Julia Cameron: Kuuntelemisen polku. Johdatus tarkkaavaisuuden taitoon

 Tea:

2021, 215 sivua. 

Julia Cameron (s. 1948) on yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja, käsikirjoittaja ja kouluttaja. Hän on jo neljänkymmenen vuoden ajan ohjannut kirjoittamiseen liittyviä työpajoja, jotka kantavat hänen menestyksekkäiden kirjojensa nimeä Tie luovuuteen (suom.1997) sekä Kultasuoni  (suom. 2007). Hänen kolmas suomennettu kirjansa Tyhjän paperin nautinto (2004) on niin ikään opas luovaan kirjoittamiseen ja kirjoittamisen esteiden poistamiseen. 

Kun on Cameronin kirjoittajaoppaisiin tutustunut ja niistä ammentanut, ei Kuuntelemisen polku tarjoa mitään uutta. Jälleen Cameron kattaa lukijan eteen omat työkalunsa eli aamusivut, taiteilijatreffit sekä kävelemisen. Tällä kertaa höysteenä on kuuntelemiseen opettelu. 

Aamusivut ovat Cameronin lanseeraama menetelmä, jossa tarkoituksena on heti herättyä kirjoittaa vapaata tekstiä  käsin 45 minuutin ajan/ kolme A4- kokoista sivua. Cameron perustelee aamua sillä, että ihmisen puolustusmekanismi ei ole vielä herännyt 45 minuutissa joten tekstistä tulee rehellistä ja paljasta. 
Olen itsekin aamusivuja testannut. Tosin minusta kirjoittaminen ajattelemisen keinona toimii yhtä lailla mihin vurokauden aikaan tahansa. Kun kirjoittaa tajunnanvirtaa sen enempää kontrolloimatta, se on tehokas tapa oman mielen jäsentämiseen ja puhdistamiseen. Tekee hyvää jättää oma sisäinen kriitikkonsa kirjoittamisen ulkopuolelle ja raapustaa rivejä vapain rantein pysähtymättä sen enempää miettimään. Parhaimmillaan se voi johdatella lähteelle.

Taiteilijatreffeillä Cameron tarkoittaa viikottaista tunnin pituista omaa aikaa. Tämä aika tulisi käyttää sellaiseen asiaan, mikä on itselle mielekästä ja inspiroivaa. Tarkoituksena ei taiteilijatreffeillä ole itsensä kehittäminen tai mikään ryppyotsainen toiminta vaan luovuus, ilo ja leikki. Se voi olla itsensä viemistä taidenäyttelyyn, kahville, kirjastoon ym. sellaista, jossa oma luovuus ja mielikuvitus saa ravintoa. 

Käveleminen työkaluna tarkoittaa itsensä kuuntelua. Cameron suosittelee kävelemistä kaksi kertaa viikossa 20 min.kerrallaan. Kävellessä voi keskittyä joko sisä- tai ulkotilaansa, omiin tuntoihinsa tai ympäristöön, luontoon, ääniin, tuoksuihin, siihen mitä on maisemassa. 
"Pienikin kävelylenkki antaa tuplahyödyn." 

 Kuuntelemisen polku- teos on opaskirja, joka tarjoaa kuusi viikon mittaista tasoa. Kullakin tasolla on tarkoitus tehdä siihen kuuluvia harjoituksia perustyökalujen lisäksi. 

Vaikka Cameron Kuuntelemisen polulla- teoksessaan tuo esille kuuntelemisen opettelun, tuntuu vahvasti siltä, että kirjan todellisena tarkoituksena on kiillottaa hänen luomansa perustyökalut ja nostaa ne uudestaan esille ja näkyviin.  Ja onhan ne toki edelleen käypiä luovuuden ja kirjoittamisen apureita. Mutta siinä kohtaa, kun aamusivut ylistettiin kirjoittajan toimesta lähes elämän pelastajaksi, alkoi ärsytys ja vastahanka nousta pintaan. 

Vähempi volyymi olisi ollut uskottavampaa. Cameron nimittäin kertoo miten joku oli jo parin viikon aamusivuista saanut enemmän irti kuin monen vuoden terapiasta! Naiiviutta vaiko amerikkalaisuutta, mutta huh huh! Tässä kohtaa minä en Cameronin nahoissa olisi pystynyt paistattelemaan metodini valossa vaan olisin ystävällisesti kehottanut vaihtamaan terapeuttia... 
En myöskään lämmennyt sille, että kirjassa pitkin matkaa, jokaisen tason jälkeen muistutettiin ja kerrattiin onko lukija varmasti kirjoittanut aamusivuja.

Cameronin opas ei minua muiltakaan osin vakuuttanut. Kehotus kuuntelemiseen ja tarkkaavuuteen on tärkeä asia. Se ohjaa meitä oikeaan suuntaan, mutta Cameronin esimerkit ovat enemmän hämmentäviä kuin hänen asiaansa tukevia.
Cameron kertoo miehestä, joka ei ollut koskaan meditoinut, mutta Cameronin kehoituksesta mies halusi kokeilla hiljaa olemista itseään kuunnelleen.  Ja kappas: heti 10 minuutin hiljaisuuden jälkeen mies oli saanut kaksi uutta ideaa töihin sekä muistanut jonkun unohtuneen työasian.  Ehkäpä näin, mutta...

Cameron tekee kuuntelemisesta helppoa, ja miksei tekisi, sillä hän uskoo vahvasti metodeihinsa ja kuuden viikon ohjelmaansa. Lukija ei vaan tule kuulluksi hämmennyksensä kanssa. 

 Omalle rupattelevalle ja monille sivupoluille pyrkivälle tyylilleen uskollisena Cameronin teos on kuin sillisalaattia. Hän kertoo vuolaasti ja pikkutarkan yksityiskohtaisesti  elämästään, laajasta ystäväjoukostaan ja etenkin koirastaan Lilystä. Vaikka omakohtaisuus on mielenkiintoista, eivät Lily-koiran monituiset lohiherkkuhetket jaksaneet kiinnostaa. Entä mitä teen sillä tiedolla, mistä joku Cameronin haastateltava on liukuvärjätyt silmälasinsa ostanut ja että Cameronkin haluaa sellaiset. Ehkä se oli vain Cameronin kömpelö yritys osoittaa lukijalle, että hän osaa kysyä ja kuunnella, tai sitten se oli vain silkka sivupolku. Kumpi tahansa, tai jotain muuta. Se ei toiminut. 
Eikä omakohtaisuus sivupolkuna  palvele teoksessa, jonka tarkoitus on olla opas johonkin. Runsaat sivupolut ja jutustelu vievät lukijalta juuri sen, mitä ei pitäisi - tarkkaavuuden ja kuuntelun. 

Ajatustensa tueksi Cameron haastattelee suurta joukkoa eri alan ammattilaisia kiinteistövälittäjästä pappiin. Jokaisen kanssa hän pohtii mitä kuuntelemisen taito heille on ja merkitsee. Näissä haastatteluissa on hyvät hetkensä. Mutta siinä kohtaa alkoi mennä pahasti pieleen, kun Cameron kehottaa kuuntelemaan vastauksia suurilta edesmenneiltä sankareiltamme sekä tuonpuoleisilta. 
 Minusta siinä menee raja! On väärin houkutella lukijaa sellaisille alueille, joista ei tiedä.  Eikä se todellakaan sovi kuuntelemisen oppaan sisältöön! Luulisi oman itsen ja lähimmäisen kuuntelemisessa riittävän sarkaa opetettavaksi ilman, että pitää syleillä koko maailmankaikkeutta tuonpuoleista myöden!

Kuten on tullut jo ilmi, kirjassaan Cameron pursuaa joka puolelle. Se on sääli, sillä vähempi olisi ollut parempi ja enemmän. Kirja on kuuntelemisen oppaaksi sivupolkuineen levoton ja täynnä yritystä, ääntä, ihmisiä ja suuria merkityksiä. Hyvätkin ajatukset, pyrkimykset ja hiljaisuus hukkuvat valitettavasti sekameteliin ja helppouteen. 

 Kirjoittaminen ja hiljaisuus, läsnäolo, kuunteleminen ovat asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Siksi olisin tahtonut pitää kirjasta ja sen sisällöstä, mutta nyt en pitänyt kuin kannesta. Se on todella kaunis!

 

2/5