Muutama ajatus maaliskuun luetuista

Tea: 

Maaliskuussa luin kymmenen kirjaa, joka on minulle poikkeuksellisen paljon.

Yksi pakolla loppuun luetuista oli Erik Wahlström: Kärpäsenkesyttäjä. Se oli v. 2010 Finlandiaehdokkaana , samana vuonna jolloin Mikko Rimmisen Nenäpäivä voitti. Luin kirjan loppuun vain siksi, että siinä oli kiinnostavaa kirjallista ajankuvaa 1800-luvusta.
Kärpäsenkesyttäjä on fiktiivinen romaani kansallisrunoilijastamme Johan Ludvig Runebergista.

Kärpäsenkesyttäjä romaanin nimenä viittaa siihen, kun Runeberg vanhana ja raihnaana pyörätuolistaan käsin yrittää pyydystää kärpäsiä. Hän haluaa kesyttää Stenbäckiksi ristimänsä kärpäsen, kyllä - juuri sen Stenbäckin, Lars Stenbäckin, joka oli hänen aikalaisensa, runoilija ja pappi. Hän, jonka kanssa piti nuorena ja voimainsa tunnossa vääntää sanan sapelia.

 Lukiessa olo oli kuin kärpäsellä tunkiolla. Wahlströmin toimesta lapiolla on luotu sen verran paksua tavaraa, että pörräämistä riittää inhotuksen tunteisiin asti. Turhat sädekehät ja kultareunat kansallisrunoilijan yltä tipahtelevat sivu sivulta : Runeberg on eläimiä julmasti kohteleva kotityranni, hankala ja laiska tyyppi, joka kiusaa kiesien ajajia ja vilkuttaa tuon tuosta silmää hameväelle!
Runebergin ristiriitaisia tunteita herättävä henkilökuva oli silti vain yksi kirjan kulmista.

Mielenkiintoista on aikalaisten ja ajan kuva kulttuuripolitiikan näkökulmasta. Itseään etsivä Suomen kansa saa Maamme-laulun, ja Suomen sodasta ammennetut Vänrikki Stoolin tarinat kuluvat kansalaisten käsissä.
Kirjan plussana on sen ironia ja huumori, mutta se ei riitä hyvän kirjan aineksiksi. Kirja oli äärimmäisen sekava ja lukijan kannalta huonosti jaoteltu. Siinä oli monta kertojaa jotka vaihtuivat lennossa ilman selkeyttä.

Meille Eeva Kilpi- faneille kevät toi lahjan, Sinisen muistikirjan. Eeva Kilven ullakon aarre on hänen  lapsen lapsensa sitoma sininen muistikirja, joka tänä vuonna julkaistiin pikkuiseksi kirjaksi. Siniseen kirjaseen Eeva Kilpi on tallentanut ajatuksiaan mm. vanhenemisesta ja yksinäisyydestä.

Ihminen säilyttää sisimmässään nuoruutensa. Ydin ei vanhene. Kerroksia sen ympärille kertyy vain lisää. Niin on lopulta kaikki iät ympärilläni ja muodostavat hyödyllisen , värikkään, monivivahteisen kokonaisuuden. Näinkin voisi vanhuuteen suhtautua. 

Tänä syksynä sininen saa jatkokseen Punaisen muistikirjan, ja vielä kolmannenkin  kirjan sitten lokakuussa, joka sisältää myös runoja.

Maaliskuussa luin perä perää kaksi täysin erilaista kirjaa runoilija Edith Södergranista. Kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergrania 1900- luvulta lähtien ja väitellyt tohtoriksi Södergran-myytin rakentamisesta kirjallisuudenhitoriassa.

Löytämäni Södergran on nuori elämäniloinen nainen, huumorintajuinen, itseironinen ja epäsovinnainen, hän on tottunut matkailija, sosiaalinen, vilkas, utelias, ailahteleva ja valpas. Hänellä on aikaansa nähden hyvä koulutus ja hän tuntee laajasti kirjallisuutta.

Rahikaisen kirja Edith, runoilijan elämä ja myytti on laaja ja kattava, runsaasti lähteitä sisältävä teos. Se käsittelee paitsi  ES:n ( 1892- 1923 ) elämää myös ja etenkin niitä myyttejä, joita hänestä on rakennettu tämän  kuoleman jälkeen. Toiset elämäkerturit eivät jää myöskään kritiikittä.
ES on ihmisenä mielenkiintoinen ja omaa aikaansa vasten hän on ollut eräänlainen aikansa airut, paitsi runoudessa myös naisena. ES oli pidäkkeetön, spontaani ja intohimoinen nuori, ja kuolemansa jälkeen hänestä oltiin liiankin helposti rakentamassa hyvin yksipuolista kuvaa sairauden kautta.

Elämä ja runot sekoitetaan helposti yhteen. Koska tiedetään Södergranin kuolleen tuberkuloosiin, hänen runojaan halutaan lukea lähestyvän kuoleman työstämisenä.
Itse asiassa Södergran oli kuolemansairas vasta elämänsä viimeisenä vuotena. Sitä ennen hän oli hoitanut itseään hyvin ja elänyt siksi suhteellisen oireettomana, vakavat verensyöksyt ja hengitysvaikeudet alkoivat vasta 1917. 

                                              Punainen aurinko nousee
                                              vailla ajatuksia
                                              ja yhtäläisenä kaikkia kohtaan.
                                              Me iloitsemme airingosta niinkuin lapset.
                                              Tulee päivä, jona tomumme on särkyvä,
                                              samantekevää milloin se tapahtuu.
                                               Nyt paistaa aurinko sydäntemme sisimpään
                                               ja täyttää kaiken ajatuksettomuudella
                                               väkevänä niin kuin metsä, talvi ja meri. 
                  




Siinä missä Rahikaisen teos Södergranista pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen, Leena Helkan kirja Edithin seitsemän sanaa on päiväkirjamuotoinen fiktiivinen kuvaus Södergranin viimeisistä vuosista.
Siinä Södergran elämää ja ajatuksia  kuvataan herkän lyyrisesti.

Ja runoilijalle jäi mitä runoilijalle kuuluu, villiintynyt puutarha.
Siitä saakka olen rakastanut puutarhaa eniten kaikista ihmisistä. 

Kuolema? Tiedänkö vieläkään mitään muuta vastausta kuin sudenkorennon siivet, jotka elämä päivän päästä unohtaa rantakivelle. 

Minä alan keksiä nimiä luojallemme, huuliltani loputtomana virtana luojan nimeä, keksin kunnes aamu tulee ja rakentaa padon nimien virtaan, haukotuksistani, mustista renkaista silmieni alla. 

Edithin Seitsemän sanaa on maalauksellinen kirja. Sen edessä voi vain viipyillä, hengitellä kauniita lauseita. Kirjaa voisi luonnehtia myös meditatiiviseksi, koska se kaikessa runollisuudessaan on hidaslukuinen. Runollinen tyyli sielun peilinä on myös vaikea ja hiukan sekava. Se vaatii pysähtymistä ja paikoillaan oloa.

En koe mielekkäänä edes ajatella kumpi näistä rakastetun runoilijan elämää kuvaavista kirjoista olisi ollut parempi. Lähestymiskulma on täysin erilainen ja kumpainenkin on lajissaan hieno ja suositeltava.
Minusta on hienoa miten on uskallettu alkaa kirjoittamaan enenevässä määrin fiktiivisiä teoksia aikamme tunnetuista kulttuuripersoonista, kirjailijoista ja taiteilijoista. Fiktiivisyys tuo lihaa luitten päälle.

Maaliskuun luetuista iloinen yllätys oli myös paljon kehuttu Napoli-sarja italialaiselta nimimerkin taakse kätkeytyvältä Elena Ferrantelta. 
Sarja alkaa kirjalla Loistava ystäväni. Se kertoo kahdesta erilaisesta tytöstä, minäkertoja Elenasta sekä hänen ystävästään Lilasta. Tytöt elävät 1950-luvun Napolissa, köyhissä oloissa, jossa koulutuskaan ei ole mikään itsestäänselvyys.
Kirja on aistivoimainen ja vahva. Niin vahva, että en heti kyennyt menemään kirjastoon hakemaan kakkososaa.
Napolisarja:
1. Loistava ystäväni 
2. Uuden nimen tarina
3. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
4. Kadonnen lapsen tarina



Kaiken kaikkiaan maaliskuu oli minulle mittava lukukuukausi. Samalla intensiteetillä en huhtikuuhun kykene, eikä määrällisyys ole tarkoituskaan. Kirjapino horjuu silti uhkaavasti.

Joel Haahtela : Adèlen kysymys

Tea: 

Joel Haahtela: Adélen kysymys, 2019, s. 188

Lempikirjailijani pääsi yllättämään - en tiennyt, että häneltä oli tulossa tälle keväälle kirja. ja millainen kirja! Se kertoi enemmän kuin sanoihin mahtuu.

Maailma on menettänyt yhteyden Jumalaan, veli Paul jatkaa puheluaan. Ihmisille annetaan elämä, mutta heillä ei ole aavistustakaan mitä sillä pitäisi tehdä. Kolme toivomusta, jotka heitetään hukkaan. 


Mies on ison edessä. Avioliitto on välitilassa. Nuoruuden sinisilmäisyydessä pahan päivän varalle kirjoitetut ja hyvää tarkoittavat kirjeet kultaisine muistoineen eivät kanna. Tietenkään, eiväthän he Vuokon kanssa edes muistaneet niitä kirjoittaneensa. Ajatus toki oli kaunis, ja rakkautta täynnä. Yhdessä kirjeille voi lähinnä vain hyväntahtoisesti hymähdellä.

Mutta mikä kantaa? Mikä kantaa silloin, kun elämä on kuin matematiikan kaava, alati sama ja yllätyksetön? Kyllä, kyllä toisto kantaa, se sama ja varma, rutiinit ja ulkoa opitut arjen eleet ja toiminnot. Miehelle se riittää. Mutta entä tuo toinen? Kun vaimo vierellä muuttuu ja kasvaa, hamuaa omaan suuntaansa, ei suostu eikä mahdu kaavaan. Vaimo, joka on sama, mutta eri. Tässä, mutta toisaalla. Joka ei ole algoritmi vaan elävä ja hengittävä nainen. Joka haluaa jotain muuta.

On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä. 


Mies irrottautuu kaavastaan. Hän lähtee ystävänsä kokemuksen innoittamana ranskalaiseen luostariin tutkimaan Pyhän Adèlen tarinaa. Luostarin yhdeksänsataa vuotisessa hiljaisuudessa mies uppoutuu Adélen mysteeriin, mitä naiselle tapahtui ja miksi. Ja samalla, kuin huomaamattaan, mies uppotuu myös omaansa, mitä hänelle on tapahtunut ja tapahtumassa?  Ja onko todella niin, että  suvun varjot seuraavat meitä, että me siirrämme ne omiin lapsiimme? Että yritämme ratkaista kaiken, emme anna lasten pitää edes omia murheitaan?

Sen jälkeen, kun ihminen teki itsestään keskipisteen, hänen suuntansa katosi. 

Adélen kysymys kutsuu luostarin lepoon, sen turvalliseen ja ikiaikaisten rutiinien rauhaan. Veljet toimittavat arkisia askareitaan ja ovat samalla pyhän äärellä. Kynttilät lepattavat, laulu kiipeää kappelin seiniä pitkin. Veljet pitävät rukouksellaan maailmaa paikoillaan. Mutta samalla oma sisin tekee työtään. Se prosessoi niin kirjan kertojassa kuin minussa.


Kun myöhemmin kävelen kappelista takaisin huoneeseeni, minusta tuntuu, etten koskaan ole ollut niin syvällä yössä; niin syvällä, että pimeän on pakko alkaa tyhjentää itse itsensä ja muuttua takaisin valoksi. 

Joel Haahtelan Adélen kysmys on viisas ja syvällinen kirja. Täydellinen! Luin sen kahdelta istumalta, ahmien, mutta samalla henkeä pidätellen. Niin kuin luetaan sellaista, jossa ei halua minkään rikkoutuvan. Kun haluaa asettaa askelensa samaan tahtiin, päästä rytmiin ja maisemaan, elää ja hengittää sitä kaikkea:  pergamenttien ja musteen tuoksua, kappelin seiniä kiertäviä hymnejä,  kapeista ikkunoista sinertävää kuun valoa, peperinohutta ja vaaleaa.

Yhtäkkiä se kaikki on tässä, enkä minä tunne tarvetta paeta. 



Veli Paul kävelee vieressäni ja sanoo, että on ihmeitä, jotka tapahtuvat nopeasti, ja on ihmeitä, jotka tapahtuvat hitaasti. Ihmiset odottavat mieluusti nopeita ihmeitä, mutta hitaita ihmeitä he eivät edes huomaa.  

Kirja ei jätä rauhaan. Palaan yhä uudestaan mielessäni kalliolle, kohtaan, josta Adèle tippui, tiputettiin, temmattiin alas. Seison vuoren rinteet  edessäni ja tuuli tuivertaa hiukset ja ajatukset. Mikä, mitkä ovat minun ihmeeni, ne joita niiden hitaudelta en edes näe? Tai, ne jotka tunnistan, mutta jotka muuttuvat ajan saatossa itsestäänselvyyksiksi. Joiden äärellä kiitollisuus haalenee. Kun alan elää niin kuin niitä ei olisi ollutkaan.

