Ida-Maria:
Vuosi alkoi hyvällä pinolla luettuja ja kuunneltuja kirjoja! Tammikuun lukupiirikirja Radio Popovin lisäksi sain luettua joululahjaksi saamani Caraval-trilogian ja 16 osaa Titaanien sota-mangaa. Radio Popovista kirjoitettiinkin oma postaus ja sen pääsee lukemaan täältä. Aivan ihana tarina tärkeästä aiheesta ja niin lämpimästi kirjoitettu, Anja Portin kyllä ansaitsi tällä kirjallaan Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon! Radio Popovissa yhdeksänvuotias Alfred elää käytännössä yksinään äidin kadottua ja isän ollessa jatkuvasti työmatkoilla, kunnes Alfred lähtee eräänä yönä seuraamaan lehdenjakaa, joka on toimittanut Alfredille sanomalehtien välissä villasukkia ja omenoita. Alkaa ihana ystävyys, jonka aikana Alfred saa lopulta kokea olevansa osana jotakin. Suosittelen Radio Popovia lämpimästi ja se toimii varmasti todella hyvin lapsille luettuna!
Valitettavasti lahjaksi saamani Caraval-trilogia ei taas ollut yhtä mielekäs lukukokemus. Pidän kyllä monenlaisesta fantasiakirjallisuudesta, mutta YA eli nuorten fantasia (ja yleisestikin nuortenkirjallisuus) on todella hitti tai huti kohdallani nykyään. Esim. Korpinkehät-trilogiasta pidin kyllä todella paljon, mutta englanninkielisessä kirjatubessa paljon hehkutettu Arc of Scythe-sarja ei taas kolahtanut minulle juurikaan. Luulen, että näistä kahdesta esimerkistä Korpinkehissä oltiin niin syvällä mukana sen maailmassa ja tarustossa että tarina pysyi koko ajan mielenkiintoisena. Arc of Scythen kohdalla ideat olivat kyllä hyviä, mutta hatarasti selitettyjä ja kliseinen draama oli liiaksi mukana. Lukukokemus riippuu niin kovasti siitä, miten tarina on kirjoitettu ja minkälaisiksi sen hahmot on luonnehdittu. Nuorten kirjoissa usein minulla on ongelmana niiden kliseisyys ja vauhdikkuus, jolloin loppuratkaisut ovat joko huteria tai liian näppärästi ratkaistuja. Ehkä makuni on liiaksi fantasian tiiliskiviä lukiessani muokkautunut siihen, että tarinaa pohjustetaan satoja sivuja (tai useampia kirjoja) jolloin kaikki juonirakenteet on kasvaneet rauhassa, hahmokehitys on luontevampaa ja loppuratkaisut tyydyttävämpiä.
Caraval on Stephanie Garberin vuosina 2017-2019 ilmestynyt nuortenfantasiasarja kahdesta sisaruksesta ja heidän elämästään heidän jouduttua mukaan kuuluisan Legendin järjestämään Caraval-peliin. Sarja alkaa, kun sisarukset saavat mahdollisuuden päästä pois pieneltä onnettomalta kotisaareltaan ja armottoman isänsä luota, sillä Scarlet saa kutsun Caravaliin. Caraval on maaginen peli täynnä ihmeitä ja taikuutta, ja jonka voittaja saa aina jonkin uskomattoman palkinnon. Tällä kertaa voittaja saa Legendiltä yhden unelman. Ennen Caravaliin pääsyä Scarletin sisko Tella kuitenkin ryöstetään ja käy ilmi, että tämänkertaisen Caraval-pelin voittaja on se, joka pystyy löytämään Tellan pelin syvyyksistä. Caravalissa ei koskaan tiedä, mikä on totta ja mikä on silmänlumetta, joten uusien vihjeiden löytämisessä pitää pystyä luottamaan itseensä.
Trilogia kasvaa tämän tarina kautta niin, että jokaisessa trilogian kirjassa ollaan sisällä erilaisessa Caraval-pelissä, kunnes mukana on myös Kohtaloita ja sisaruksien äidin katoamiseen liittyvä mysteeri. Ideat kuulostavat kyllä hyvältä, mutta miksei sarja iskenyt? Trilogia on ehdottoman romanssipainotteinen kyllästymiseen asti ja kummallakin sisaruksella on monia sulhasehdokkaita läpi koko trilogian. Ja nimen omaan sulhasehdokkaita, sillä jokaisessa kirjassa jommalla kummalla tai molemmilla sisaruksilla on myös meneillään kummallisia pakkokihlauksia ja -avioliittoja. Tällä ollaan saatu aikaan jatkuva draamailu tyttöjä paljon vanhempien miesten perään, joka ei sytytä ollenkaan. Kirjoissa juonikuviot on lisäksi kirjoitettu väkinäisen dramaattisiksi, jotka ovat myös todella ennalta-arvattavia. Tarina kuitenkin mielestäni paranee kirja kirjalta, kun se kasvoi muullakin sisällöllä kuin sydänsuruilla. Kirjoissa vaihtelee myös kummasti tyttöjen naiivius ja yliseksuaalisuus, josta tulee kumma fiilis. Trilogia olisi ollut parempi, jos kaikkea juoniin liittyvää olisi rakennettu paremmin ja sille olisi annettu aikaa sisarusten lukemattomista suhdesekoiluista. Viimeinen osa Finale oli mielestäni sarjan vahvin osa, jossa oli parhaimmat ideat tarinan kuljettamiseen. Valitettavasti myös ne oli toetutettu hieman liian kliseisesti ja muutamat loppuratkaisuun liittyvät päätökset ja tapahtumat olivat käteviä sattumia.
"En tarvitse kuolemattomuutta, sinä olet minun ikuisuuteni."
Caraval 🍬
Valenda 🍬🍬
Finale 🍬🍬
Sitten ahmin vielä tammikuussa Titaanien sota-mangan osat 15-31, jolloin pääsin ajan tasalle suomeksi julkaistujen osien kanssa. Tällä hetkellä sarjan animen viimeinen kausi on käynnissä ja uusi jakso ilmestyy joka sunnuntai. Näiden osien lukuhetkellä tammikuussa anime oli päässyt jaksoissa mangan osaan 26 asti ja pohdin hetken, jatkanko lukemista jaksojen ohi vai odotanko ensin jaksojen julkaisemista. En kuitenkaan malttanut odottaa ja nyt yritän kuumeisesti löytää viimeisien kolmen osan suomennoksen aikataulua. Sarjan luoja Hajime Isayama on ilmoittanut sarjan päättyvän mangan osaan 34, joka on ilmestymässä huhtikuussa. Näissä osissa tarina on jo niin pitkällä, että on hankalaa kuvailla sitä tarkasti antamatta juonipaljastuksia. Epämääräisesti voisi sanoa, että suurin osa maailman salaisuuksista on paljastettu, mutta lopputulos on silti vielä täysin auki. Hahmoilla on ollut niiden luonteelle sopivia kehityskaaria, varsinkin Erenin hahmo on kokenut todella mielenkiintoisen kehityksen. Valtasuhteet ovat vaihdelleet ja kysymys "kuka on todellinen vihollinen?" on muovautunut sarjan aikana moneen otteeseen toimivasti. Muutama yksityiskohta itsellä kummittelee mielessä ja on monia teorioita lopputuloksesta, mutta kutkuttavasti lopputapahtumat ovat vielä vasta tulossa.
Tämä upea, brutaali ja henkeäsalpaava sarja on ollut kyllä aivan omanlaisensa luku- ja katselukokemus. Toivon kovasti, että loppu olisi pääkolmikon haaveilun mukainen, mutta kuten päähenkilö Eren itse sanoi, painajaisilla ei ole onnellisia loppuja.
"Hänelle tämä ei ole pelkkää taistelemista, hän osaa unelmoida!"
Titaanien sota osat 15-31 🍬🍬🍬🍬🍬
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti