Saga: Viides ja kuudes kirja - Brian.K.Vaughan ja Fiona Staples

Saga: viides kirja - Brian.K.Vaughan, Fiona Staples
Ilmestynyt: 2016 (myös suomennos 2016)
Luettu: 26. maaliskuuta.2017
Sivuja: 152
⭐⭐⭐⭐⭐

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41: "Kirjan kannessa on eläin"

"Äiti aina sanoi, että lapsen myötä sosiaaliset piirit laajenevat nopeasti. Halusi sitä tai ei. Joka päivä tuo jonkun uuden oudon tyypin perheesi läheisyyteen...ja sitten voi vain toivoa, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa."




P.s tuo viidennen kirjan kansi on uskomattoman upea!


Törmäsin tänään sattumalta Jyväskylän kirjamessuilla juuri niihin kahteen Saga-albumiin, joita en ollut vielä lukenut. Ne olivat ainoat koko Saga-sarjassa, joita oli esillä ja nappasin ne esittelypöydältä heti syliini ja kiikutin kassalle. Olen muut osat lukenut lainaamalla ne kirjastosta, mutta olen suunnitellut hankkivani kaikki osat suomeksi. Olin jo ostamassa Jyväskylän Fantasiapelikaupassa alkutalvesta Sagan albumeita itselleni, mutta vertasin ensin alkuperäistä versiota suomeksi lukemaani, ja yllätyksekseni pidin suomennoksesta enemmän. Englanninkieliset albumit jäivät sillä kertaa kauppaan, mutta nyt olen saanut aloitettua suomenkielisten albumien keräämisen!

Sagan viides ja kuudes kirja käsittävät sarjakuvatarinan luvut 25-36 ja se jatkuu yhtä eeppisenä, kauniina ja monipuolisena kuin aikaisemmissakin albumeissa. Viidennessä jatketaan hyvinkin siitä, mihin neljäs kirja jäi, mutta viidennen ja kuudennen kirjan välissä on muutamien vuosien aikahyppy. Tarinan henkilöt vaeltavat kauniissa galaktisissa maisemissa ja yrittävät selviytyä monista kiperistä tilanteista ilman suurempia uhrauksia ja lisävaikeuksia. Tarinasta ei puutu yllätyksellisyyttä, juonenkäänteet pitävät lukijan edelleen otteessaan ja piirrosjälki on huikeaa!
Dialogi on yhä ronskia ja terävää ja sen tilannekomiikka onkin koko sarjan suola.

Saga käsittelee kaiken toimintansa väleissä myös monipuolisesti erilaisia teemoja, kuten seksuaalisuutta, parisuhteita, rotukysymyksiä, sotaa, sukupuolten sosiaalista asemaa ja on monessakin suhteessa monimuotoinen. Se todella on aikamme paras sarjakuva.

Saga: kuudes kirja - Brian.K.Vaughan, Fiona Staples
Ilmestynyt: 2016 (suomeksi 2017)
Luettu: 26.maaliskuuta.2017
Sivuja: 152
⭐⭐⭐⭐⭐

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 21: "Sankaritarina"

"...mutta jos joku luulee, että yhdessä kirjassa on kaikki vastaukset, hän ei ole lukenut tarpeeksi kirjoja."

Aukeama viidennestä kirjasta

Aukeama kuudennesta kirjasta

*Ida-Maria*

Tie - Cormac McCarthy

Tie - Cormac McCarthy
Ilmestynyt: 2006
Luettu: 15.maaliskuuta.2017
Sivuja: 245
⭐⭐⭐⭐½

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23: "Käännöskirja"

"He kyyköttivät tiellä ja söivät kylmää riisiä ja kylmiä papuja, monta päivää sitten keitettyjä. Melkein käyneitä jo. Mihinkään ei voinut tehdä nuotiota niin ettei se näkyisi. He nukkuivat pimeässä ja kylmässä toistensa viereen käpertyneinä haisevissa vällyissään. Hän piti pojan lähellään. Niin laiha. Sydämeni, hän sanoi. Minun sydämeni. Mutta hän tiesi että jos hän vielä olisi hyvä isä naisen sanat voisivat pitää paikkansa. Että poika yksin erotti hänet kuolemasta."





Vau...

Tuo sana kaikui mielessäni kun suljin kirjan luettuani sen viimeisen sivun. Miten intensiivinen ja tunteikas kirja Tie olikaan! Se jättää varmasti jälkensä ajatuksiini pitkäksi aikaa.

McCarthyn Tie sijoittuu tulevaisuuden Amerikkaan maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa isä ja poika yrittävät selviytyä karuissa ja mitättömissä oloissa kohti etelää. He ovat riutuneita, toivonsa menettäneitä ja nälkiintyneitä matkalaisia, jotka työntävät kaikkea omistamaansa ostoskärryissä etsien ruokaa ja suojaa. Maisema on lohdutonta ja raiskattua. Talot ovat tyhjillään, kaikki tavarat ja elintarvikkeet on niistä ryövätty jo aikoja sitten. Kehenkään vastaantulevaan ei voi luottaa, jos haluaa olla edes hieman varmempi elossa pysymisestä. Ainoassa revolverissa on vain pari luotia ja pitää miettiä tarkkaan säästätkö ne pahan tilanteen varalle vai itseään varten. Ihmisyys on riekaleina samaan tapaan kuin kituva maailmakin.

Tie on mielestäni "virkistävän lohduton" dystopia tulevaisuuden maailmasta, josta kaikki on loppu. Olen lukenut ennemmän nuorten dystopia-kirjallisuutta ja useimmiten niissä maailmaa vallitsee jokin epäreilu päähenkilöä suurempi paha, alienit ovat valloittaneet maailman tai maailma on kuolemassa ihmisten aiheuttamista tyhmistä valinnoista johtuen. Näissä maailmoissa kirjan päähenkilö lähtee taistelemaan voittaakseen tilanteen ja tekee sankaritekoja heikoista elinoloistaan huolimatta. Raamit hiljalleen tuhoutuvalle maailmalle on niissä romantisoitu, mutta Tie poikkeaa siitä täysin. Tarinan maailma on äärettömän lohduton ja selviytymiseen vaaditaan mitä raaimpiakin keinoja. Oli todella virkistävää lukea dystopiasta, jossa päähenkilöt ovat hyväskyneet lohduttoman tilanteensa ja vain yrittävät selviytyä seuraavaan aamuun.

Kuten kirjan takakansi kertoo, McCormac luottaa kirjassaan vähäeleisyyden voimaan, joka toimii tarinassa täydellisesti. Se luo vaikuttavia kuvauksia tyhjästä maasta ja riutuvien ihmisten ajatuksista. Joillekin kirja voi silti olla liian lakoninen, sillä kirja on kerrottu pötköön pienissä pätkissä ja vaikka henkilöt keskustelevat, heittomerkkejä ei ole. Se voi tuntua puuduttavalta, mutta hyvä tauotus helpottaa. Kirjoitustyyli sopii kuitenkin kirjan lohduttomuuden tunteeseen ja vie tarinaa silti vääjäämättä eteenpäin. Kirja voitti parhaan romaanin Pulitzer-palkinnon vuonna 2007 ja Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2009.

Tiestä on olemassa myös vuoden 2009 samanniminen elokuva, jota tähdittää Viggo Mortensen. Näin elokuvan vuosia sitten, mutta muistan pitäneeni sitäkin todella vaikuttavana.

Kirja oli pysäyttävä, se järkytti, se laittoi miettimään ja oli lukukokemuksena unohtumaton. Alkuvuoteen on mahtunut monta upeaa kirjaa!

*Ida-Maria*


"Ei minulla ole tarinaa kerrottavaksi.
Kertoisit tarinan itsestäsi.
Sinä tiedät jo kaikki tarinat minusta. Olet ollut mukana.
Sinun sisälläsi on tarinoita joista minä en tiedä mitään. 
Ai niin kuin unia?
Niin kuin unia. Tai jotain mitä ajattelet.
Joo, mutta tarinoiden pitäisi olla onnellisia."

Clare Mackintosh:
Annoin sinun mennä, 2017, s. 416


" Heti kun avaan oven, tiedän täsmälleen, mitä on tekeillä." 


Jouduin hetken odottamaan kirjastosta varaamaani brittikirjailija Mackintoshin esikoista  Annoin sinun mennä. Kirja on monilla tahoilla huomattu ja kehuttu, suorastaan ylistetty. Sen sanotaan olevan yksi psykologisen trillerin mestariteoksista. Eikä syyttä.

Kun haen kirjaani, kirjastovirkailija puhkeaa kehumaan sitä, ja odotukseni nousevat pilviin. Satakirjaston sivuilta näen, että kirjaan on kymmenittäin varauksia. Sitä joutuu siis odottamaan, mutta odotus palkitaan kyllä!
 Kirja on nerokkaasti rakennettu teos, jota on vaikea laskea käsistään. Ahmin sitä illalla viimeksi ja aamulla ensimmäiseksi.

Clare Mackintosh tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on työskennellyt poliisissa sekä rikostutkijana että järjestyspoliisina. Hän kertoo saaneensa kirjaansa kipinän samankaltaisesta rikostapauksesta, joka aikanaan kovasti puhututti ja häntä poliisina kosketti. Tapauksen jälkimainingit eivät jättäneet häntä rauhaan. Monet kysymykset ja motiivit  askarruttivat mieltä, ne vaativat saada vastauksia. Teos Annoin sinun mennä syntyi näistä pohdinnoista.

Kirja alkaa siitä, kun äiti ja poika ovat kävellen lähestymässä kotiaan. Äiti päästää hetkeksi irti pojan kädesta ja silloin kuin tyhjästä singahtaa auto, jonka tuulilasia vasten poika kuolee.  Auto ei pysähdy, se ei jarruta, se jatkaa matkaansa, eikä palaa.

Poikansa menettänyt nainen, Jenna Grey pakenee suruaan pieneen kylään. Hän vuokraa mökkipahasen ja päättää unohtaa. Mutta painajaiset ovat uskollisia kuin koira, ne eivät jätä. Ne ovat läsnä kaiken aikaa. Menneisyys on kuin haamu, joka ilkkuu unissa ja valveilla.

Rikoskomisario Ray Stevens alkaa tutkia tapausta, vaikka johtolangat ovat olemattomat. Tutkinnan ohessa hän kipuilee työn ja kodin vaatimusten paineessa. Hän joutuu kasvotuksin sen kanssa, mikä elämässä on tärkeää, eikä asiaa helpota yhtään työpaikan nuori ja mutkaton kollega.

Kirja on jaettu kahteen osaan. Kertojaäänet vuorottelevat, ja ne ovat tasapainossa siten, että mielenkiinto pysyy yllä.


”Annoin sinun mennä on juonenkuljetuksen mestarinäyte, ja siinä on mieletön käänne. En voinut laskea kirjaa käsistäni. On vaikea uskoa, että Annoin sinun mennä on esikoisromaani. Tempo, juoni ja käänteet nostavat sen huipputrillerien sarjaan.”
– Jojo Moyes, kirjailija




⭐⭐⭐⭐⭐


Tea

Valtaistuinpeli - George R.R.Martin

Valtaistuinpeli (Tulen ja jään laulu #1) - George R.R. Martin
Ilmestynyt: 1996
Luettu: 28.helmikuuta.2017
Sivuja: 725
⭐⭐⭐⭐⭐

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 6: "Kirjassa on monta kertojaa"

" 'Voi, herttainen kesän lapseni,' vanha Nan sanoi hiljaisella äänellä, 'mitä sinä tiedät pelosta? Pelko kuuluu talveen, pikku lordi, kun lunta sataa sadan jalan syvyydeltä ja jäätuuli puhaltaa ulvoen pohjoisesta. Pelko kuuluu pitkään yöhön, kun aurinko piilottaa kasvonsa vuosiksi kerrallaan, ja pikkulapset syntyvät, elävät ja kuolevat pimeyden vallitessa hurjasusien tullessa luiseviksi ja nälkäisiksi, ja valkoisten kulkijoiden suunnatessaan kulkunsa metsän läpi.' 


"Game of Thrones" nousi vuonna 2011 räjähdysmäisesti kaikkien tietoisuuteen HBO:n loistokkaan televisiosarjan myötä. Sarja on haalinut lukuisia palkintoja sekä saanut laajan ja vahvan fanikunnan ympärilleen, mutta jo vuonna 1996 ilmestynyt samanniminen kirja on sitäkin upeampi. Valtaistuinpeli aloittaa mahtipontisen, raa'an, erinomaisesti rakennetun ja huikean hahmosuunnittelun omaavan fantasiakirjasarjan Tulen ja jään laulu, jonka Martin on suunnitellut seitsemän osan pituiseksi. Sarjasta on nyt ilmestynyt ja suomennettu viisi osaa, joista kolmas ja viides osa ilmestyi kahtena niteenä.

Kirjan takakannesta: Valtaistuinpeli on avausosa yhdelle aikamme menestyksekkäimmistä fantasiasarjoista, kirja, joka nosti eeppisen fantasian arvostuksen ylös kuopastaan. Se on yhdistelmä suurta seikkailua ja inhimillistä tragediaa, kertomus kunniasta ja kärsimyksestä, rakkaudesta ja petoksista sekä tasapainottelusta elämän ja kuoleman välillä samalla kun aatelisperheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa.

Luin Valtaistuinpelin nyt toiseen kertaan, mutta muistan ensimmäisen lukukertani hyvin. Se oli nimittäin samana kesänä kuin Game of Thronesin ensimmäinen kausi ilmestyi DVD:nä ja
kirjan tarina vei minut täysin mukanaan! Kannoin mieheni joululahjaksi saamaa valtavaa sidottua painosta mukanani kesätöihini, jonka ruokatauoilla ahmin Westerosin ja Essoksen mantereiden tapahtumia enemmän kuin eväitäni.

Ensimmäinen lukukerta oli myös todella raskas, hahmoja on monia kymmeniä ja muutamalla jopa sama nimi. Kirjan takaa löytyy paksu nideosio suvuista ja henkilöistä, joka on avuksi hahmojen ymmärtämisessä. Myös fantasiamaailman vuodenajat hämäsivät minua alussa, sillä Westerosissa talvet ja kesät voivat kestää vuosikausia. Tämä sekoitti minua tarinan alussa, kun yritin päätellä eri hahmojen ikiä.

Tulen ja jään laulu-sarja kertoo Westerosin sukujen valtataistelusta hallitsijan paikasta Rautavaltaistuimella. Se on julmien juonittelujen, selkäänpuukotusten, sotien, liittojen, selviytymiskamppailujen ja muinaisten voimien areena. Sankarit ja kunnialliset ritarit ovat jääneet laulujen ja legendojen sumuun ahneiden ja itsekkäiden mahtisukujen edustajien toteuttaessa omia suunnitelmiaan. Puhumattakaan kesän päättymisestä, josta jää vain muisto talven alkaessa ja pitkän yön lähestyessä.


Valtaistuinpelin tapahtumien alussa pitkä kesä on päättymässä. Valtaistuimella on uusi kuningas, Baratheonin suvun Robert, joka on vailla uutta neuvonantajaa. Kuningas matkustaa etelän lämmöstä ja ylellisyydestä hovinsa kanssa karuun pohjoiseen, Starkin suvun hallitsemaan Talvivaaraan. Siellä Robert tapaa vanhan ystävänsä Eddardin ja tarjoaa tälle kuninkaan Kouran virkaa, joka on valtakunnan vaikutusvaltaisin asema. Viran edellinen haltija kuoli mystisesti ja Starkin suku joutuu keskelle sukujen ahnasta valtakamppailua ja poliittista juonittelua.
Samaan aikaan edellisen kuninkaan, Aerys II Targaryenin, viimeiset elossaolevat perilliset Viserys ja Daenerys ovat maanpaossa meren takana. Viseryksellä on suuret suunnitelmat Kuninkaansatamaan paluuseen periäkseen hänelle kuuluvan valtaistumen. Lisäksi Talvivaaraakin pohjoisemmassa sijaitsevan Muurin Yövartiosto on tehnyt huolestuttavia löytöjä muurintakaisilta partiomatkoiltaan...

Martinin kirjoitustyyli on monimutkaisesta ja laajasta juonesta huolimatta helppoa ja nautinnollista luettavaa. Tarina etenee vääjäämättä eteenpäin ja sen juonenkäänteet pitävät otteessaan läpi kirjan kaikki 725 sivua. Kirja on täynnä upeita lainauksia, hahmosuunnittelu on erinomaista ja hahmojen välinen vuoropuhelu nokkelaa. Martin osaa ilmaista niin naivin pikkutytön kuin ronskin puolikasvuisen miehenkin ajatusmaailmaa uskottavalla ja mahtavalla tavalla.

Juonella on monta kertojaa, joka on itselleni mieluisin kerronnan tapa. Mielestäni se auttaa näin laajalle levinneessä tarinassa ymmärrystä monista tapahtumista. Hahmot tulevat myös parhaiten esiin, kun kertojana ovat itse tapahtumia kokevat henkilöt. Laitoin kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan "Kirjassa on monta kertojaa". Tässä kirjassa kertojia on 8 ja kirjasarjan edetessä kertojien määrä kohoaa jopa yli kolmeenkymmeneen. Kolmekymmentä kertojaa voi kuulostaa todella monimutkaiselta, mutta kertojia ei ole yhdessä kirjassa yhtäaikaa noin suurta määrää ja muutamilla hahmoilla on vain pari kappaletta vastuullaan.

Jos monimutkaisuus ei pelota sinua, suosittelen ehdottomasti Martinin eeppistä fantasiasarjaa ! Sitä on muodostunut lempikirjasarjani heti Harry Potterin jälkeen. Valtaistuinpeli avasi minulle oven aikuisten fantasiaan ja tulen olemaan Martinille siitä ikuisesti kiitollinen.

*Ida-Maria*


"Veljelläni on miekkansa, kuningas Robertilla sotavasaransa ja minulla aivoni...ja aivot tarvitsevat kirjoja kuten miekat hiomakiviä, jos niiden on tarkoitus pysyä terävinä." Tyrion napautti kirjan nahkakansia. "Sen takia minä luen niin paljon, Jon Nietos."