Ja silti: ... että maailmassa tapahtuu hitaita ihmeitä, jotka odottavat meitä hiljaa, kuin lehtien alla nukkuvat perhoset.

Joel Haahtelan luonnollinen tapa käsitellä luostarin hengellisyyttä on kirkasta kuin pakkastaivas ja lohdullista:

Ja eikö Jumala tullut ihmiseksi juuti siksi, että hän olisi meitä hivenen lähempänä, vain sydämenmitan päässä? 





🍬🍬🍬🍬🍬  

Fantasyathon - lukusuunnitelma!

Ida-Maria:

Reilun viikon päästä alkaa kolmen booktuberin isännöimä fantasyathon! Maratonin ovat luoneet booktuberit The Book Pusher, Pages and Pens ja Ali Corvere Books. Nimeä klikkaamalla pääset tutustumaan heidän booktube-kanaviinsa ja kanavilta löydät myös heidän ilmoitusvideonsa fantasyathonista. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Tämä fantasiantäyteinen lukumaraton on pidetään 5.-15. huhtikuuta. Maratonissa on seitsemän haastetta, mutta niitä saa yhdistellä miten mielii (voit esim. kuitata monta haastetta yhdellä kirjalla). Maratonin saa tietysti myös suorittaa miten suurella tai pienellä kirjamäärällä tahansa. 10 päivää on yllättävän lyhyt aika JA fantasiakirjat ovat usein yli 500 sivuisia, joten valitsin itselleni kaksi kirjaa. Toinen on herkullinen uutuuskirja ja toinen vanha satukokoelma itse mestarilta. Pidän siitä kun saan viipyillä kirjoissa ja nauttia rauhassa lauseiden taiasta, joten aion taklata tämän maratonin keskittyen rauhassa vain näihin kahteen kirjaan. Lisäksi mielestäni itselleni parempi vaihtoehto on uppotua yhteen fantasiajättiin, kuin yrittää ehtiä lukea peräkanaa monta eri fantasiakirjaa reilun viikon aikana. Eikä hyllyistäni edes löytyisi montaa ohutta fantasiakirjaa...

Lukumaratonin haasteina ovat:

1. Read a diverse fantasy

2. Read a debut OR backlist fantasy

3. Start OR continue on in a series

4. Read a hype train fantasy

5. Give a book you set aside a second chance

6. Read a fantasy in a genre/format you don’t normally read

7. Immerse yourself in the novel with a pampering you time block of reading time. Light a candle, take a bath, grab a drink, eat a treat, snuggle with a blanket and lose yourself in the world.

1. Lue monimuotoinen fantasiakirja

2. Lue debyyttiteos tai jo vuosia sitten julkaistu kirja

3. Aloita tai jatka kirjasarjaa

4. Lue paljon ylistetty fantasiakirja

5. Anna jollekin keskeytetylle kirjalle uusi mahdollisuus

6. Lue fantasiaa genressä tai formaatissa, jota et yleensä lue

7. Uppoudu lukemaasi kirjaan antamalla itsellesi hemmotteluhetki. Sytytä kynttilä, ota kylpy, haali viereesi haluamasi eväät ja viltti, kuuntele samalla vaikka tunnelmaan sopivaa musiikkia.

Lukusuunnitelmanani on lukea helmikuussa ilmestynyt 848-sivuinen Samantha Shannonin The Priory of the Orange Tree, jonka tilasin melkein välittömästi kirjan nähtyäni. Kirja on harvinaista kyllä täysin itsenäinen fantasiakirja, eikä ole osa alkavaa kirjasarjaa. Kirja kertoo kahden epäsopuisan maanosan tarinaa. Lännessä eletään draakkien (wyvern) pelossa, mutta idässä taas lohikäärmeitä palvotaan. Maailma on kahtiajakautunut ja kuningatarkunta on ilman perillistä, mikä uhkaa herättää ikiaikaisen vihollisen. Kirjaa on ylistetty ympäri booktubea ja goodreadsia, en jaksa odottaa että pääsen käsiksi tähän jättiläiseen! Tällä kirjalla saan suoritettua haasteen kohdat 1,2,4 ja 7.

Lisäksi aion kuunnella äänikirjana J.R.R.Tolkienin saduista koodun kirjan, Tales from the Perilous Realm (Suomeksi Satujen valtakunta). Valitsin tämän lyhyemmän kirjan bonuslukemiseksi, mutta tämä kirja sopii itselläni haasteen kohtiin 2 ja 6. Tähän kokoelmaan on kerätty viisi Tolkienin satua, joiden on sanottu olevan Hobitin kaltaisia. Roverandomissa lelukoira tutkii erilaisten otusten täyttämää maailmaa, Farmer Giles of Ham kutsutaan taisteluun lohikäärme Chrystophylaxin kanssa, The Adventures of Tom Bombadil kertoo lyhyen tarinan tutusta hahmosta Taru sormusten herrasta, Smith of Wootton Major matkaa haltioiden maahan maagisten kakkuainesten ansiosta ja Niggle haluaa maalata täydellisen puun.  

Aion pitää kirjaa lukemistani sivuista bullet journalissani ja tehdä muistiinpanoja maratonin varrella luku-urakan etenemisestä. Jos kaikki menee suunnitellusti, olen lukenut huhtikuun puoleenväliin mennessä kaksi mahtavaa kirjaa juuri ennen Game of Thronesin viimeisen kauden ensimmäisen jakson julkaisemista. Blogiteksti maratonista saapuu blogiin huhtikuun lopulla, iloisia lukuhetkiä! 

Minna Rytisalo: Rouva C

Tea:  Jos luet vain yhden kirjan tänä vuonna, lue Minna Rytisalon Rouva C ! 

Minna Rytisalo: Rouva C, 2018, s. 267



Elämä on arkea ja meteliä ja hiekkaa lattialla mutta silti ei saisi unohtaa katsoa toista, ja Minna huomasi yhtäkkiä, että kun pelkää toisen puolesta, pelkää oikeastaan itsensä puolesta. 

Kirjan takakannesta:
"Rouva C kuvaa hienovaraisesti poikkeuksellisen avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär aloittaa seminaarin ensimmäisten opiskelijoiden joukossa syksyllä 1863 mutta keskeyttää opinnot ja päätyy naimisiin opettajansa kanssa. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa tarve nähdä kodin ulkopuolelle paljon enemmän. "

Muistatko, miten punaisia pihlajanmarjat olivat hääjuhlan pöytäkoristeina, äiti, miten kauniisti olit ne asetellut ja miten loppuun asti mietittyä kaikki oli, mutta elämä ei ole sellaista, sitä ei voi järjestää. 


Rouva C on fiktiivinen tarina 1844 syntyneestä tasa-arvon uranuurtajasta, kirjailista, lehtinaisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Minna Canthista. Mutta se on tarina myös avioliitosta, joka hitaasti kypsyy rakkaudeksi ja yhteisiksi ja yksityisiksikin unelmiksi.

Saat piirtää katon korkealle ja lattian lämpimäksi, piirrä keitiöön pitkä hylly kuparisia pannuja varten, hellaan tuli ja lapsia, paljon lapsia, joilla on pehmeät kädet ja pyöreät pohkeet, naurusuuhun puhkeavia hampaita. 

Ja talo piirreettiin, rakennettiin. Juuri niin kuin Minna Canth halusi. Eikä suinkaan niin päin kadun muut talot.

Fiktiota tahi ei,  tuntui lohdulliselta miten puoliso Ferdinand Canth uskalsi olla monessa vaimonsa tukena. Hän kulki ajan tottumuksien vastavirtaan ottaessaan vaimon tulta lietsovia ajatuksia huomioon. Hän kannusti kirjoittamaan, selitti kärsivällisesti, ymmärsi kun vaimon mieli alkoi aika ajoin valua sinne, minne kenelläkään ei ollut pääsyä. Sinne missä ollaan yksin ja suljettuna.

Onneksi oli apulainen Riika, joka jaksoi hoitaa ja huolehtia, kun Minna makasi sängyssä pimeänsä vankina. Aika on uskollinen lääkitsijä, aina se lopulta armahtaa ja antoi Minnalle tikapuut joita pitkin kavuta valoon ja löytyä takaisin sinne, missä on enemmän tilaa hengittää.
Ei ollut helppoa naisena sovittaa ajan ja yhteiskunnan ahtaisiin raameihin omia vahvoja unelmiaan ja kaikkea sitä, mikä itsessä väkevänä sykkii. Ja etenkään, kun mallia ei ollut, ei esikuvaa. Oli vain se ihmisten mieliin kaiverrettu elämisen ja olemisen malli, joka saneli naisen paikan, sen missä ja miten kuuluu olla ja kuka käskee, ketä totella. Miehet tekivät mitä halusivat. Jopa siveellisyydestä saarnaava rehtori Cygnaeus ulotti ahnaat kätensä pidemmälle kuin oli tarpeen.
Eikä Minnan oma äiti kyennyt muuta kuin asettumaan hellan eteen ja kantamaan miehelleen punssilasin toisensa perään, ääneti ja kyselemättä. Hänelle riitti kotipiha. Sen taakse, yli ja pidemmälle ei  ollut tarvetta katsoa.

... pikkuinen Tyysa avasi silmänsä ja katseellaan kysyi onko tämä tällainen, tämä maailma, ja Riika nosti lapsen syliinsä ja sanoi että on, tällainen se on, mutta ei aina.

Rouva C on myös tarina ystävyydestä, vahvoista käsistä ympärillä, kun yhdessä luistellaan helmikuun pakkasilla ruosteiset terät kenkiin sidottuina ja nauretaan maailman rypyt sileiksi. Sydämet tykyttävät samaan tahtiin ja kaiken voi kertoa toiselle, kaiken, tai lähes melkein...

Kosketus piirtää ihmisen ääriviivat, tekee jokaisen itselleen näkyväksi. 

Ja miten ystävyys elää ja muuttuu, ja murtuu, ja miten lopulta ilmaa painostivat sanomatta jääneet sanat.


Luin Rouva C:n sopivasti Minna Canthin päivänä 19.3 flunssan kourissa.  Kirja oli odottanut Rytisalon eskoiskirja Lempin vieressä hyllyssäni jo jonkin aikaa. Aavistelin, että Rouva C on helmi ja herkku ja hehku, sen verran osviittaa lukemani Lempi jo oli antanut Rytisalon kirjoittajan ja kertojan taidoista!  Kyseessä on kirjailija, joka ei ainoastaan luo eteemme upeaa tarinaa, vaan tekee sen tavalla, jossa katse ja mieli jää kiinni taidokkaisiin lauseisiin. Niitä voi poimia kuin kypsiä, täyteläisiä hedelmiä.
Rytisalosta tuli Rouva C:n myötä yksi lempikirjailijoistani Joel Haahtelan lisäksi.

Ja niin kuin upeassa kirjassa ei olisi vielä kaikki, myös kirjan loppusivujen Kiitokset-osio tarjoili sydänlämmintä huumorilla höystettynä:
Kiitokset uskosta tähän  ja olosuhteiden luomisesta yhden viikonlopun ajan Jaana ja Jari Kallio. Teille on omistettu 340 sanaa tästä kirjasta. Saatte valita ne itse. 


Vaikuttuneena, täydellisestä lukuelämyksestä:

🍬🍬🍬🍬🍬  

Elizabetg Gilbert: Bic magic, uskalla elää luovasti

Tea: 

Elizabeth Gilbert: Big magic, uskalla elää luovasti
2016 , s. 288


" Kyse on sanasta kyllä. 

Viime viikonloppuna osallistuin  Kirjoittamisen 7 salaisuutta - kurssille. Sen ohjaaja Mertzi Bergman (mm. kirja Inspiroidu arjesta, 2005 ) johdatteli pohtimaan ja keskustelemaan kirjoittamisprosessista. Hän myös vinkkasi luovuuden oppaita mm. Julia Cameronilta ( Tie luovuuteen )  ja Natalie Goldbergilta ( Luihin ja ytimiin ).  Näiden kahden kirjoittajagurun mainitsemiselta ei voi välttyä millään kirjoittajakurssilla, sen verran klasikkoja he jo ovat, mutta Elizabeth Gilbertin nimi tässä yhteydessä oli itselleni vieras.

Elizabeth Gilbert on tullut enemmän tutuksi maailmanlaajuisella bestsellerillään Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä, josta tehtiin myös Julia Robertsin tähdittämä elokuva v. 2010. Leffan olen pari kertaa nähnyt, kirjasta lukenut vain alkuosan, mutta pitääkin kaivaa kirja uudestaan esiin. 

Sain Gilbertin Bic magicin nopeasti hyppysiini kirjaston nettivarauksella.  Odotukseni olivat isot, mutta täytyy tunnustaa , että aloin olla skeptinen luettuani kirjan ekat 50 sivua. Vaikka luen ja selailen selfhelpiä paljon ja niistä salaa ammennan, niin olin jo luokittelemassa Bic magicia niihin typeriin amerikkalaisiin, yli-innostaviin ja  kevyisiin, joille en suo edes mahdollisuutta. Mutta, kun aiheina on luovuus ja kirjoittaminen ( tai mindfulness),   venytän sietokykyäni äärimilleen. Niinpä jatkoin Bic magicin lukemista, ja onneksi jatkoin sillä pääsin kuin pääsinkin Gilbertin siiville. Jopa tykästyin.

