 |
| Anja Portin: Radio Popov , 2020, 289s. Kustantamo S&S Helsinki Kuvitus: Miila Westin Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandiavoittaja v.2020 |
Tea:
Yksinäinen Alfrediksi kutsuttu yhdeksänvuotias poika, joka ei ole täysin varma edes nimestään, asuu miltei yksin betonilähiön seinien sisällä. Tai hän ei edes koe asuvansa vaan pikemminkin olevansa varastoituna kolme huonetta ja keittiön sisältävään tilaan. Alfred ei tiedä mitään äidistään ja tuuliviiri-isä on paljon kotoa poissa, pitkillä liikematkoilla.
Alfred, Unohdettu ei tule huomatuksi edes silloin harvoin, kun isä on kotona. Isä pysyy henkisesti poissa, vaikka olisi kotona, eikä isä ole vuosiin kutsunut Alfredia nimellä vaan pelkästään yleisnimellä Poika.
Lisäksi puhuessaan Alfredille isä käyttää passiivimuotoa:
"Syödäänpä sitten lautanen tyhjäksi. Tullaanpa sieltä vessasta jo ulos. Kokeissa on näköjään pärjätty. Ollaanpa sitten siivosti, kun olen matkoilla."
Onko mitään yksinäisempää kuin olla nimetön Kuka tahansa?! Tajuta, ettei ole kenellekään erityinen? Että kukaan ei näe ääriviivojasi? Ja voiko mikään merkitä mitään, jollei tule edes nähdyksi?
Alfredin kotona ei ole sähköjä, koska ne on katkaistu maksamattomien laskujen takia. Alfred ei pysty katsomaan TV:tä, ei käyttämään nettiä, ei keittämään edes teevettä. Teensä hän ottaa hanasta liruttamalla kuppiinsa lämmintä vettä. Toisinaan isä unohtaa jättää ruokarahaa ja silloin Alfredin on syötävä mitä kaapissa sattuu olemaan, riisiä, makaronia, ketsuppia, muutama maustekurkku.
Vaikka kirjan lähtöasetelmat saavat sydämen sykkyrälle, lähtee tarina ja tunnelma hurjaan lentoon jo alkumetreillään. Se, että Alfred on monella tavlla osaton, ei ole tehnyt hänestä kuitenkaan toimintakyvytöntä. Alfred rohkaisee mielensä, sillä...
... sillä eräänä yönä kaikki muuttuu... Alfredin maatessa unettomana eteisen matolla, postiluukusta tipahtaa sanomalehteen käärittynä voileipä, omenia sekä raidalliset villasukat. Alfred hämmästyy ja päättää ottaa selvää, kuka on tuo öinen Hiippari, joka tiputtelee lahjoja keskellä yötä.
Hiippari paljastuu Amanda Lehtimajaksi, naiseksi jolla on poikkeuksellisen herkät korvat. Hän tuntee korvissaan kaikkien unohdettujen lasten huokaukset. Hän tuntee näiden yksinäisyyden ja kaipuun. Siksi Amanda tekeytyy öisin lehdenjakajaksi ja käy viemässä Unohdetuille lapsille syömistä ja villasukkia.
" Kukaan ei ole opettanut hänelle, miten voidellaan leipä tai solmitaan kengännauhat. Kukaan ei ole jaksanut viedä häntä ulos ja rohkaissut kiipeämään puissa tai kallioilla. Kukaan ei ole aikoihin muistanut ottaa häntä illalla syliin eikä sulkenut televisiota, kun sieltä on alkanut elokuva, jota ei ole tarkoitettu lasten silmille. "
Amandan luona Alfred kokee olevansa Kotona. Yhdessä he keräävät omenatarhasta hedelmiä, pilkkovat niitä, keittävät puuliedellä pehmeiksi, soseuttavat, hilloavat. Alfredista tuntuu ihanalta kuulla Amandan puhuvan meistä. Että me yhdessä keräämme omenia, pilkomme, soseutamme... Amanda ja Alfred, me!
Mutta me ei ole aivan yksinkertainen asia. Ei sellaiselle, Unohdetulle ja osattomalle, joka ei ole sitä ennen kokenut. Välillä Alfred miettii sisältyykö hän meihin, oikeasti? Entä jos Amanda ei tarkoitakaan niin tai että se yhtäkkiä loppuu? Entä jos me haihtuu hänen elämästään yhtä nopeasti kuin se ilmestyi?
"
 |
Mietin kävisikö minulle samalla tavalla. Vaihtaisin vain hiukan paikkaa, mutta mikään ei muuttuisi. Jäisin ikuisesti eteisen matolle, välitilaan, tietämättä minne kuulun. "
Eräänä päivänä Alfred löytää Amandan vintiltä vanhan radiolähettimen ja ohjeet. Ne on suunnitellut venäläinen fyysikko A.S.Popov. Amanda saa loistoidean ja he rakentavat radiostudion, josta Alfredin olisi tarkoitus lähettää viikottain ohjelmaa muille Unohdetuille lapsille.
" Tiedät, mitä he kaipaavat, Alfred Unohdettu."
" Amandan sanoissa oli lämpöä, joka sai minut äkkiä tajuamaan, miten mukavalta tuntui, kun joku sanoi sillä tavalla oman nimen. "
" Ja jos minä, maailman yksinäisin poika, olin sinä yönä onnellinen, ehkä myös muut Unohdetut voisivat vieltä tuntea samoin. Ainakin voisin auttaa heitä huomaamaan, että joku kuuli heidät yön pimeydessä. Ja kun yön valjetessa kävin nukkumaan, mieleni täytti vain yksi asia. Radio Popov. "
Radio Popovissa on monenlaisia juonen käänteitä. Siinä on ystävyyttä, yhteyttä ja ymmärrystä.
Lukukokemuksena kirja oli aikuisellekin huikea. Anja Portin on erittäin tarkkanäköisesti osannut kuvata vaillejääneen lapsen tuntoja. Vaikeasta aiheestaan huolimatta Radio Popov keskittyy hyvään. Kirjassa on paljon lämpöä ja toivoa. Siinä on empaattisia, ymmärtäviä ihmisiä, eleitä ja tekoja. Laiminlyödyt lapset saavat tulla nähdyiksi ja kohdatuiksi. Vanhempia ei osoiteta sormella vaan rivien välistä, niin sen haluan tulkita, huokuu ymmärrys sille, että aikuisetkin saattavat olla niitä, jotka tarvitsevat apua.
Eräässä haastattelussa Anja Portin totesikin: - Monet aikuisetkin tarvitsisivat itselleen omat Herkkäkorvaisensa.
Alfredin tuntoja lukiessa tuli mieleeni Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia- kirjan avausnovelli Kevätlaulu. Siinä Nuuskamuikkusen luokse tulee pieni ja vähäpätöiseksi itsensä kokeva mönkijä, jolla ei ole nimeä. Kun Nuuskamuikkunen nimeää otuksen Ti-ti-uuksi, alkaa pienen mönkiäisen sisimmässä tapahtua. Ti-ti-uu tajuaa ensi kertaa, että nyt kun hänellä on nimi, kaikki, mitä hänelle tapahtuu merkitsee ihan eri tavalla jotakin. Sillä se, mitä tapahtuu, tapahuu juuri hänelle, Ti-ti-uulle.
Onneksi Alfredkin sai lopulta kokea samaa kuin onnekas pikku- Ti-ti-uu.
"Olin aina lukenut mieluummin sanomalehtiä. Niitä lukiessani saatoin kuvitella olevani osa maailmaa, kaikkea sitä ihmeellistä, mitä koko ajan tapahtui ."
🍬🍬🍬🍬🍬
Ida-Maria:
Itse kuuntelin Radio Popovin tammikuun aikana äänikirjana aina ulkoillessani koirani kanssa lumikinosten ja kirpeän pakkasen keskellä. Lukijana on Antti L.J Pääkkönen ja hänen innokas lukutapansa toimi hyvin tässä lempeässä tarinassa. Tarina on aivan ihanasti kirjoitettu, pidin todella paljon Anja Portinin kerrontatyylistä. Se saa tarinasta todella lempeän ja pehmeän, vaikka aiheina onkin välillä raskaammat ja surullisemmatkin aiheet. Portinin kirjasta tulee ehkä mieleen Lindgrenin tarinat, jotka ovat itselleni todella tärkeitä ja rakkaita. Etenkin Peppi Pitkätossun kanssa löytyy paljon yhtäläisyyksiä: yksinäinen ja yksin elävä lapsi, joka löytää ystäviä, mukana on myös hauskoja eläinkavereita ja lapsien huimia keksintöjä. Radio Popov on samaan tapaan lämminhenkinen ja kutkuttavan leikkimielinen, säilyttäen kuitenkin tärkeän teemansa läpi kirjan. Itsekin huomioni kiinnittyi tarinan aikana Alfredin yksinäisyyden kokemukseen ja miten hienosti ja monisyisesti Portin kävi näitä tunteita läpi. Erityisesti juuri tuo Alfredin puhuttelu passiivissa ja vihdoin "meihin" liittyminen oli upeaa kerrontaa! Anja Portin kyllä ansaitsi vuoden 2020 lasten- ja nuorten Finlandia palkintonsa tällä kirjalla!
🍬🍬🍬🍬
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti