Ilmestynyt: 2006
Luettu: 15.maaliskuuta.2017
Sivuja: 245
⭐⭐⭐⭐½
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 23: "Käännöskirja"
"He kyyköttivät tiellä ja söivät kylmää riisiä ja kylmiä papuja, monta päivää sitten keitettyjä. Melkein käyneitä jo. Mihinkään ei voinut tehdä nuotiota niin ettei se näkyisi. He nukkuivat pimeässä ja kylmässä toistensa viereen käpertyneinä haisevissa vällyissään. Hän piti pojan lähellään. Niin laiha. Sydämeni, hän sanoi. Minun sydämeni. Mutta hän tiesi että jos hän vielä olisi hyvä isä naisen sanat voisivat pitää paikkansa. Että poika yksin erotti hänet kuolemasta."
Vau...
Tuo sana kaikui mielessäni kun suljin kirjan luettuani sen viimeisen sivun. Miten intensiivinen ja tunteikas kirja Tie olikaan! Se jättää varmasti jälkensä ajatuksiini pitkäksi aikaa.
McCarthyn Tie sijoittuu tulevaisuuden Amerikkaan maailmanlopun jälkeiseen aikaan, jossa isä ja poika yrittävät selviytyä karuissa ja mitättömissä oloissa kohti etelää. He ovat riutuneita, toivonsa menettäneitä ja nälkiintyneitä matkalaisia, jotka työntävät kaikkea omistamaansa ostoskärryissä etsien ruokaa ja suojaa. Maisema on lohdutonta ja raiskattua. Talot ovat tyhjillään, kaikki tavarat ja elintarvikkeet on niistä ryövätty jo aikoja sitten. Kehenkään vastaantulevaan ei voi luottaa, jos haluaa olla edes hieman varmempi elossa pysymisestä. Ainoassa revolverissa on vain pari luotia ja pitää miettiä tarkkaan säästätkö ne pahan tilanteen varalle vai itseään varten. Ihmisyys on riekaleina samaan tapaan kuin kituva maailmakin.
Tie on mielestäni "virkistävän lohduton" dystopia tulevaisuuden maailmasta, josta kaikki on loppu. Olen lukenut ennemmän nuorten dystopia-kirjallisuutta ja useimmiten niissä maailmaa vallitsee jokin epäreilu päähenkilöä suurempi paha, alienit ovat valloittaneet maailman tai maailma on kuolemassa ihmisten aiheuttamista tyhmistä valinnoista johtuen. Näissä maailmoissa kirjan päähenkilö lähtee taistelemaan voittaakseen tilanteen ja tekee sankaritekoja heikoista elinoloistaan huolimatta. Raamit hiljalleen tuhoutuvalle maailmalle on niissä romantisoitu, mutta Tie poikkeaa siitä täysin. Tarinan maailma on äärettömän lohduton ja selviytymiseen vaaditaan mitä raaimpiakin keinoja. Oli todella virkistävää lukea dystopiasta, jossa päähenkilöt ovat hyväskyneet lohduttoman tilanteensa ja vain yrittävät selviytyä seuraavaan aamuun.
Kuten kirjan takakansi kertoo, McCormac luottaa kirjassaan vähäeleisyyden voimaan, joka toimii tarinassa täydellisesti. Se luo vaikuttavia kuvauksia tyhjästä maasta ja riutuvien ihmisten ajatuksista. Joillekin kirja voi silti olla liian lakoninen, sillä kirja on kerrottu pötköön pienissä pätkissä ja vaikka henkilöt keskustelevat, heittomerkkejä ei ole. Se voi tuntua puuduttavalta, mutta hyvä tauotus helpottaa. Kirjoitustyyli sopii kuitenkin kirjan lohduttomuuden tunteeseen ja vie tarinaa silti vääjäämättä eteenpäin. Kirja voitti parhaan romaanin Pulitzer-palkinnon vuonna 2007 ja Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2009.
Tiestä on olemassa myös vuoden 2009 samanniminen elokuva, jota tähdittää Viggo Mortensen. Näin elokuvan vuosia sitten, mutta muistan pitäneeni sitäkin todella vaikuttavana.
Kirja oli pysäyttävä, se järkytti, se laittoi miettimään ja oli lukukokemuksena unohtumaton. Alkuvuoteen on mahtunut monta upeaa kirjaa!
*Ida-Maria*
"Ei minulla ole tarinaa kerrottavaksi.
Kertoisit tarinan itsestäsi.
Sinä tiedät jo kaikki tarinat minusta. Olet ollut mukana.
Sinun sisälläsi on tarinoita joista minä en tiedä mitään.
Ai niin kuin unia?
Niin kuin unia. Tai jotain mitä ajattelet.
Joo, mutta tarinoiden pitäisi olla onnellisia."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti