Hyvää alkanutta lukuvuotta 2021! Viime vuosi meni blogin osalta hiljaisesti ohi, mutta nyt herättelemme sitä taas talviunesta uusin kirjoin ja haastein.
Oma lukemiseni oli viime vuonna hyvinkin erilaista kuin edellisinä vuosina. Luettuja kirjoja kertyi jopa 98, mutta näistä 83 oli mangaa. Niitä oli lopulta vaikeaa sovittaa eri lukuhaasteisiin, enkä tullut niistä kirjoittaneeksi blogiinkaan. Olen silti tyytyväinen, sillä luin koronavuonna juuri niitä kirjoja joita halusinkin. Voi olla, että nopealukuinen ja itseä erityisesti kiinnostava sarjakuva oli hyvää muuta ajateltavaa viime vuoden myllerryksissä. Toinen erilainen asia viime vuoden lukemisessani oli, etten ensimmäistä kertaa määrittänyt itselleni Goodreadsiin mitään tarkkaa lukumäärää vuoden lukutavoitteeksi. Asetin haasteen vain yhteen kirjaan ja haaste täyttyi heti tammikuussa joten sen jälkeen kirjojen määrästä ei ollut painetta lukemiseen. Viime vuoden erilainen kirjavuosi on vaikuttanut myös siihen, että nyt minulla on lukuintoa ihan uudella tavalla. Nyt on mielestäni hyvä aika tarttua hyllynlämmittäjiin ja kunnon tiiliskiviin!
Seraavaksi aika erilaisen kirjavuoden 2020 parhaimpia lukemiani kirjoja:
Koko kevät meni
Naruton parissa. Olin haalinut itselleni pitkin alkuvuotta Naruton mangaa käsiini ja maaliskuussa sain vihdoin kerätyksi kaikki 72 osaa. Matkasin bussilla Jyväskylän keskustaan ja tapasin Kompassilla (missäs muuallakaan?) Tori.fi-myyjän, jolta sain kokonaisen kestokassillisen puuttuvia sarjan osia. Raahasin ne ilosta puhkuen bussissa myös takaisin ja aloitin luku-urakan siltä istumalta jo linja-auton ikkunapaikalla. Sarja on niin pitkä, että on vaikeaa valita vain yhtä osaa lemppariksi. Valitsin tähän osan 60, jossa on mielestäni upea kansi ja jossa on yksi lempparikohtauksistani koko sarjassa. En kyllä olisi osannut lainkaan odottaa, että minusta olisi koskaan tullut näin suurta Naruto-fania. Onneksi mieheni pisti meidät katsomaan Naruton animen yhdessä syksyllä 2019
! Jos joku ei vielä tiedä mistä Naruto kertoo, niin lyhykäisyydessään tarina kertoo ninjakylänsä hyljeksimästä orpopojasta, jonka sisälle on sinetöity koko kylää uhannut peto. Matkallaan kylänsä parhaimmaksi ninjaksi Naruto haluaa myös epätoivoisesti pelastaa ystävänsä, joka kostaakseen veljelleen havittelee voimaa millä hinnalla tahansa. Naruto loistaa erityisesti hahmoissaan ja niiden kehityskaarissa ja kohtaloissa.
Mashashi Kishimoto on mestari kääntämään mielipiteesi useasta hahmosta aivan päälaelleen. Narutolla on mielestäni maine pelkästään pojille suunnatusta 90-luvulla pyörineestä seikkailusarjasta (ainakin itselläni oli tällainen mielikuva aluksi) ja Naruto on myös sitä aivan alussa, mutta vauhtiin päästessään sarja on paljon muutakin. Naruto on tullut päätökseen vasta vuonna 2015 kuudentoista vuoden jälkeen, joten sarja on kasvanut ja kehittynyt Naruton itsensä mukana. Naruto osaa olla yllättävän tumma, raaka ja paljonpuhuva monessa tarinankaaressa. Yhtä pitkää ja monipuolista kasvutarinaa saa kyllä hakea.
