Tea:
 |
2016 , s. 288
" Kyse on sanasta kyllä.
Viime viikonloppuna osallistuin Kirjoittamisen 7 salaisuutta - kurssille. Sen ohjaaja Mertzi Bergman (mm. kirja Inspiroidu arjesta, 2005 ) johdatteli pohtimaan ja keskustelemaan kirjoittamisprosessista. Hän myös vinkkasi luovuuden oppaita mm. Julia Cameronilta ( Tie luovuuteen ) ja Natalie Goldbergilta ( Luihin ja ytimiin ). Näiden kahden kirjoittajagurun mainitsemiselta ei voi välttyä millään kirjoittajakurssilla, sen verran klasikkoja he jo ovat, mutta Elizabeth Gilbertin nimi tässä yhteydessä oli itselleni vieras.
Elizabeth Gilbert on tullut enemmän tutuksi maailmanlaajuisella bestsellerillään Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä, josta tehtiin myös Julia Robertsin tähdittämä elokuva v. 2010. Leffan olen pari kertaa nähnyt, kirjasta lukenut vain alkuosan, mutta pitääkin kaivaa kirja uudestaan esiin.
Sain Gilbertin Bic magicin nopeasti hyppysiini kirjaston nettivarauksella. Odotukseni olivat isot, mutta täytyy tunnustaa , että aloin olla skeptinen luettuani kirjan ekat 50 sivua. Vaikka luen ja selailen selfhelpiä paljon ja niistä salaa ammennan, niin olin jo luokittelemassa Bic magicia niihin typeriin amerikkalaisiin, yli-innostaviin ja kevyisiin, joille en suo edes mahdollisuutta. Mutta, kun aiheina on luovuus ja kirjoittaminen ( tai mindfulness), venytän sietokykyäni äärimilleen. Niinpä jatkoin Bic magicin lukemista, ja onneksi jatkoin sillä pääsin kuin pääsinkin Gilbertin siiville. Jopa tykästyin.
Gilbertin huoleton ja kepeä kirjoittamistyyli, huumori, tarinankertojan taito sekä kyky monin eri tavoin kannustaa ketä tahansa kirjoittajaa sai hyvälle mielelle.
Eikä aina tarvitse olla syvää, ollakseen hyvää.
Luovuuden esteistä kertoessaan, Gilbert kertoi naisesta, joka puhui miten me nuorena koitamme olla täydellisiä tekemistemme kanssa. Olemme huolissamme siitä, mitä muut meistä ajattelevat ja se, jos mikä, salpaa tekemistä ja rohkeutta. Neli-viisikymppisinä alamme lopulta vapautua ja päätämme vähät välittää siitä, mitä toiset ajattelevat. Mutta silti vasta kuusi-seitsemänkymppisinä olemme täysin vapaita, koska lopulta olemme tajunneet, että kukaan ei missään vaiheessa ole edes ajatellut meitä...!
Gilbertin kirjan pointtina on prosessiin uskominen. Vaikka kirjoitettu teksti ei koskaan palvelisi mitään muuta kuin itse kirjoittamisen prosessia, se on jo tehnyt tehtävänsä.
Gilbert kehottaa ja kannustaa luovuuden lähteille, ja sitkeästi jatkamaan, tekemään työtä.
Hän kysyykin: - Minkä tekemistä rakastat niin paljon, että sanat epäonnistuminen ja menestys menettävät merkityksensä?
On siis hyvä pitää kirjoittamisen kynnys matalalla. Ja jos inspiraatiota ei ole kuten aika usein ei ole, Gilbert kehottaa kirjoittamaan silti ja olemaan lannistumatta. Jo liike vetää inspiraatiota puoleensa, mikä tahansa luova tekeminen.
" Ennen kaikkea teen töitä, koska uskon että luovuus löytää minut, vaikka olisinkin kadottanut sen näkyvistäni. "
Joan Didionilta Gilbert lainaa ajatuksen: En tiedä, mitä ajattelen ennen kuin kirjoitan siitä.
Tähän ajatukseen uskon. Joskus paras tapa työstää jotakin asiaa, on kirjoittaa siitä.
Minua viehätti suunnattomasti, kun Gilbert vertasi Marttyyriä ja Veijaria luovuuden rooleissa. Siinä missä Marttyyri pistää vastaan ja näkee kaikkialla kärsimystä, Veijari nostaa päänsä ja sanoo: Nosta mikä tahansa kortti!
Nosta mikä tahansa kortti !
🍬🍬🍬🍬 heittäytymiselle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti