatkoa. Toinen osa on nimeltään Noitakirja. 

Niin, ehkäpä...kuka tietää josko Kirjanoidan innoittamana pystyn vihdoinkin tarttumaan jo Pottereihin, joita Ida-Maria on suositellut minulle jo vuosikausien ajan...  Olen lukenut Pottereista vain 1,5 kirjaa ja jämähtänyt siihen. Ei ole ollut aikaa, ei sitä tai tätä. Jospa jokin fantasialukko voisi vihdoinkin aueta...

🍬🍬🍬🍬 


Ida-Maria:

Aloitin oman lukuviikonloppuni harvinaisen hiihtolomani perjantai-iltana, jolloin luin muutaman kymmenen sivua maistiaiseksi tulevan viikonlopun yhteislukua varten. Olimme valinneet kirjaksi Anne Leinosen Kirjanodan, jonka sisällöstä luittekin jo ylempänä. Tarina on täynnä lukurakkauteen liittyviä viittauksia, kirjavinkkauksia myöten. Kirja on fantasiakertomus, jossa on mukana dystopisia elementtejä. Päähenkilömme Aura asuu selvästi joko tulevaisuudessa tai vaihtoehtoisessa maailmassa, josta fyysiset kirjat ovat sukupuutossa. Päähenkilö Aura on yksi niistä harvoista, joilla on pääsy maailman ainoaan kirjastoon, jossa on yhä fyysisiä kirjoja. Tarinan aikana Auralle selviää paljon uusia asioita kirjojen taikuudesta ja niiden sisältämästä voimasta.

Kirja loistaa juuri noissa hetkissä, joissa se viittaa muuhun kirjallisuuteen. Oli ihanaa huomata itsensä hymyilemässä, kun Helbyn laidalle syntynyttä Joutomaata kuvataan samanlaiseksi, kuin Robert Holdstockin Alkumetsä, mutta jonka hiekassa ryömii scifiklassikko Dyynin kuuluisia hiekkamatoja (hyi kamala, nehän on kerrostalojen kokoisia monstereita!) ja kun Aura saa käsiinsä J.R.R.Tolkienin Hobitin, jonka avulla hän pääsee toteuttamaan rohkeaa suunnitelmaansa. 



"Tunnet niitä koskettaessasi niiden potentiaalin. Kirjat ovat taikuutta."






"Ja kuinka tärkeää on tietää, mitä sanoja käyttää missäkin tilanteessa. Sanat voivat pelastaa hengen."





Kirjassa oli paljon upeita ajatuksia ja teemoja, mutta minun kohdallani lukeminen tökki melkeinpä läpi koko tarinan. Pidin kovasti kirjan sanomasta ja juonesta, mutta erinäiset selittämättömät seikat töksähtivät liikaa ja liian usein lukiessani. Kuin olisin istunut katselemassa maisemia autossa, jonka kuski aika ajoin painaa vahingossa jarrua ja mielentilasi irtoontuu siitä kauniista, mihin se oli keskittyneenä. 

Kirja olisi toiminut mielestäni paremmin, jos se olisi ollut hieman pidempi ja maailmaa, jossa Aura elää, olisi selitetty paremmin. Kirja tosin on kaksiosainen, joten toisessa osassa varmasti saamme lisää syvyyttä ja selvyyksiä maailman rakenteisiin. Vaikka tämä olikin fantasiakertomus, niin tuntuu kuin se kallistuisi myös maagisen realismin puolelle. Minulla on aiemminkin ollut ongelmia maagisen realismin genressä, jonka kirjoissa tapahtuu kaikenlaista epäluonnollista, mutta niiden tarkoitusta ei selitetä tai ne kuitataan vähän liian helpolla. Tuntuu kuin niistä kirjoista puuttuisi se, mitä rakastan ja arvostan ehkä eniten fantasiassa eli maailmanrakennus. Toisaalta ymmärrän, että tällaisissa tarinoissa pääpaino ei ole maailman selittämisessä vaan enemmän heittäytymisessä eriskummalliseen ja selittämättömään. Minua sen puuttuminen kuitenkin jää häiritsemään liikaa. 

Muutamia tällaisia asioita tässä kirjassa oli esimerkiksi ajan ja kehityksen hahmottamisen vaikeus. Auran mukaan hänen äitinsä katoamisen aikaan maailmassa ei vielä ollut kännyköitä, eli noin 17 vuotta sitten, mutta silti kehitys on ollut niin radikaalia, että sähkö on tuhonnut kaiken paperin. Lisäksi kirjoja ei enää voida valmistaa, sillä Kirjanoidan maailman puista ei löydy enää paperiin tarvittavaa materiaalia. Tuhoutuivatko siis kaikki maailman puut vai muuntautuivatko ne jotenkin sähkön ylivaltaan ja poistivat itsestään selluloosan ja korvasivat sen jollain muulla? Tällaisia asioita olisin halunnut selitettävän paremmin. Lisäksi mielestäni "informatiivisen sähkön" vaikutus paperiin kuulosti tyhmältä idealta. Tässä on tietysti haluttu esittää internetin, muovin ja sähkön valtavan nykyajan kulutuksen vaikutusta lukemiseen ja maalata kuvaa maailmasta, jossa paperikirjoja ei enää ole. Aura pystyy kuitenkin näkemään hetkittäin oikeaan Helsinkiin ja mielestäni tässä erottelussa olisi toiminut paremmin kaksi täysin erilaista maailmaa. Helsinki tänä maailmana, jota me elämme ja Helby Kirjanoidan maailmana, jossa paperi on kauan aikaa sitten jo tuhoutunut ja muutamat säilötyt paperikirjat ovat kulkeutuneet oikeasta maailmasta Helbyyn. Toinen osa kirjaparista on toki vielä ilmestymättä... 

Kirjan vahvuus on mielestäni kirjarakkauden ylistyksen jälkeen hahmoissa ja juonessa. Hamot kantoivat tarinaa hyvin ja heidän yllätyksellisyytensä piti mielenkiintoani silti yllä. Pyry oli ehdottomasti mielenkiintoisin hahmo, mutta Aura oli myös hyvin onnistunut päähenkilö. Erään hahmon todellisen luonteen kuitenkin arvasin jo kauaa ennen sen selviytymistä kirjan viimeisillä sivuilla, mutta siihen oli annettukin muutamia vihjeitä.
Tapahtumia alkoi tupsahdella kirjan keskivaiheilla enemmissä määrin ja loppua kohden vauhti ja yllätykset kiihtyivät. Tuntui, että kirja pääsi vasta vauhtiin kun se jo loppuikin. 

Kirja jäi siis kutkuttavaan kohtaan, josta voisi kirjoittaa jopa kirjasarjan. Olen toiveikas kirjaparin viimeisen osan onnistumisesta, kun lukija jätettiin niin odottavaan mielentilaan ja monia vaihtoehtoja jatkolle putkahteli mieleen heti tarinan jäädessä kesken. En voi kuitenkaan antaa kirjalle aivan kolmea tähteä, joten sovittelin arvosanaksi 2 ja ½. Tulen kuitenkin lukemaan toisen osan, Noitakirjan, jotta saamme yhteisen lukuporjektimme päätökseen ja näemme miten Auralle lopulta käy.

🍬🍬½