 Gilbertin huoleton  ja kepeä kirjoittamistyyli, huumori, tarinankertojan taito sekä kyky monin eri tavoin kannustaa ketä tahansa kirjoittajaa sai hyvälle mielelle. 
Eikä aina tarvitse olla syvää, ollakseen hyvää. 

Luovuuden esteistä kertoessaan, Gilbert kertoi naisesta, joka puhui miten me nuorena koitamme olla täydellisiä tekemistemme kanssa. Olemme huolissamme siitä, mitä muut meistä ajattelevat ja se, jos mikä, salpaa tekemistä ja rohkeutta. Neli-viisikymppisinä alamme lopulta vapautua ja päätämme vähät välittää siitä, mitä toiset ajattelevat. Mutta silti vasta kuusi-seitsemänkymppisinä olemme täysin vapaita, koska lopulta olemme tajunneet,  että kukaan ei missään vaiheessa ole edes ajatellut meitä...! 

Gilbertin kirjan pointtina on prosessiin uskominen. Vaikka kirjoitettu teksti ei koskaan palvelisi mitään muuta kuin itse kirjoittamisen prosessia, se on jo tehnyt tehtävänsä.  


Gilbert kehottaa ja kannustaa luovuuden lähteille, ja sitkeästi jatkamaan, tekemään työtä.
Hän kysyykin: - Minkä tekemistä rakastat niin paljon, että sanat epäonnistuminen ja menestys menettävät merkityksensä? 
On siis hyvä pitää kirjoittamisen kynnys matalalla.  Ja jos inspiraatiota ei ole kuten aika usein ei ole, Gilbert kehottaa kirjoittamaan silti ja olemaan lannistumatta. Jo liike vetää inspiraatiota puoleensa, mikä tahansa luova tekeminen.

" Ennen kaikkea teen töitä, koska uskon että luovuus löytää minut, vaikka olisinkin kadottanut sen näkyvistäni. "


Joan Didionilta Gilbert lainaa ajatuksen: En tiedä, mitä ajattelen ennen kuin kirjoitan siitä.
Tähän ajatukseen uskon. Joskus paras tapa työstää jotakin asiaa, on kirjoittaa siitä.

Minua viehätti suunnattomasti, kun Gilbert vertasi Marttyyriä ja Veijaria luovuuden rooleissa. Siinä missä Marttyyri pistää vastaan ja näkee kaikkialla kärsimystä, Veijari nostaa päänsä ja sanoo:  Nosta mikä tahansa kortti! 


Nosta mikä tahansa kortti ! 


🍬🍬🍬🍬  heittäytymiselle 

Tammikuun ja helmikuun luetut: Ida-Maria

Lukuvuoteni on alkanut hyvällä tahdilla ja hyvillä kirjoilla. Olen myös saanut lisättyä kaikki lukemani kirjat vuoden 2019 Helmet-lukuhaasteeseen, joka löytyy blogimme bannerista ja täältä.

Norse Mythology - Neil Gaiman: 🍬🍬🍬🍬
Pohjoismainen ja Norjalainen mytologia on tuntunut aina todella mystiseltä ja luonnosta ammentavalta voimalta ja vihdoin sain lukea sen tarinoista ja taruista. Neil Gaiman on kirjailija, jonka maagisen realismin kirjoista en ole kovinkaan nauttinut suurimmaksi osaksi genren takia, mutta hänen kerrontansa on aina ihastuttanut. Niin myös tässäkin kirjassa, Gaiman kertoo tarut todella kauniilla kielellä ja upeilla mielikuvilla. Gaiman kertoo alkutekstissä olleensa pikkupojasta lähtien todella kiinnostunut näihin tarinoihin ja halusi kertoa ne muillekin, omalla tavallaan.

Kirja on täynnä oikeita Pohjoismaisen mytologian taruja, Neil Gaimanin kertomana. Jokainen kappale on oma tarunsa ja kirjaan on poimittu kaikista tunnetuimmat tarinat. Kirja alkaa maailmojen synnystä, kertoo mytologian eri hahmojen tarinoita ja loppuu Ragnarokiin, jumalten tuhoon. Tarut ovat todella mielenkiintoista luettavaa ja monta tuttua asiaa ja vertausta tunnistaa tarinoista ja hahmoista. En ole itse vielä ehtinyt pelata näihin taruihin perustuvaa God of War-videopelisarjaan kuuluvaa uusinta osaa, mutta tämän kirjan lukemisen jälkeen se todella houkuttelee vieläkin enemmän! Ahmin kirjan muutamassa päivässä, samalla kynällä tärkeitä kohtia alleviivaten. Lempi tarinani kirjassa olivat "Mimir's Head and Odin's Eye"  "The Treasures of the Gods", "The Children of Loki", "Freya's Unusual Wedding", "The Death of Balder" ja paras kaikista, "Ragnarok: The Final Destiny of the Gods".


Westerosin kirjeenvaihtaja - Jussi Ahlroth, Mike Pohjola: 🍬🍬🍬
Täydellinen Game of Thrones-kirja luettavaksi juuri ennen viimeisen kauden julkaisua. Kirjassa oli hienoja pohdintoja ja hyvää kritiikkiä. Kirjan luettuaan koko sarjasta saa hyvän kuvan ja muistutuksen tapahtumista, ennen kuutta viimeistä jaksoa. Mielestäni silti koko sarjan kaikkien edellisten kausien näin täsmällinen läpikäynti oli hieman pakkopullaa, sillä jos kirjan kannessa lukee ”täydellinen kirja GoT-faneille!” niin nämä fanit kyllä tuntevat tv-sarjan kaudet ja jaksot läpikotaisin ja useammat fanit tuntevat myös kirjat kuin omat taskunsa. 

Ahlroth ja Pohjola käyvät läpi kausien ja jaksojen tapahtumien lisäksi eri hahmot ja heidän kehityksensä eri kausien aikana. Nämä luvut olivat mielenkiintoisia ja avasivat pohtimaan henkilöiden kohtaloita viimeisessä kaudessa tai miten heidän toimintansa ovat vaikuttaneet eri tapahtumiin.
Kirjan loppupuolelta löytyvät TOP 5 listat olivat hauskaa luettavaa. Parhaimmat ja myös huonoimmat jaksot ja kohtaukset olivat hyvin perusteltuja. Nyt houkuttaisi tehdä omat listat! 

Suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka haluavat valmistaa itseään ehdottoman fantasiajätin viimeistä kautta varten (kuukausi enää!). Kirjasta löytyy pieniä lisähuomautuksia tv-sarjan tekemisestä, pohdintoja eri hahmojen motiiveille ja tietysti spekulaatiota viimeisen kauden loppuhuipennuksista.

Ruohometsän kansa - Richard Adams: 🍬🍬🍬🍬🍬
”Jos enää milloinkaan tapaamme, Pähkinä-rah”, sanoi Voikukka piiloutuessaan kujanreunan ruohoon, ”meillä on kaikkien aikojen tarina kerrottavana.”
”Ja sinä olet oikea kani sitä kertomaan.” 

Sitä Ruohometsän kansan tarina todella on. Ihastuin siihen jo lapsena, kun näin siitä tehdyn vuoden 1978 elokuvan. Isäni rakasti tätä kirjaa ja vaikka alkuperäinen elokuva on raaka, niin isä osasi selittää meille mitä elokuvassa tapahtuu ja miksi, joten minulle tämä ”lapsuuden traumaelokuva” olikin yksi lapsuuteni lemppareista, vaikka näinkin se vain kerran tai pari. Niin voimakas ja kaunis tarina oli jo tuolloin.

Katsoin helmikuussa Netflixin BBC:n yhteistyönä tekemän tv-sarjan Ruohometsän kansasta ja sekin oli todella upeasti toteutettu. Se vihdoin sysäsi minut lukemaan tarinan kirjana. Kuuntelin sitä pari vuotta sitten youtubesta äänikirjana, mutta kuten youtube-äänitysten kanssa usein käy, se video on kadonnut enkä voinut palata siihen enää uudelleen. 

Ruohometsän kansa on paljon muuta, kuin vain tarina kaniineista. Se on tarina ihmisten ja eläinten epäreilusta suhteesta, ”eläimellisyydestä”, ryhmän voimasta ja ystävyydestä. Näillä kaniineilla on oma kulttuurinsa, omat uskomuksensa ja elintapansa, joiden viattomuutta ja rauhaa he yrittävät kaikella voimallaan varjella ihmisiltä ja vihollisilta. Kirjan alussa Viikka kaniini näkee näyn, jossa heidän kotipesänsä tuhoutuu ja saa houkuteltua ystävänsä Pähkinän avulla ryhmän kaniineja pakoon ja tarinassa seurataan näiden kaniinien matkaa uuteen kotiin. Hahmot ovat unohtumattomia ja kerronta on lumoavaa. Tässä on kirja, jonka tarina riipaisee syvältä, mutta joka on myös samalla kertaa hyvin kaunis.

Stranger Things: World Turned Upside Down - Gina McIntyre 🍬🍬🍬🍬🍬
Stranger Things ampaisi itsensä lempi tv-sarjojeni kärkeen jo katsoessani vasta toista jaksoa viime lokakuussa. Olen täysin tuon upean 80-luvulle sijoittuvan scifi-horror tarinan ja sen hahmojen lumoissa. Joten olihan minun pakko hankkia tämä hieman tyyris virallinen opas sarjan kulissien taakse. Kirja on fyysisestikin todella mahtava ja sarjaan sopiva! Se on muovikääreineen, repaleisine päällyksineen ja "käytetty"-tarroineen luotu näyttämään monen ihmisen lukemalta, kuin olisit itse löytänyt sen antikvariaatista. Kirjan sisällä on mukana muutamia sarjassa käytetyistä tavaroista, esim. Hawkinsin kartta, Willin piirrustus ja morse-aakkosten opettelulaatta.

Kirja käy läpi kaikkien hahmojen roolijakoprosessin, hahmojen luomisen ja näyttelijöiden vaikutuksen omaan hahmoonsa. Lisäksi sarjan luojat kertovat sarjan idean syntymisestä ja niistä kirjoista, elokuvista, kirjailijoista ja elokuvaohjaajista, jotka toimivat inspiraationa sarjalle. Todella kiinnostava opaskirja sarjan faneille! 

Jurassic Park - Michael Crichton (Jurassic Park #1) 🍬🍬🍬🍬
Vuoden ensimmäinen äänikirjani oli Michael Crichtonin Jurassic Park. Kirja alkaa todella eri tavalla, mitä Spielpergin ohjaama vuoden 1993 elokuva. Elokuvakin alkaa todella jännittävästi ja raa'asti, mutta kirjassa salaperäisyyttä pidetään yllä todella pitkään. Costa Rican sairaalassa hoidetaan kahta todella kummallisia vammoja saanutta potilasta, eräs lastenhoitaja löytää kolme liskoa pienen vauvan kimpusta ja saarelta löytynyt kummallinen lisko lähetetään Amerikkaan tunnistettavaksi. Liikemies John Hammond kutsuu ryhmän eri ammattikunnan ihmisiä tutustumaan hänen rakennuttamaansa, melkein valmiiseen perhepuistoonsa. Ryhmän mukana ovat paleontologi Alan Grant, paleobotanisti Ellie Sattler, matemaatikko Ian Malcolm, lakimies Donald Gennaro ja Hammondin kaksi lapsenlasta, Tim ja Alexis.

Kaikki varmasti tuntevat jo Jurassic Parkin pääjuonen vaikkeivat olisi koskaan elokuvia katsonut tai kirjaa lukenut, mutta tämä perhepuistoksi suunniteltu huvisaari Isla Nublar on eläintarha, jossa eläinten sijasta elelee dinosauruksia. Tutkijat ovat kehittäneet uudet kloonatut dinosaurukset kaikki naaraiksi, jotta he pystyvät pitämään dinosaurusten määrän ja luonteen hallinnassa, mutta suunnitelma menee pahasti pieleen. Kirjan hahmot joutuvat erilleen toisistaan eristetyllä saarella, jonka dinosaurukset ovat päässeet valloilleen. Tarina on todella jännittävä ja raaka, mutta samalla todella uskottava. Kirja on paljon painottunut tieteen luonteen pohtimiseen ja tietenkin dinosaurusten kloonaamisen mahdollistavaan tieteeseen. Kirja oli itse asiassa paljon parempi mitä aluksi kuvittelin. Hahmot ovat todella toimivia ja kaikki on selitetty hyvin. Paljon ehtii tapahtua ja tarina imaisee mukaansa, kun saaren katastrofit seuraavat toisiaan. Kirjan loppu jää todella kysymyksiä herättävään kohtaan, joten aion jossain kohtaa saada käsiini jatko-osan, The Lost World, suomeksi Kadonnut maailma. 

           Tean katsaus tammi-helmikuun luettuihin : 

 

Tammi-helmikuussa jouduin hiukan hakemaan lukutilaa itselleni. Tuntui, että kaikki muu vei ja varasti aikaani ja energiaani niin, että lukemiset jäivät vain iltaan, hetkeen ennen nukahtamista. 
Siksi joitakin kirjoja, esim. viime vuoden kirjallisuuden Finlandiapalkitun Olli Jalosen Taivaanpallon, luin luokattoman hitaasti ja pätkissä. Kirja piti otteessaan silti, sillä se oli juuri sitä, mitä siitä on  hehkutettu: aivan upea lukukokemus!
 Pidän Jalosen tavasta kirjoittaa ja sanoittaa maailmaa , sekä ulkoista että sisäistä, nyt, Taivaanpallossa, lapsikertojan kautta. Taivaanpallossa tuli hetkittäin sama tunne kuin hänen yhtä upeassa koulumaailmaan sijoittuvassa Poikakirjassaan jonka olen useampaan kertaan lukenut. Myös siinä on kertojana vilpitön ja hyväsydäminen poika, joka oppii maailmasta yhtä ja toista.

Taivaanpallossa on herkullinen tarina, joka sijoittuu 1600- luvulle, Afrikan tähdestä tutulle Saint Helenan saarelle sekä Lontooseen. Angus- poika on harvinaisen oppivainen lapsi, jonka paikallinen kirkkoherra opettaa lukemaan ja kirjoittamaan, ja tuntemaan Raamattua. 

 " Loisteliaassa romaanissa tiede ja usko kamppailevat valistuksen sarastaessa. 
Angus tahtoo silmistään purjeneulanterävät, ja kehittää näköään merkitsemällä öisin tähtien asentoja. Hän haaveilee Lontoosta ja pääsystä saarella käyneen Edmond Halleyn oppipojaksi. 
Lamaannuttava väkivallanteko kohdistuu pojan perheeseen, ja epävarmuuden ja levottomuuden ajat alkavat. Salakatolilaiset vehkeilevät ja itsevaltias kuvernööri pelaa omaan pussiinsa. Viesti saarelta on saatava emämaa Englantiin, ja Angus soudetaan jänikseksi purjelaivaan. Hänen uusi elämänsä alkaa märssykorin korkeuksissa, ja kaikki entinen jää taakse. " ( Booky ) 

Taivaanpallossa minua kiehtoi myös ne tähdet, jotka tuikkivat musteena paperilla: 

"Taivas alkaa silmistä ja Anguksella on syvän taivaan silmät." 


"Mitään kummallisempaa emme löydä, ja tulee nälkä. Äidin aamulla leipoma leipä on pysynyt hyvänä liinan sisässä. Herra pastori maistelee sen säilynyttä lämpöä ihmeissään, minäkin maistelen mutta en huomaa samaa, mutta herra pastori murtaa palasen ja katsoo auronkoa vasten.
Onko tämä ollenkaan leipää vai puhdassydämistä huolenpitämistä? Onko Jumala lähettämässä viestiä palvelijallleen hyvän äitisi kutta? Mitä meidän tarvitsee muista välittää jos Jumala sanoo merkkiensä kautta kyllä, kyllä ja kyllä? " 

Taivaanpallo lukukokemuksena ei jäänyt vain tähdenlennoksi vaan se otti oman paikkansa lukemiseni taivaalla. Merkitsen sen mieleeni niin kuin Angus-poika merkitsi iltaisin tähtien paikat.  


Viihdyin myös Niina Hakalahden Lumilinnassa.  " Koti Kalliossa, työ mainostoimistossa ja ihana rakkaus maailmanparantaja- Veeran kanssa – 27-vuotiaan Samin elämä on mallillaan. Välillä Veera tosin ihmettelee, miksi Samilla tuntuu olevan niin vähän entistä elämää. Ei muistoja kerrottavana, ei lapsuudenkuvia näytettävänä.
 Kunnes: nuorisokotikaveri ottaa yhteyttä ja Veeran rasittava sisko näkee Samin läpi. Ja eräänä aamuna ovelle ilmestyy ihminen, jota Sami ei ole nähnyt 24 vuoteen. Kohtaaminen järisyttää Samin elämälleen huolella rakentamia perustuksia. Menneisyys alkaa vääjäämättä tunkea esiin.
Lumilinna on tarkkanäköinen romaani identiteetistä ja elämänvalheesta. Onko identiteeteilläkin kirjoittamaton paremmuusjärjestys, jota on tavoiteltava hinnalla millä hyvänsä? Eikö erilaisuudelle ole tilaa? Niina Hakalahti on mestarillinen kertoja, jonka tarkat havainnot ihmisistä ja elämästä osuvat maaliinsa niin Helsingin hipsterikulmilla kuin Kemin kaamoksessakin. Trillerimäisesti etenevän tarinan lukemista ei voi lopettaa – kuten lumivyöryäkään ei voi pysäyttää. " ( Adlibris ) 


Niina Hakalahti on koonnut myös veikeän pläjäyksen kirjoitusharjoituksia kirjaan nimeltä Syön aamupalaksi Eiffel-torneja. Siinä on 104 erilaista insipoitumaan kutsuvaa harjoitusta häneltä itseltään sekä muilta kokeneilta kirjoittajilta. 

Joella Koskenrannan John jäi osittain lähtötelineisiinsä. Tarina sinänsä oli hyvinkin kiinnostava.  Äitinsä hylkäämä John varttui nunnaluostarissa, ja läpi elämän hylätyksi tuleminen sykki kipuna ja kaipuuna Johnin sisimmässä. John etsi paikkaansa maailmassa. Olisiko se kenties alati maisemiaan vaihtava ja liikkeellä oleva,  kuten sirkus, josta John löysi itselleen vaimon, vaiko jotain muuta? John -kirjassa olisi ollut aineksia syvempään pohdintaan. Mielestäni kirjan painava teema keveni liikaa jouduttuaan turhaan oiotuksi. Kirjan lopun ratkaisut olivat suorastaan kliseisiä ja helppoja. Ne typistivät sinänsä hyvän tarinan. Ärsyynnyin.


Burchin ja Penmanin Mindfulness ja terveys- kirja tarjoili kattavasti erilaisia läsnäolon harjoitteita ja monien esimerkkien kautta valotti pysähtymisen ja levon terveellisyyttä.
 Monet oikeasti tärkeät asiat elämässä ovat vaikeita siksi, että ne ovat niin yksinkertaisia: pysähdy ja hengitä. Se, mitä ruokimme, kasvaa. Ruokimmeko kiirettä, stressiä ja negatiivisuutta vaiko pysähtymistä ja läsnäoloa?

" Tasapaino saavutetaan tuomalla tietoinen läsnäolo arkipäivän pieniin asioihin. " 


Tietoinen läsnäolo on vastakulttuuria, joka tuntuu innoittavan minua loputtomasti. Uskon vahvasti siihen, että länsimaalainen yksilöllisyyttä ja kiirettä ihannoiva kulttuuri ei ole ihmisen puolella. Se romahduttaa hyvinvointia ja terveyttä.

Mindfulness ja terveys-kirja sai v. 2014 Britannian lääkäriliiton myöntämän palkinnon vuoden parhaana lääketieteellisenä kirjana.

Vuosi 2019 ja vuoden parhaat kirjat 2018

Ida-Maria:

Hyvää alkanutta lukuvuotta 2019!

Joulun jälkeen seuraava loppuvuoden odotetuin asia tämän blogin kirjoittajille on uuden Helmet-lukuhaasteen julkistaminen. Tämän vuoden haaste tuntuu hauskalta ja mielenkiintoiselta, olemme jo kynät sauhuten miettineet sopivia kirjoja eri haasteen kohtiin! Omat lempikohtani uudessa haasteessa ovat 26. kirja, jota näet jonkun tuntemattoman lukevan, 8. kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen, 24. sokkona hyllystä valittu kirja, 38. jossain päin maailmaa kielletty kirja ja 9. alle 18-vuotiaan suosittelema kirja.

Helmet-lukuhaasteen lisäksi asetin Goodreads-lukuhaasteeksi itselleni 36 kirjaa. Ehdin lukemaan viime vuoden syksyllä todella vähän mikä vaikutti koko lukuvuoden kirjojen määrään. Haluan pyrkiä tänä vuonna lukemaan lähemmäs 40 kirjaa, joten valitsin tahdiksi 3 kirjaa kuukaudessa.

Olen myös kerännyt omaa vuoden 2019 MUST-listaa, jonka kirjoihin haluan ehdottomasti käydä kiinni tänä vuonna. Näitä ovat mm. J.R.R.Tolkienin Silmarillion, Elias Lönnrotin Kalevala, Richard Adamsin Ruohometsän kansa, Robin Hobbin Salamurhaajan taival (ja Hobbin seuraavan trilogian, The Liveship Tradersin aloittaminen) ja V.E.Schwabin Vicious. Viimeisenä lukusuunnitelmana vuodelle 2019 on vihdoin aloittaa Robert Jordanin massiivisen Maailman pyörä-sarjan lukeminen!

Seraavaksi listaan vuoden 2018 parhaat lukemani kirjat ja niitä on kuusi kappaletta:

6. Saga: seitsemäs kirja - Brian K. Vaughan, Fiona Staples

Eppisessä avaruussarjakuvassa panokset kovenevat ja sarja tuntuu vain paranevan huimaa vauhtia! 

5. Nevermoor: Morriganin koetukset (Nevermoor #1) - Jessica Townsend

Ensimmäinen nuortenkirja, joka oikeasti tuntuu samalta, kuin lukisi Pottereita ensimmäistä kertaa.

4. Coldmaker (Coldmaker #1) - Daniel A.Cohen

Mielikuvituksellisin maailma ja kulttuuri, josta olen vähään aikaan lukenut!

3. J.R.R.Tolkien: elämänkerta - Humphrey Carpenter

Niin lämminhenkinen elämänkerta, mitä hobittien luojasta vain voisi kuvitella!

2. Waking Gods (Themis Files #2) - Sylvain Neuvel

Tässä voisi olla koko Themis-kansioiden kirjat, mutta toinen osa oli henkeäsalpaava!

1. Kuninkaan salamurhaaja (Näkijän taru #2) - Robin Hobb

Robin Hobbista tuli uusi lempikirjailijani tämän kirjan aikana. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tea:

 Leppoisaa lukuvuotta 2019! 

Mennyt vuosi oli  lukemisen vinkkelistä katsottuna minulle kuin kallellaan oleva laiva. Pitkän sairausloman takia pystyin puoli vuotta lukemaan paljon ja erilaista. Luinkin lähinnä sitä, mikä kullosinkin maistui, ja napsin myös oman kirjahyllyni aarteita enemmän kuin ennen.

Vuoden toinen puolisko alkoi laahata lukemisen puolesta. Kun työ ja normaali arki alkoi, ajan käytöstäni taisteli moni muukin asia ja askare. Silti kirja kulki ja kulkee kainalossa kuin rakastettu, uskollisena ja moneen paikkaan ja aikaan itsensä mahduttaen.

Vaikka luin viime vuonna noin 70 kirjaa, en saanut täytettyä sen vuoden Helmet-haastetta läheskään valmiiksi. Moni paikka jäi tyhjäksi.  Mutta se ei lukemisen iloa tai haasteeseen osallistumisen riemua lannistanut. Olin päättänyt, että luen sitä mitä luen, ja luettuni mahtuvat haasteeseen tai ovat mahtumatta. Niin yksinkertaista se on...
Silti... Silti olisin halunnut saada täytettyä  haasteen kohdat Taiteilijaelämäkerta, ja kirja johon tarttuminen hieman pelottaa sekä kirja, jossa käydään koulua tai opiskellaan. Ne nyt olisi pitänyt löytyä ja ehtiä... ;)

Mutta uusi Helmet- haaste polttelee jo näpeissä ja sitä on ihana makustella!


Viime vuoden kirjaelämyksiini kuuluu ehdottomasti Hannu-Pekka Björkmannin teokset Valkoista valoa sekä Kadonneet askeleet, joista jo bloggasinkin.  Lukuhermojani kutkutti myös Anna Gavaldan novellikokoelma Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja  sekä Astrid Lindgrenin ja Sara Schwardtin kirjeenvaihto Kätken kirjeesi patjani alle. 
Syyspuolen luetuista mielekkäin kirja oli Maria Boreliuksen terveelliseen elämään kannustava kirja Hyvinvoinnin vallankumous.
Luin viime vuonna päivittäin myös A. Russellin kirjaa Jumala puhuu. Se oli minulle eväsleipää ja enkeleitä.

Tänä vuonna odotan luettavakseni mm. Olli Jalosen Finlandia-palkittua kirjaa Taivaanpallo sekä Hannu-Pekka Björkmannin kirjaa Välähdyksiä peilissä. Kirjaston varauksissa minulla on myös Beck- sarjassa mukana ollut näyttelijä Mikael Persbrandtin omaelämäkerrallinen kirja Muistini mukaan.
Hidasta elämää- sivuston hyvinvointikirjat tulevat myös kulumaan käsissäni tänäkin vuonna. Vakavan sairauden jälkeen terveellinen elämä ja mielen- ja sielunhuolto ovat asioita, jotka ovat minulle luovuttamattomia.