Julia Cameron: Kuuntelemisen polku. Johdatus tarkkaavaisuuden taitoon

 Tea:

2021, 215 sivua. 

Julia Cameron (s. 1948) on yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja, käsikirjoittaja ja kouluttaja. Hän on jo neljänkymmenen vuoden ajan ohjannut kirjoittamiseen liittyviä työpajoja, jotka kantavat hänen menestyksekkäiden kirjojensa nimeä Tie luovuuteen (suom.1997) sekä Kultasuoni  (suom. 2007). Hänen kolmas suomennettu kirjansa Tyhjän paperin nautinto (2004) on niin ikään opas luovaan kirjoittamiseen ja kirjoittamisen esteiden poistamiseen. 

Kun on Cameronin kirjoittajaoppaisiin tutustunut ja niistä ammentanut, ei Kuuntelemisen polku tarjoa mitään uutta. Jälleen Cameron kattaa lukijan eteen omat työkalunsa eli aamusivut, taiteilijatreffit sekä kävelemisen. Tällä kertaa höysteenä on kuuntelemiseen opettelu. 

Aamusivut ovat Cameronin lanseeraama menetelmä, jossa tarkoituksena on heti herättyä kirjoittaa vapaata tekstiä  käsin 45 minuutin ajan/ kolme A4- kokoista sivua. Cameron perustelee aamua sillä, että ihmisen puolustusmekanismi ei ole vielä herännyt 45 minuutissa joten tekstistä tulee rehellistä ja paljasta. 
Olen itsekin aamusivuja testannut. Tosin minusta kirjoittaminen ajattelemisen keinona toimii yhtä lailla mihin vurokauden aikaan tahansa. Kun kirjoittaa tajunnanvirtaa sen enempää kontrolloimatta, se on tehokas tapa oman mielen jäsentämiseen ja puhdistamiseen. Tekee hyvää jättää oma sisäinen kriitikkonsa kirjoittamisen ulkopuolelle ja raapustaa rivejä vapain rantein pysähtymättä sen enempää miettimään. Parhaimmillaan se voi johdatella lähteelle.

Taiteilijatreffeillä Cameron tarkoittaa viikottaista tunnin pituista omaa aikaa. Tämä aika tulisi käyttää sellaiseen asiaan, mikä on itselle mielekästä ja inspiroivaa. Tarkoituksena ei taiteilijatreffeillä ole itsensä kehittäminen tai mikään ryppyotsainen toiminta vaan luovuus, ilo ja leikki. Se voi olla itsensä viemistä taidenäyttelyyn, kahville, kirjastoon ym. sellaista, jossa oma luovuus ja mielikuvitus saa ravintoa. 

Käveleminen työkaluna tarkoittaa itsensä kuuntelua. Cameron suosittelee kävelemistä kaksi kertaa viikossa 20 min.kerrallaan. Kävellessä voi keskittyä joko sisä- tai ulkotilaansa, omiin tuntoihinsa tai ympäristöön, luontoon, ääniin, tuoksuihin, siihen mitä on maisemassa. 
"Pienikin kävelylenkki antaa tuplahyödyn." 

 Kuuntelemisen polku- teos on opaskirja, joka tarjoaa kuusi viikon mittaista tasoa. Kullakin tasolla on tarkoitus tehdä siihen kuuluvia harjoituksia perustyökalujen lisäksi. 

Vaikka Cameron Kuuntelemisen polulla- teoksessaan tuo esille kuuntelemisen opettelun, tuntuu vahvasti siltä, että kirjan todellisena tarkoituksena on kiillottaa hänen luomansa perustyökalut ja nostaa ne uudestaan esille ja näkyviin.  Ja onhan ne toki edelleen käypiä luovuuden ja kirjoittamisen apureita. Mutta siinä kohtaa, kun aamusivut ylistettiin kirjoittajan toimesta lähes elämän pelastajaksi, alkoi ärsytys ja vastahanka nousta pintaan. 

Vähempi volyymi olisi ollut uskottavampaa. Cameron nimittäin kertoo miten joku oli jo parin viikon aamusivuista saanut enemmän irti kuin monen vuoden terapiasta! Naiiviutta vaiko amerikkalaisuutta, mutta huh huh! Tässä kohtaa minä en Cameronin nahoissa olisi pystynyt paistattelemaan metodini valossa vaan olisin ystävällisesti kehottanut vaihtamaan terapeuttia... 
En myöskään lämmennyt sille, että kirjassa pitkin matkaa, jokaisen tason jälkeen muistutettiin ja kerrattiin onko lukija varmasti kirjoittanut aamusivuja.

Cameronin opas ei minua muiltakaan osin vakuuttanut. Kehotus kuuntelemiseen ja tarkkaavuuteen on tärkeä asia. Se ohjaa meitä oikeaan suuntaan, mutta Cameronin esimerkit ovat enemmän hämmentäviä kuin hänen asiaansa tukevia.
Cameron kertoo miehestä, joka ei ollut koskaan meditoinut, mutta Cameronin kehoituksesta mies halusi kokeilla hiljaa olemista itseään kuunnelleen.  Ja kappas: heti 10 minuutin hiljaisuuden jälkeen mies oli saanut kaksi uutta ideaa töihin sekä muistanut jonkun unohtuneen työasian.  Ehkäpä näin, mutta...

Cameron tekee kuuntelemisesta helppoa, ja miksei tekisi, sillä hän uskoo vahvasti metodeihinsa ja kuuden viikon ohjelmaansa. Lukija ei vaan tule kuulluksi hämmennyksensä kanssa. 

 Omalle rupattelevalle ja monille sivupoluille pyrkivälle tyylilleen uskollisena Cameronin teos on kuin sillisalaattia. Hän kertoo vuolaasti ja pikkutarkan yksityiskohtaisesti  elämästään, laajasta ystäväjoukostaan ja etenkin koirastaan Lilystä. Vaikka omakohtaisuus on mielenkiintoista, eivät Lily-koiran monituiset lohiherkkuhetket jaksaneet kiinnostaa. Entä mitä teen sillä tiedolla, mistä joku Cameronin haastateltava on liukuvärjätyt silmälasinsa ostanut ja että Cameronkin haluaa sellaiset. Ehkä se oli vain Cameronin kömpelö yritys osoittaa lukijalle, että hän osaa kysyä ja kuunnella, tai sitten se oli vain silkka sivupolku. Kumpi tahansa, tai jotain muuta. Se ei toiminut. 
Eikä omakohtaisuus sivupolkuna  palvele teoksessa, jonka tarkoitus on olla opas johonkin. Runsaat sivupolut ja jutustelu vievät lukijalta juuri sen, mitä ei pitäisi - tarkkaavuuden ja kuuntelun. 

Ajatustensa tueksi Cameron haastattelee suurta joukkoa eri alan ammattilaisia kiinteistövälittäjästä pappiin. Jokaisen kanssa hän pohtii mitä kuuntelemisen taito heille on ja merkitsee. Näissä haastatteluissa on hyvät hetkensä. Mutta siinä kohtaa alkoi mennä pahasti pieleen, kun Cameron kehottaa kuuntelemaan vastauksia suurilta edesmenneiltä sankareiltamme sekä tuonpuoleisilta. 
 Minusta siinä menee raja! On väärin houkutella lukijaa sellaisille alueille, joista ei tiedä.  Eikä se todellakaan sovi kuuntelemisen oppaan sisältöön! Luulisi oman itsen ja lähimmäisen kuuntelemisessa riittävän sarkaa opetettavaksi ilman, että pitää syleillä koko maailmankaikkeutta tuonpuoleista myöden!

Kuten on tullut jo ilmi, kirjassaan Cameron pursuaa joka puolelle. Se on sääli, sillä vähempi olisi ollut parempi ja enemmän. Kirja on kuuntelemisen oppaaksi sivupolkuineen levoton ja täynnä yritystä, ääntä, ihmisiä ja suuria merkityksiä. Hyvätkin ajatukset, pyrkimykset ja hiljaisuus hukkuvat valitettavasti sekameteliin ja helppouteen. 

 Kirjoittaminen ja hiljaisuus, läsnäolo, kuunteleminen ovat asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Siksi olisin tahtonut pitää kirjasta ja sen sisällöstä, mutta nyt en pitänyt kuin kannesta. Se on todella kaunis!

 

2/5 

MAALISKUUN LUKUPIIRIKIRJA blogissamme: Elizabeth Acevedo - Runoilija X

 

Tea: - Oi, opiskelija Ida-Maria,
          Acevedon lukemiseen en saanut sinusta paria!
          Tentit kahmivat maaliskuusi ajan,
          siksi tämän kirja-arviopajan
          tein vain minä.
          Mutta tiedäthän sinä:
          tämä suurten teemojen Runoilija X,
          sivu sivulta kypsyi lempeämmäx.

         

Elizabeth Acevedo: Runoilija X
2019, 368 sivua.  Karisto. 

" Ja eikö runo ole juuri sitä? Lyhty joka loistaa pimeässä"

Kirjailijasta ja/ kuvittajasta:

Elizabeth Acevedo, josta hämmästyttävän vähän löytyy tietoa netistä, on palkittu, nuori ja lahjakas  runoilija- kirjailija. Hänen debyyttikirjansa Runoilija X nousi heti The New York Timesin bestseller-listalle. Acevedo on on ehtinyt julkaista Runoilija X:n jälkeen jo kaksi muuta romaania:
Kaikilla mausteilla, 2020
Maata jalkojen alla, 2021

Lyhyt kuvaus kirjasta tai takakannen teksti:

Runoilija X on useita kirjallisia palkintoja saanut säeromaanin muotoon kirjoitettu YA-kirja. Se kertoo lukiota käyvästä latinotaustaisesta Xiomarasta, joka asuu kodin ja sen vaatimusten puristuksessa yhdessä kaksoisveljensä kanssa. Tiukkaan uskonnollisuuteen ja nuoruutta ravoittaviin sääntöihin takertunut äiti ei kykene antamaan tyttärelleen olemisen, elämisen eikä kasvamisen vapautta. 
Xiomara on kirjallisesti lahjakas, mutta hänen luovuutensa on kuin häkkiin pakotettu lintu. Se saa vain pienen tilan, muistikirjan kokoisen. 

1. Ennakkoajatukset /odotukset kirjasta: 
    Jo tämä alla oleva takakannen teksti sai minut haltioitumaan! Tässä on kirja, jossa saa bonuksena nauttia kielestä ja kerronnan keinoista: 
          "Annan sanojen terävöityä kielellläni. Annan käsieni tekeytyä välimerkeiksi jotka viiltävät ja osoittavat ja painautuvat toisiaan vasten. Annan vihdoin kroppani ottaa sen tilan jonka se vaatii. "

Säerunokirjoissa runouden reunat ikään kuin laajenevat ja kasvavat kertomuksiksi. Samalla kuitenkin pieneen tilaan ja ilmaisuun saadaan mahtumaan suurta. Se on kerronnallisena tyylinilajina todella kiinnostavaa!

2. Kuvaile kirjaa kolmella sanalla: 
    Puhutteleva, sulavakielinen. Kasvukertomus. 

3. Millainen lukukokemus oli?
    Kirja periaatteessa oli nopealukuinen kuten säeromaanit niukemmalla kerronnallaan ovat. Mutta jos haluaa keskittyä juonen lisäksi myös kieleen, säeromaanin lukemista palvelee viipyilevämpi lukeminen.
Runoilija X:ää lukiessa halusin palata ja jäädä joihinkin lauseisiin, ajatuksiin ja tapahtumiin.  Kirjan teemat olivat ajatuksia herättäviä ja isoja, joten helppolukuisuus on sikseenkin harha. 

4. Mitä mieltä kerrontatyylistä, henkilöhahmoista tai juonesta?
   Säeromaani tyylilajina kiehtoo minua. Nautin siitä, kun pääsen yllättymään, kun juonellisen kertomuksen sisältä löytyy helmeksi hiottuja ajatuksia ja lauseita. Ne tuovat merkityksiä ja syvyyttä, jotka minulle ovat tärkeitä asioita hyvässä kirjassa.  

5. Mielenkiintoinen henkilö, asia, yksityiskohta, paikka tms.?
    Pidin erityisesti Xiomaran kotitehtävistä, joita hän kirjoitti äidinkielen opettajalleen. Ensin hän kirjoitti tekstit itselleen raakaversioina, mutta opettajalleen antamat lauseet saattoivat olla aivan muuta. Siinä ilmeni puhuttelevalla tavalla se taistelu ja kasvukipu, jota Xiomara kävi itsessään. Mitä hän on valmis sanomaan ja paljastamaan?Tahtooko, tohtiiko? Mitä ja miten voi sanoa ja kirjoittaa? Vai voiko? 
Pidin myös Xiomaran ja hänen veljensä suhteen kuvauksista. 

6. Ruusuja: 
    Kirja kuin kirja, jossa aiheena on kirjoittaminen tai lukeminen on aina ruusujen arvoista!
  

7. Risuja: 
    Kirjan helpohko loppu, joka ei tuntunut uskottavalta siihen nähden, miten syvään juurtuneeksi ja pakottavaksi kuvattiin mm. Xiomaran äidin asenteet ja oleminen. 
   " Mutta käsivarret voivat tehdä sen mitä sanat juuri nyt eivät. Voivat ojentua kohti. Halata lujaa. Opettaa meille miten toinen muistetaan. "

8. Oliko kirjassa jokin sanoma?
    "Välttelen koko ajan jotakin
      ja se tuntuu raskaalta kuin ristinpuu."

 Kirjassa oli useampikin iso teema, mm. seksuaalinen häirintä, rasismi, liian tiukka uskonnollisuus, kasvukivut, ihmissuhteet, oman äänen löytäminen, puhumattomuus.
Minua kosketti erityisesti se taistelu, jota Xiomara joutui itsesään käymään pyrkiessään vapautumaan hänelle asetetuista kahleista ja odotuksista. Miten hän joutui raivaamaan umpihankeen tietä saadakseen olla se, mitä oikeasti on, ja tullakseen siksi, mitä syvimmältään kaipaa.

9. Lause, joka jäi mieleen?
    "Hiljaisuutesi kalustaa pimeää taloa.
    Mutta liekkeihin kuolemisen uhallakin
    yöperho etsiytyy kohti valoa."

10. Mihin kohtaan laitoit kirjan Helmet- lukuhaasteessa tai Porin kirjaston lukuhaasteeseen? 

 Helmet- lukuhaaste: 39. Kirja jossa kuunnellaan musiikkia. 

   

11. Arvio asteikolla 1-5
      4 ½ 

Jon Kabat- Zinn: Kehon ja mielen viisaus, tietoisen läsnäolon parantava voima

 Tea: 

Jon Kabat-Zinn: Kehon ja mielen viisaus,
tietoisen läsnäolon voima
2005, 2012 , 514 sivua. Basam Books

"Afrikkalaisen heimon jäsenet palkattiin opastamaan amerikkalainen tv-kuvausryhmä varusteineen viidakon halki kaupunkiin. Tiukan aikataulun vuoksi uutisryhmä vaati nopeaa vauhtia päiväkausia. Lopulta, vain päivämatkan päässä määräpaikasta kantajat kieltätyivät jatkamasta yhtään pitemmälle huolimatta pyynnöistä, uhkailuista ja lupauksista. Tv-ryhmä aneli jatkamaan, olivathan he jo melkein perillä, yksi ponistus päättäisi matkan. Mutta heimo oli järkkymätön. Mistä syystä? He olivat tehneet matkaa niin luonnotonta vauhtia, että heidän oli pysähdyttävä hetkeksi ja annettava sielujensa saada kehonsa kiinni. " 

Kehon ja mielen viisaus- teoksen kirjoittaja professori Jon Kabat-Zinn on pitkäaikainen joogan ja meditaation harjoittaja ja Massachusettsin yliopistollisen sairaalaan stressinhallintaklinikan (v.1979) perustaja. Hänen kehittämäänsä tietoiseen läsnäoloon perustuvaa stressinhallintamenetelmää on sovellettu hyvin tuloksin mm. masennuksen, uupumuksen, kroonisten kipujen, syövän sekä tuki-ja liikuntaelinten sairauksien hoidossa. 

Kehon ja mielen viisaus- teos tarjoaa 514 sivun verran ymmärrystä tietoisen läsnäolon voimasta tutkimustietoon ja kokemukseen perustuen. Se paneutuu meditaatioon, aistimaailmaan, tarkkaavuuteen ja harjoituksiin. 
"Tule takaisin ja kuule taas hiljainen ääni." 
  (erilleen poimittu lause William Staffordin runosta Being a person)

Luin kirjan nyt toistamiseen ja edelleen se tarjosi helmiä ja hetkiä. Hiljentämisen ja yksinkertaistamisen teema on kiehtonut minua jo pitkään. Hiljentämisestä onkin viime vuosina tullut kasvava suuntaus. Enkä ihmettele, sillä tämän päivän maailma on  kova ja kiireinen. Monine vaatimuksineen ja odotuksineen se haastaa ja raastaa ihmistä. Jatkuvat keskeytykset niin työelämässä kuin arjessa ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Työstä on tullut pirstaleista ja rajatonta. 
Vapaa-ajallakin puhelin saattaa syytää notifigaatioita monelta eri alustalta. Luonnoton oletus on, että ihminen olisi lähes kaiken aikaa valmiina reagoimaan ja vastaamaan. Silti tosiasia on, että moni kertoo puhelimen kasvaneen käteen kiinni. Eikä vain ilmoitusten  tähden vaan tottumuksesta. 

Liian täyden keskellä ihminen kadottaa helposti itsensä ja tuntuman siitä, että meillä on kerrallaan vain tämä yksi hetki elettävänämme. Se, jonka niin helposti hukkaamme autopilotilla toimimiseen ja monen asian tekemiseen yhtä aikaa. 
Enemmän kuin koskaan ihminen tarvitsee vastapainoa kaikelle sillä, mikä meitä huutaa monesta suunnasta. Että emme vain piipahtelisi itsessämme ja siinä, minkä aika on nyt.  
Havahtumista tietoiseen läsnäoloon ja sen opetteluun tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Jon Kabat-Zinn sanoo, että tietoinen läsnäolo on tilaisuus saada enemmän irti niistä hetkistä, joita meille on annettu. Tarkkaavaisuuden kehittäminen ja ylläpitäminen ei ole enää vain ylellisyys vaan elintärkeä yhteys takaisin siihen, mikä elämässämme on tärkeintä. Se on yhteys palata kulloisiinkin hetkiin. Niihin, jotka niin usein hukataan, ohitetaan, kielletään, tai juostaan läpi niin nopeasti, että sitä ei edes huomaa. 

 Kabat- Zinn käyttää kirjassaan esimerkkinä suihkussa olemista. Pystymmekö keskittymään siihen, miltä vaahto ja lämmin vesi tuntuu iholla vai olemmeko ajatuksissamme ihan jossain muualla, työpaikalla, harrastuksissa, äskeisessä puhelussa?
Viimeksi eilen sain itseni kiinni siitä, että olin kyllä suihkussa, mutta en läsnä. Mieli vaelsi seuraavassa viikossa.
Huomion suuntaaminen käsillä olevaan hetkeen ja asiaan ei ole helppoa. Kabat-Zinnin mukaan se on elinikäinen haaste. Se vaatii päivittäistä harjoitusta ja kurinalaisuutta, sillä poissaolotottumuksemme on niin hyvin kehittynyt. 

Meditaatio on tietoisen läsnäolon harjoittamista. Siinä ei ole kyse jonnekin muualle pääsemisestä vaan se sallii olla siinä missä on, sellaisena kuin on. Mitään erityistä ei tarvitse saada tapahtumaan vaan asioiden annetaan olla niin kuin ne ovat. Meditoidessa suunnataan keskittyminen esim. hengitykseen. Ja kun mieli lähtee harhailemaan, se vain tyynesti ja lempeästi todetaan, arvostelematta, ja johdetaan takaisin hengityksen seuraamiseen yhä uudelleen ja uudelleen.
"Ei ole muuta perillepääsyä kuin saapuminen jatkuvasti nykyhetkeen."

Kirjassaan Kabat- Zinn esittelee monia meditoimisen tapoja. Tällaisia ovat esim. kehomeditaatio, jossa kehon eri osat ikään kuin skannataan rauhassa läpi kuulostellen miten ne voivat. Meditoida voi istumisen tai makuulla olemisen sijaan myös kävellen jolloin voi keskittyä siihen, miltä askelet tuntuvat jalan alla tai mitä ääniä, tuoksuja ym. maisema tarjoaa. 

Minulle tärkeää on rukousmeditaatio. (Sitä ei kirjassa esitelty) Rukousmeditaatio voi olla sanallista jolloin voi käyttää omien sanojen sijaan esim. Isä meidän -rukousta, psalmeja tai lyhyitä Taize-rukouksia. Tai rukoukset voivat olla kuin huokauksia tai Jeesus-rukouksen hengittelyä :"Herra, Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua. "
Rukousmeditaatio voi olla myös sanatonta Jumalan armossa lepäämistä. Siinä oman läsnäolon löytymisen lisäksi saa kokea myös Jumalan läsnäoloa. 

Pidän myös kävelymeditaatiosta jossa seurailen luonnon ilmiöitä. Miltä tuuli tuntuu kasvoilla, miten aurinko lämmittää, miten lehdettömät pihlajan oksat ovat kuin paksua pitsiä iltataivasta vasten, miten linnut laulavat tai halkovat ilmaa pääni yläpuolella. 

Olen pyrkinyt harjoittamaan säännöllisesti meditaatiota myös paikallaan ollen. Siinä apukeinona olen välillä käyttänyt puhelinappsin meditaatio-sovelluksia tai you-tubea. Ilman ohjausta meditoiminen on yllättävän vaikeaa, sillä mieli lähtee laukalle helposti. Kabat- Zinn sanookin, että meditaatio on yksinkertaista, mutta ei helppoa. 

Helpottavaa oli lukea, että meditaatiossa ei ole kyse sen pituudesta vaan säännöllisyydestä. Ei tarvitse meditoida tuntikausia tai edes tuntia päivässä. Kabat-Zinn käytti stressiklinikallaan 45 minuutin mittaista meditaatiota/ päivä.
Myös lyhyet, ihan vain sisään- ja uloshengityksenpituiset pysähtymiset ovat tärkeitä. Olennaisinta on se, että huomaa pysähtyä.

 Kabat-Zinn kehottaa harjoittamaan mediaatiota ja tietoista läsnäoloa säännöllisesti ja joka päivä. Ilman kurinalaisuutta se unohtuu ja arjen imu vie taas mennessään.
"Jos tuntemiskykyä ei harjoiteta ja kehitetä ja jollain tavoin jopa suojella, se tuntuu pyrkivän peittymään köynnöskasveihin ja aluskasvillisuuteen ja jäämään heikoksi ja kehittymättömäksi. "

Jos haluaa tutustua tietoiseen läsnäoloon ja meditoimiseen, suosittelen Jon Kabat-Zinniltä kirjaa Olet jo perillä. Se on helpompilukuisempi kuin Kehon ja mielen viisaus, jossa minua ajoittain häiritsivät hyvin pitkät lauseet. Olet jo perillä- teos on kotikutoisempi ja puolet lyhyempi. 

Riittää. Nämä vähät sanat riittävät.
Jos eivät sanat, niin hengitys. 
Jos ei hengitys, niin istuminen tässä.

Tämä elämälle avautuminen
josta olemme kieltäytyneet
yhä uudelleen ja uudelleen
tähän saakka.

Tähän saakka.
                                                                                        (David Whyte)

4/ 5