Minna Rytisalo: Rouva C

Tea:  Jos luet vain yhden kirjan tänä vuonna, lue Minna Rytisalon Rouva C ! 

Minna Rytisalo: Rouva C, 2018, s. 267



Elämä on arkea ja meteliä ja hiekkaa lattialla mutta silti ei saisi unohtaa katsoa toista, ja Minna huomasi yhtäkkiä, että kun pelkää toisen puolesta, pelkää oikeastaan itsensä puolesta. 

Kirjan takakannesta:
"Rouva C kuvaa hienovaraisesti poikkeuksellisen avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär aloittaa seminaarin ensimmäisten opiskelijoiden joukossa syksyllä 1863 mutta keskeyttää opinnot ja päätyy naimisiin opettajansa kanssa. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa tarve nähdä kodin ulkopuolelle paljon enemmän. "

Muistatko, miten punaisia pihlajanmarjat olivat hääjuhlan pöytäkoristeina, äiti, miten kauniisti olit ne asetellut ja miten loppuun asti mietittyä kaikki oli, mutta elämä ei ole sellaista, sitä ei voi järjestää. 


Rouva C on fiktiivinen tarina 1844 syntyneestä tasa-arvon uranuurtajasta, kirjailista, lehtinaisesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttajasta Minna Canthista. Mutta se on tarina myös avioliitosta, joka hitaasti kypsyy rakkaudeksi ja yhteisiksi ja yksityisiksikin unelmiksi.

Saat piirtää katon korkealle ja lattian lämpimäksi, piirrä keitiöön pitkä hylly kuparisia pannuja varten, hellaan tuli ja lapsia, paljon lapsia, joilla on pehmeät kädet ja pyöreät pohkeet, naurusuuhun puhkeavia hampaita. 

Ja talo piirreettiin, rakennettiin. Juuri niin kuin Minna Canth halusi. Eikä suinkaan niin päin kadun muut talot.

Fiktiota tahi ei,  tuntui lohdulliselta miten puoliso Ferdinand Canth uskalsi olla monessa vaimonsa tukena. Hän kulki ajan tottumuksien vastavirtaan ottaessaan vaimon tulta lietsovia ajatuksia huomioon. Hän kannusti kirjoittamaan, selitti kärsivällisesti, ymmärsi kun vaimon mieli alkoi aika ajoin valua sinne, minne kenelläkään ei ollut pääsyä. Sinne missä ollaan yksin ja suljettuna.

Onneksi oli apulainen Riika, joka jaksoi hoitaa ja huolehtia, kun Minna makasi sängyssä pimeänsä vankina. Aika on uskollinen lääkitsijä, aina se lopulta armahtaa ja antoi Minnalle tikapuut joita pitkin kavuta valoon ja löytyä takaisin sinne, missä on enemmän tilaa hengittää.
Ei ollut helppoa naisena sovittaa ajan ja yhteiskunnan ahtaisiin raameihin omia vahvoja unelmiaan ja kaikkea sitä, mikä itsessä väkevänä sykkii. Ja etenkään, kun mallia ei ollut, ei esikuvaa. Oli vain se ihmisten mieliin kaiverrettu elämisen ja olemisen malli, joka saneli naisen paikan, sen missä ja miten kuuluu olla ja kuka käskee, ketä totella. Miehet tekivät mitä halusivat. Jopa siveellisyydestä saarnaava rehtori Cygnaeus ulotti ahnaat kätensä pidemmälle kuin oli tarpeen.
Eikä Minnan oma äiti kyennyt muuta kuin asettumaan hellan eteen ja kantamaan miehelleen punssilasin toisensa perään, ääneti ja kyselemättä. Hänelle riitti kotipiha. Sen taakse, yli ja pidemmälle ei  ollut tarvetta katsoa.

... pikkuinen Tyysa avasi silmänsä ja katseellaan kysyi onko tämä tällainen, tämä maailma, ja Riika nosti lapsen syliinsä ja sanoi että on, tällainen se on, mutta ei aina.

Rouva C on myös tarina ystävyydestä, vahvoista käsistä ympärillä, kun yhdessä luistellaan helmikuun pakkasilla ruosteiset terät kenkiin sidottuina ja nauretaan maailman rypyt sileiksi. Sydämet tykyttävät samaan tahtiin ja kaiken voi kertoa toiselle, kaiken, tai lähes melkein...

Kosketus piirtää ihmisen ääriviivat, tekee jokaisen itselleen näkyväksi. 

Ja miten ystävyys elää ja muuttuu, ja murtuu, ja miten lopulta ilmaa painostivat sanomatta jääneet sanat.


Luin Rouva C:n sopivasti Minna Canthin päivänä 19.3 flunssan kourissa.  Kirja oli odottanut Rytisalon eskoiskirja Lempin vieressä hyllyssäni jo jonkin aikaa. Aavistelin, että Rouva C on helmi ja herkku ja hehku, sen verran osviittaa lukemani Lempi jo oli antanut Rytisalon kirjoittajan ja kertojan taidoista!  Kyseessä on kirjailija, joka ei ainoastaan luo eteemme upeaa tarinaa, vaan tekee sen tavalla, jossa katse ja mieli jää kiinni taidokkaisiin lauseisiin. Niitä voi poimia kuin kypsiä, täyteläisiä hedelmiä.
Rytisalosta tuli Rouva C:n myötä yksi lempikirjailijoistani Joel Haahtelan lisäksi.

Ja niin kuin upeassa kirjassa ei olisi vielä kaikki, myös kirjan loppusivujen Kiitokset-osio tarjoili sydänlämmintä huumorilla höystettynä:
Kiitokset uskosta tähän  ja olosuhteiden luomisesta yhden viikonlopun ajan Jaana ja Jari Kallio. Teille on omistettu 340 sanaa tästä kirjasta. Saatte valita ne itse. 


Vaikuttuneena, täydellisestä lukuelämyksestä:

🍬🍬🍬🍬🍬