Levittäkäämme lukurauhaa !

Tänään 12. päivä helmikuuta on julistettu lukurauha. Ajattelin lukurauhan kunniaksi tehdä yhden toisenlaisen tag/kysymyssarja-haasteen, jonka poimin booktubesta. Tagin loi nettisivusto Penguin Teen promotakseen Traci Cheen uutta The Reader kirjaa. 

I am the reader-tag: 

√ Valitse 1 sana, joka kuvaa lukijana olemista.

Oppiva. Lukijana jokainen kirja jättää sinuun aina jonkinlaisen jäljen siitä, mitä olet kirjan lukemisen aikana ajatellut ja tuntenut. Oli se sitten negatiivinen tai positiivinen asia tai sellainen, joka lipsahtaa itseltäsi ensin huomiotta. Huonotkaan tai kesken jätetyt kirjat eivät jätä sinua ilman jotain uutta. Kirjat voivat opettaa sinulle erilaisuudesta, erilaisista kulttuureista, historiasta, nykypäivästä, itsesäsi ja ajattelustasi. 

√ Mikä oli ensimmäinen kirja, johon rakastuit? 

Harry Potter oli ensimmäinen kirjasarja, joka muutti kaiken, mutta AIVAN ensimmäisiä rakastamiani kirjoja olivat Hanhiemon satuaarre ja Hanhiemon iloinen lipas. Osaan vieläkin ulkoa lempisatuni ja loruni noista kapeista ja kuluneista kirjoista, joita kuuntelimme siskoni kanssa sängyllä äidin lukiessa niitä meille ääneen. Toinen ensimmäisiä rakastamiani kirjoja Potterin lisäksi oli Wil Huyguenin Suuri Tonttukirja.

√ Kovakantinen vai pehmeäkantinen kirja?

Pehmeäkantinen. Kovakantiset ovat hankalia lukea, enkä pidä niiden paperisista kansista. Pokkarit ja pehmeäkantiset ovat aina sopivan kokoisia lukea ja lisäksi ne ovat paljon halvempia. Kirjojen kuuluu lisäksi kulua ja näyttää luetuilta ja pehmeäkantiset antavat juuri sellaisen tunnun. Juuri eilen päällystäessäni muutamia uusia kirjojani muistin oman Kuninkaiden koitoksen sivujen olevan likaisia, koska luin sitä muutamia vuosia sitten Sitgesissä, jossa olimme lomalla ystäväporukalla, ja käteni olivat auronkorasvassa. Tällaisetkin muistot kirjoissa ovat arvokkaita. Olen löytänyt myös Liekehtivän pikarin sivujen välistä kesän vihreintä ruohoa keskellä talven uudelleenlukua. Itse tosiaan suojaan osan ostamistani pehmeäkantisista kirjoista kontaktimuovilla, mutta en revi hiuksiani kun niiden muovit väänntyvät ja elävät lukiessani niitä. Suojaan ne enimmäkseen siksi, että niistä tulisi hieman jykevämpiä. Eli olenko kuitenkin kovakantisen ja pehmeäkantisen kirjan välimaastossa?

√ Miten lukeminen on muokannut identiteettiäsi? 

Kysymys, johon voisi vastata luentosarjalla. Vastaan yksinkertaisesti etten olisi juuri minä ilman juuri niitä kirjoja, jotka olen lukenut. 

√ Mitä kirjaa luet, kun tarvitset lohdutusta?

Lemppareitani Astrid Lindgreniltä. Lindgren on uskomaton lastenkirjailija, jonka jokaisesta kirjasta huokuu jonkinlainen lohdun tuntu. Oma suosikkini Lindgreniltä on Ronja Ryövärintytär.

√ Kuka opetti sinut lukijaksi?

Vahviten tähän vaikutti tietysti äitini, jonka kanssa kirjoitan myös tätä blogia. Äiti luki meille todella paljon ääneen erilaisia kirjoja ja olemme aina olleet täysien kirjahyllyjen ympäröimiä. Parhaita olivat kiireettömät viikonloppuaamut, joina kaikki perheemme tytöt köllöttelimme suuressa sängyssä kirjakasojen kanssa.

Mutta myös isä luki meille paljon, varsinkin sarjakuvia. Muistan joskus kuulleeni jonkun sanovan, ettei sarjakuvia voi lukea ääneen mutta olen kyllä täysin eri mieltä. Isän ääni oli täydellinen Aku Ankasta Lucky Lukeen, Asterixista ja Obelixista Viiviin ja Wagneriin ja Tintistä Niilo Pieliseen. 

Olen myös ikuisesti kiitollinen tädilleni, joka osti minulle 10-vuotis syntymäpäivälahjaksi kaksi ensimmäistä Harry Potter kirjaa. Joskus niihin samoihin aikoihin olimme odottamassa Tukholman laivaa Turun satamassa ja tätini luki meille Viisasten kiveä viihdykkeeksi, sillä laivan autoluukku oli jäätynyt kiinni pakkasen takia ja jouduimme odottamaan pitkään. Kuvittelemani kohtaus Dumbledoresta vetämässä Likusterintien katulamppujen valopalloja pimeyttimeensä tätini lukemana on jäänyt ikuisesti mieleeni.


√ Kuvaile unelmiesi lukupaikkaa.

Jonkinlainen mukava kolo tai pesä suuren ikkunan äärestä, johon voisi unohtua vaikka pariksi viikoksi.























√ Mikä kirja muutti näkemystäsi maailmasta? 

Vastaan tähän Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. 



Tässä oli siis I am the reader-tag. Kopioin vielä tähän alle Kirjasäätiön lukurauhan lain, joka astuu voimaan tänään  😊


"SUOMEN KIRJASÄÄTIÖ KUTSUU JÄLLEEN SUOMALAISIA RAUHOITTUMAAN KIRJAN PARIIN HELMIKUUN TOISENA SUNNUNTAINA, 12. HELMIKUUTA, SILLÄ SILLOIN VIETETÄÄN LUKURAUHAN PÄIVÄÄ.

 LUKURAUHAN LAKI

1§ Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja.

2§ Yhdessä lukeminen on sallittu.

3§ Yksin lukeminen on sallittu.

4§ Toisille lukeminen on sallittu.              

5§ Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty.

6§ Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.

Levittäkäämme lukurauhaa! "

Lähde lukurauhaan kirjasäätiön sivulta

Lukurauhaa toivotellen,

*Ida-Maria*

Weird Things Customers Say in Bookshops - Jen Campbell

Weird Things Customers Say in Bookshops - Jen Campbell
Ilmestynyt: 2012
Luettu: 1.helmikuuta.2017
Sivuja: 114
⭐⭐⭐⭐½

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 18: "Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa"

"CUSTOMER: Do you have any books containing passages which would be suitable to read out at a funeral?
BOOKSELLER: Sure, I'll help you look.
CUSTOMER: Thanks.
BOOKSELLER: And I'm sorry for your loss.
CUSTOMER: Oh, don't worry about it, it's just my daughter's guinea pig."



Tässä oli niin hauskan kuuloinen pieni kirjanen, että se oli pakko sisällyttää yhteen Adlibris-tilaukseeni. Ja olen tyytyväinen ! Nämä 114 sivua lukee hetkessä ja nauroin ääneen melkein jokaisella sivulla. Välillä piti laittaa kirja jopa kokonaan sivuun kaikelta nauramiselta. Oma kirjani on täynnä ohuita post-it lappuja merkkaamassa hauskimpia kohtia.

Kirjaan on siis kerättyinä kaikenlaisia kummallisia, outoja, typeriä, idioottimaisia, hauskoja tai muuten vain mieleenpainuvia asioita, joita kirjakauppojen myyjät ovat saaneet kuulla kaupoissaan. Kannessa on hyvä esimerkki, asiakas kysyy myyjältä onko heillä kirjakaupassaan kirjoja Jane Eyreltä. Suomeksi Jane Eyre on Charlotte Brontën kirjoittama Kotiopettajattaren romaani, joten asiakas tiedustelee mistä Kotiopettajan kirjoittamat kirjat löytyisivät.

Kirjassa esitellään kaksi brittiläistä kirjakauppaa, Edinburgh Bookshop ja Ripping Yarns. Edinburgh Bookshop on Vanessa ja Malcolm Robertsonin omatoiminen kirjakauppa ja heillä kerrotaan kaupassaan olevan kirjakoira Teaga, joka muistuttaa kovasti Peter Pan tarinasta tuttua Nana-koiraa.

Ripping Yarns on puolestaan antiikkinen kirjakauppa, jonka osti Celia Mitchell ja hänen miehensä runoilija Adrian Mitchell 72 vuotta sitten. Sen uudelleenavasi Monty Python-komediasarjasta tutut Michael Palin sekä Terry Jones. Heillä puolestaan on kirjakoirana kultainennoutaja Daisy, joka usein läjähtää keskelle pientä kirjakauppaa kieltäytyen liikkumasta jotta pääsisit itse liikkumaan eteenpäin. Kirjakaupan nimellä on myöskin osuutta Palinin ja Jonesin komediasarjaan:

(on the phone)
BOOKSELLER: Hello, Ripping Yarns bookshop.
CUSTOMER: Do you have any mohair wool?
BOOKSELLER: Sorry, we're not a yarns shop, we're a bookshop.
CUSTOMER: You're called Ripping Yarns.
BOOKSELLER: Yes, that's 'yarns' as in stories.
CUSTOMER: Well, it's a stupid name.
BOOKSELLER: It's a Monty Python reference.
CUSTOMER: So you don't sell wool?
BOOKSELLER: No,
CUSTOMER: Hmf. That's ridiculous.
...

Kirjan loppupuolella on lisäksi kerättynä hassuja kysymyksiä ja asioita kirjakaupoista ympäri maailman. Kirja oli kaiken kaikkiaan mahtava lyhyt lukukokemus, johon palaan mielelläni uudestaan. Ja mikä parasta, tähän on olemassa jatko-osa: "More Weird Things Customers Say in Bookshops".

*Ida-Maria*

P.S Do you have this children's book I've heard so much about? It's supposed to be very good. It's called "Lionel Richie and the Wardrobe".

GRANTA - uuden kirjallisuuden areena / 7 KOTI

 

GRANTA - uuden kirjallisuuden areena / 7
KOTI

Granta on kahdesti vuodessa ilmestyvä kirjallisuuden aikakauskirja, jossa julkaistaan lyhyitä tekstejä, novelleja, runoja, esseitä ja raportaaseja sekä kotimaisilta että ulkolaisilta kirjailijoilta. 

Grantan kerrotaan perustetun Cambridgen yliopiston opiskelijoiden toimesta jo v. 1889. Silloin siinä julkaistiin monien aikanaan tuntemattomien, mutta myöhemmin kuuluisiksi nousseiden kirjailijoiden tekstejä, mm. Nalle Puhin luoja A.A. Milne kuuluu tähän joukkoon, sekä monelle meille jo tutuiksi tulleet Ian McEwan, Doris Lessing, Margaret Atwood, Milan Kundera sekä kolumbialainen Nobel-kirjailija Sadan vuoden yksinäisyyden kirjoittaja Gabriel Carcia Marquez. Mielenkiintoisia nimiä! 

Granta kertoo tarjoavansa lukijoilleen yllättäviä lukuelämyksiä ja se uskoo tarinan ylivertaiseen kykyyn kuvata, valaista ja tehdä todeksi.
Kyllä, kyllä - näin se varmasti on!  Tarinoiden kautta on monenlaista elämän viisautta jaettu koko ihmiselämän ajan, ja nyt kun tätä Runebergin päivänä kirjoitan, en voi olla mainitsematta, että aikanaan Johan Ludvig Runeberg loi Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomen kansalle identiteettiä. Se ei ole vähän se!

Ja sanotaan, että tarinoiden tarve on korostunut etenkin silloin, kun elämänolot ovat raskaat. Tarinoiden kautta voi lähestyä sitä, johon muutoin ei löydy ilmaisua tai sanoja. Ihmiset itkevät omia surujaan ja kohtaloaan lukemiensa tai kuulemiensa  tarinoiden kautta, saavat kosketuspintaa ja kaikupohjaa, lohdutustakin.  Myös lapsille luetaan satuina niitä kertomuksia, jotka sanoittavat vaikeita asioita; kuolemaa, avioeroa, sairautta jne. 

Ennen wanhaan keräännyttiin leirinuotin ääreen kuulemaan kussa kuu kulkee, tai hämärän hyssyn aikaan kuunneltiin radiosta kuunnelmia, tai ääneen luettuja kertomuksia. Ja iltasadut elävät yhä.

Suomen Grantan sisällöstä puolet on ulkomaisia ja puolet kotimaisia kirjailijoita, noin pääpiirteissään. Suomen Grantaa ei ole vielä kovin kauan ilmestynyt, vasta vuodesta 2013, mutta hienoa, että se saatiin lukunautinnoksi meillekin.
Granta 1 2013 aiheena Ruoka

Granta 2  aiheena Outo
Granta 3  aiheena Parhaat nuoret suomalaiset kertojat 

Grnata 4 aiheena Seksi
Granta 5  aiheena Venäjä
Granta 6 aiheena Raha

Granta 7 aiheena Koti 

Suomen Grantan päätoimittaja on Aleksi Pöyry. 

Koti-aiheiseen Grantaan on otettu tekstejä mm. Antti Tuomaiselta, jonka viimeisimmät teokset ovat Mies joka kuoli  sekä Kaivos , runoilija, nuortenkirjailija Vilja-Tuulia Huotariselta, sekä Kissani Jugoslavia, ja Tiranan sydän kirjoittajalta Pajtim Statovcilta, Kauko Röyhkältä sekä Anthony Doerrilta, joka on kirjoittanut mm.teokset Kaikki se valo jota emme näe, sekä Davidin uni. 

Granta 7 aiheena Koti, kysyy mitä koti merkitsee meille. Tai se, että sitä ei ole tai että, jos siitä täytyy paeta. 

" Koti on paikka, josta astumme joka päivä ulos maailmaan ja johon voimme päivän päätteeksi aina palata. Voimme sulkea maailman hetkeksi kotioven taakse. Vaikka sitä ei arjessa ajattelisi, kodin olemassaolo luo turvallisuudentunnetta. " kirjoittaa päätoimitaja Aleksi Pöyry Grantan 7 pääkirjoituksessa. 

Grantan kotia käsittelevän numeron ilmestymisen aikaan etsitään ratkaisuja Euroopassa tsunamin tavoin hyökyvään pakolaiskriisiin, ja vääjäämättä osa Grantan koti-aiheista peilaa tätä tosiasiaa. Esim. Nura Farah, joka 13-vuotiaana muutti Somaliasta Suomeen kertoo yhden näkökulman muukalaisuuteen Suomessa. 

Tässä poimintoja :

¤ Antti Tuomainen Ihmisten kaupunki-otsikolla:
" Vielä tänä päivänä joskus unen ja valveen rajamailla, tunnen edelleen hänen lämpönsä , hänen päänsä tuoksun, hunajan ja villan lempeän yhdistelmän ja hamuan kädelläni jotakin, jota silittää ja suojella. Jonka vuoksi elää. " 

ja 

"Aloin etsiä tarkoitusta, en elämän- vaan kuolemantarkoitusta. "

¤ Rattawut Lapcharoensap otsikolla Kapteeni:

"Mutta olin oppinut jo kauan sitten, että jotkin asiat kannatti jättää sanomatta ja että oli jotenkin tärkeää pitään ne omana tietonaan , se oli jonkinlainen tärkeä rakkauden muoto. " 

¤ Erityisen ilahtunut olin  Pia Ingströmin tekstistä " Koti mielessä " , jossa hän kertoo vanhan ihmisen I:n tarinan. 

" Kuka minä sitten edes olisin ilman kotiani ja näitä kaikkia tavaroitani? I parahti, ja siihen en pitkään aikaan keksinytkään mitään sanomista. "
" Päättelin, että nämä asiat olivat I:lle tavattoman merkityksellisiä, koska ne olivat suojakerros sen tilan ympärillä, joka oli hänelle itselleenkin ilmeisesti tuntematon  oma minä. Tai eihän se tuntematon ollut, tietenkään. Se vain oli arka ja suojaton kaipuun paikka." 

¤ Kabulissa syntynyt Fatimo Bhutto kiteyttää tärkeimmän loppulauseeseensa kirjoituksessaan Ajatuksia pakolaiskriisistä:
" Kun maailma on näin pieni, miten kukaan voi sulkea ovensa?"

¤ Vilja-Tuulia Huotarinen on kirjoittanut proosarunotyyliin otsikolla Huonon omantunnon asioita:

" Lapsuudesta lähdetään joka kerta uudestaan niin kuin kirkosta. Ei ole enää pyydettävä, kiitettävää ja kävellään ulos. Aurinko alkaa lämmittää. " 

¤ Mathias Rosenlund, suomenruotsalainen kirjailija kirjoituksessaan Hometta, lokaa ja pölyä:

"Tyttäreni ottaa pehmokaninsa ja laskee sen tyynynsä vierelle, ja poikani lähettää illan viimeisen viestin WhatsAppiin. Minä sanon hyvää yötä ja suljen oveni lasten jälkeen, ja toivo kiinnittyy heihin, aivan kuten suuri rakkauskin. " 

¤ Ja ihana, ihana Anhony Doerr, upean Valo, jota emme näe- kirjoittajan lause otsikon Toivo on höyhenpukuinen alta:
" Joko viimein ollaan niin pitkällä, että matkaa ei tarvitse jatkaa?" 

Osa Grantan teksteistä on fiktiivisiä, osa omakohtaisia, osa varmasti kumpaakin.
 Kauko Röyhkän tekstiä lukiessa mietin miten tärkeä rooli lapsuuden kodilla on pitkin elämän matkaa. Kotoa paitsi lähdetään, sinne myös palataan, käymäseltään, katsomaan juuriaan, kysymään kuulumisia, sekä elämän antajien, isän ja äidin, ehkä omaansakin kysellen. 

Tätä kirjoittaessani on tullut puhelimeeni viesti Esikoiseltani. Hän on päässyt turvallisesti omaan kotiin. Hymyilen ja kiitän. Minä tiedän mitä on junaraide 2 - se sekä tuo lapseni, että vie taas pois. Kodista kotiin, omaan ja lapsuuden. 

* Tea * 

Linda Olsson: Sisar talossani

Uuteen-Seelantiin asettunut ruotsalaiskirjailija Linda Olsson (s. 1948 ) säväytti esikoisromaanillaan Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2009. 

Sen jälkeen hän on kirjoittanut itseään lukijoidensa sydämiin teoksillaan
Sonaatti Miriamille 2010,
Kaikki hyvä sinussa 2012.
Kun mustarastas laulaa 2015 sekä  nyt tuoreimmallaan Sisar talossani 2017

Linda Olsson Sisar talossani, 2017,

 s. 243

Tarina asettuu fyysisesti Costa Bravan rannikolle pieneen kylään, jonka kaduilta ja kujilta saa ostettua aamiascroissantit ja jonka lukuisiin pikkuravintolohin ja kuppiloihin pääsee nauttimaan lounasta, hedelmiä, juustoja ja oliiveja, kenties juuri pyydettyjä sardiineja, lasin kylmää valkoviiniä. Merituuli puhaltaa iholle, pyyhkii hiukset kasvoilta, aurinko hellii ja kuumottaa. Iltaisin syttyvät tähdet ja sydämet.
Mutta psyykkisesti tarina sijoittuu sisarpuolten Marian 48v. ja Emman 42v. lapsuuteen ja nuoruuteen Tukholmaan, jossa sijaitsi kodiksi nimetty yhteinen asuisija vailla kodin tuntua, paikka joka oli kuin suljettu musta lipas sängyn alla.
 Äidin kuolema on virstanpylväs, joka ajaa toisistaan vieraantuneet siskokset katsomaan taakseen, siihen elettyyn, joka on lähes kuoliaaksi vaiettu.  Äidin muistotilaisuudessa Maria esittää Emmalle kyläilykutsun, kuin itseltäänkin salaa ja sen enempää ajattelematta, tai ajatellen sen niin, että ei Emma kuitenkaan tule.
Mutta Emma tulee. Kaksi vuotta äidin kuoleman jälkeen Emma tulee ja Maria on kauhuissaan. Hän ei haluaa ketään sekoittamaan elämäänsä. Hän ei halua ketään omien seiniensä sisälle, ei taloonsa, eikä sydämeensä:
"Tästä tulee kamalaa, ajattelin. Tästä toistemme peitinhöyhenten haparoivasta pöyhimisestä."

Emma oli ollut Marialle vain eräänlainen statisti hänen elämässään. Hän oli jollakin tavalla kellunut hiljaa Marian elämän laidalla, mutta Emma asettaa nyt sisarensa peilin eteen.  Emma esittää loputtomasti kysymyksiä, kertoo ja sanoittaa, pöyhii peitinkarvoja eikä vain peitinkarvoja vaan pureutuu alusvillaan asti, sinne salatuimpaan saakka, peitellyimpään.
Maria pyristelee vastaan, ei halua kuulla, ei sanoa, ei tuntea. Mutta mistä sitten tulevat yhtäkkiset kyyneleet ja miksi?

" Hän tunkeutuu jo kaikkeen, mitä teen tai ajattelen, pelkästään olemalla täällä. Kunpa hän ei olisi koskaan ottanut yhteyttä. Tai kunpa en olisi koskaan esittänyt sitä typerää kutsua. Nyt ei riittäisi,vaikka hän lähtisi täältä. On jo liian myöhäistä."




" Lapsena kenelläkään ei ole etäisyyttä vanhempiinsa. He ovat vain äiti ja isä. " näin sanoo Marian ystävä Pau.
Omista juuristaan ei niin vaan pääsekään irti. Ne eivät lakkaa olemasta, vaikka niille kääntäisi selän ja sydämensä. Jossakin kohtaa elämässä tulee se hetki, jolloin joutuu kääntämään totuudelle arat silmänsä menneeseen päin. Jossain kohtaa on piste, jossa eletty elämä syöksyy samalla vauhdilla kohti kuin sitä pakenee.

Sisar talossani on kirja, jossa Linda Olsson taidokkaasti pelaa etäisyyden ja läheisyyden jänitteellä. Se miten paljon ottaa tykö tai loitontaa on suuressa määrin myös vallankäyttöä. Välimatkat kuljetaan muistojen varassa. Tie ihmisestä toiseen, sydämeltä sydämelle ovat kuten tiet yleensä, toisinaan täynnä kuoppia ja mutkia, toisinaan helpompi kulkuisempaa.

Sisar talossani perustuu sisarusten väliseen dialogiin ja pohdinnoille. Siihen mitä sanotaan, jätetään sanomatta ja mikä huutaa rivien välissä. Ulkoisesti siinä ei tapahdu päiväretkiä kummempaa, mutta sisäisesti sitäkin enemmän. Läpi kirjan ryskyvät luurangot kaapeissa. Luu luulta ne paljastuvat ja  kasautuvat olohuoneen lattialle sisarusten silmien eteen. On pakko katsoa. On pakko tunnistaa. On pakko myös tunnustaa ne omikseen. Puhua muulla kuin vaikenemisella.

Marian ja Emman tarina on kerrottu sisäisen kasvamisen tarinana. Ja se saa minut lukijana myös hämmentymään, sillä isot laivat kääntyvät hitaasti.
Kaiken painavan setviminen on  mahdutettu pieneen tilaan ja aikaan, vain muutamaan päivään.  Ei vain se, että sisarusten asiat ja muistot ovat isoja, kipeitä, syvällä ja umpeenvaiettuja vaan etenkin se, että niitä oli tarinan kannalta mielestäni liikaa. Koin lukijana vaativani sulatteluaikaa ja hengähdystaukoja, jopa niin että joidenkin asioiden kohdalla mietin, että miksi sekin oli ympätty kirjaan.
 Olsson tiputtelee tunnetavaraa kuin taivas vettä, vaikka tarina olisi kantanut kevyempänäkin. Materiaalia on jopa niin paljon, että  koin ärsyyntyväni. Ja Emmallakin olisi ollut totisesti syytä siihen!

⭐⭐⭐

 sillä olisin suonut niinkin taitavan ihmismielen kuvaajan pystyvän luottamaan siihen, että ihan kaikkea ei tarvitse pöytään kattaa. 

*Tea* 
joka tarttuu seuraavaksi uudestaan Linda Olssonin kirjaan Kun mustarastas laulaa. Se on ensi viikolla lukupiirini kirjana. 

The Final Empire - Brandon Sanderson

The Final Empire (Mistborn #1) - Brandon Sanderson
Ilmestynyt: 2006
Luettu: 31.tammikuuta.2017
Sivuja: 643
⭐⭐⭐⭐⭐

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17: "Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista"

"'Some men would say that their devotion didn't make sense', Kelsier said. 'The loss of the Vallan leaders should have broken the people, not made them more determined to keep going.' 
Sazed shook his head. 'Men are more resilient than that, I think. Our belief is often strongest when it should be weakest. That is the nature of hope." 



Kirjan takakannesta: "The mists rule the night...the Lord Ruler owns the world. For a thousand years the ash fell. For a thousand years, the Skaa slaved in misery and lived in fear. For a thousand years, the Lord Ruler reigned with absolute power and ultimate terror, divinely invincible. Every attempted revolt has failed miserably. Yet somehow hope survives."

Brandon Sandersonin Mistborn-trilogian ensimmäinen osa kertoo "viimeisestä imperiumista", jota on hallinnut jo tuhat vuotta kuolematon valtias. Punaisen auringon valaisemalta taivaalta sataa tuhkaa ja öisin pimeydestä nousee salaperäinen usva, johon kukaan tavallinen asukas ei uskalla astua. Trilogian ensimmäisessä osassa tarinaa kerrotaan Luthadelin kaupungista, jossa aateli viettää suuria tanssiaisia juonien sukujen valtasuhteita orjiksi määrätyn Skaa-kansan raataessa ja voittamattoman valtiaan hallitessa kansaansa ehdottomalla ja kauhuntäyttämällä vallalla.

Kaiken keskipisteessä on Kelsier, mestarivaras ja juonija. Hän on ainoa, joka on selvinnyt kuolettavista Hatsin työleirimontuista elossa ja päättää ottaa vallankaappauksen elämäntehtäväkseen. Kelsier alkaa kerätä joukkoa kukistamaan ikuisen valtiaan ja löytää sattumalta Vinin, hylätyn katulapsen, joka työskentelee toiselle ryöstäjäpäällikölle erityisen kykynsä avulla. Tätä kykyä kutsutaan "Allomancyksi", jossa erilaisia metalleja nieltyään ja niitä sisällään polttaen saa käyttöönsä erityislaatuisia ominaisuuksia. Esim. tinan polttaminen tehostaa aisteja, sinkkiä polttamalla pystyt kuohuttamaan toisen ihmisen tunteita ja kuparin polttaminen piilottaa toisten samanaikaisesti polttamiesi kykyjen näkyvyyden toisilta allomancereilta. Allomancy ei kuitenkaan ole kovin tavallinen taito, vaan sen saamiseksi sinun on ympäristösi kauheuksien tai haastavuuden keskellä "havahtua" kykyihisi. Misting pystyy käyttämään yhden metallin antamia voimia ja Mistborn hallitsee kaikkien metallien kyvyt.

Vin jättää häntä huonosti kohdelleen varkaan ja liittyy Kelsierin joukkoon, joka lähtee kouluttamaan Viniä sekä suunnittelemaan monimutkaista ja valtavaa strategiaa valtiaan kukistamiseksi. Mutta vallankaappauksia ja Skaan mellakoita on yritetty aikaisemminkin...

Tämä kirja oli kultaa jo ensimmäisten lukujen jälkeen. Sandersonin tapa kirjoittaa on vaivaton, erittäin koukuttava ja soljuu eteenpäin koko tarinan ajan. Näin paksussa high-fantasia-kirjassa voisi olettaa tahdin tai mielenkiintoisten kohtien jossain kohtaa jäävän taustojen selvittämisen ja maailmankuvailun alle, mutta tässä tarinassa jännitys nousee tasaisesti ylöspäin viimeiselle sivulle saakka. Saat todella jännittää jokaisen hahmon kohtaloa sekä heidän motiivejaan ja kunnianhimoisen suunnitelman osien onnistumista. Juonenkäänteitä riittää ja saat todella olla varpaillasi, kun yrität arvuutella mitä seruaavaksi tapahtuu.

Alkuasetelma kirjassa voi ehkä kuulostaa tylsältä tai monesti käytetyltä, kun joukko ahtaalle alistettuja alamaisia lähtee tekemään vallankaappausta, mutta Sandersonin tarina on aivan omaa luokkaansa.Kaikki tarinassa toimii, kaikelle on merkitys ja selitys. Juuri näitä asioita arvostan eniten fantasiakirjoissa. Allomancy on suuri osa kirjan taistelu-elementtiä, joka on varmaan upeimmin keksityistä ja suunnitelluista magiajärjestelmistä joista olen lukenut. Maailma on upea ja henkilöhahmoihin rakastuu välittömästi. Ja mikä parasta, he kehittyvät ja kasvavat tarinan edetessä. Aivan, ja en varmaan maininnut että aloitin tämän kirjan lukemisen viime lokakuussa? Niin hyvin tämä tarina oli rakennettu, että sitä vähitellen lukiessaankin pystyi tempautumaan kirjaan mukaan aina uudelleen, muistaen kaiken tapahtuneen ja olemaan jälleen ajan tasalla. Tulen ehdottomasti lukemaan Mistborn-trilogian toisetkin kirjat (#2 The Well of Ascension ja #3 The Hero of Ages) ja tähän maailmaan sijoittuvat muut teokset !

*Ida-Maria*

Tarinaa varten kehitellyt kartat tuovat aina kirjaan lisää syvyyttä, joten kirja saa silmissäni heti plussaa jos sen sisuksista löytyy karttoja !