Luonnollisesti Naruto-fanina aloitin lukemaan myös seuraavaa sukupolvea Borutoa. Yhdeksäs osa on viimeisin julkaisu, joten olen sarjan lukemisessa ajan tasalla ja seuraavien osien ilmestymisiä ja kääntämistä saa odotella. Yhdeksäs oli myös näistä ilmestyneistä todella vahva osa, jossa Naruto on suuressa roolissa, Sasuke löytää vanhoja vihollisia ja Kawaki kohtaa Kuraman. Boruto seuraa luonnollisesti Naruton pojan ja hänen ystäviensä tarinaa, jonka alussa Boruto on epätoivoisesti pyrkinyt saamaan kiireisen isänsä huomion ja kehittymään itse ninjana pyytäen Sasukea olemaan hänen opettajansa. Viimeisimmissä osissa on esitelty Kawaki, salaperäisen voiman omaava kylänsä karkuri, jonka Naruto ottaa suojiinsa. Borutoa on paljon haukuttu ja monien mielestä se on Naruton tarinaa huonompi, mutta itse olen viihtynyt myös Boruton parissa. Tähän mennessä kuitenkin innostavinta tarinassa ovat olleet vanhat hahmot Naruton ajalta, mutta Borutosta löytyy myös aivan uusia hyviltä vaikuttavia hahmoja. Itse olen Boruton kanssa pelokas vain siitä, ettei tarinasta luoda liian samanlaista mitä Naruto on. Ettei Kawaki olisi Boruton Sasuke ja ettei uusi pahistiimi Kara olisi Boruton tarinan Akatsuki. Mielenkiintoinen Borutoon liittyvä uutinen viime vuoden lopulta oli, että Naruton luoja Mashashi Kishimoto ottaa nyt myös Boruton haltuunsa, ollen ennen vain työn valvojana. Saa nähdä miten tämä vaikuttaa tarinaan, itse kyllä pidän Kishimoton piirrostyylistä enemmän joten se on tervetullut muutos!
Kun saimme mieheni kanssa Naruton katsomisen vihdoin päätökseen, niin pitihän sitä valita uusi anime katsottavaksi. Valintamme oli Attack on Titan ja olin välittömästi aivan myyty. Katsoimme animesta julkaistut kolme kautta loppuvuoden 2020 aikana ja nyt odotamme joka viikko malttamattomina uutta jaksoa viimeisestä neljännestä kaudesta. Löysimme sarjan kyllä hyvään aikaan, sillä Titaanien sodan tarina ja manga on tulossa päätökseen huhtikuussa 12 vuoden jälkeen, jolloin julkaistaan sarjan 34. osa. Tähän mennessä sarjasta on suomennettu 30 osaa ja olen lukenut tähän mennessä käytettyinä haalimani 14 osaa (loput ovat matkalla nettikaupasta). Titaanien sota kertoo maailmasta, jossa ihmisiä syövät valtavat titaanit tuhosivat 100 vuotta sitten suurimman osan ihmiskunnasta ja sukupuuton partaalle ajetut tuhosta selvinneet ovat rakentaneet elämänsä muurien sisälle. 100 vuotta kului rauhassa, kunnes muurin toiselle puolelle ilmestyy suurin titaani, jota on koskaan nähty. Muurien sisällä olevat ihmiset voivat vain seurata kauhulla sisäpuolelta, kun valtava titaani tuhoaa heitä suojelleen muurin päästäen muut titaanit sisään. Tarinassa seurataan kolmea nuorta, Ereniä, Arminia ja Mikasaa, jotka liittyvät tiedustelujoukkoihin tutkimaan maailmaa ja tuhoamaan titaaneja. Maailmasta ja historiasta alkaa tarinan edetessä pikkuhiljaa selvitä lukemattomia salaisuuksia ja titaanien todellinen luonne ulottuu paljon syvemmälle, mitä selvinneet olisivat ikinä voineet kuvitella. Titaanien sodan luojan Hajime Isayaman piirrostyyli on parhaimmillaan taistelukohtauksissa ja tarina etenee mielyttävän nopealla tahdilla. Lisäksi tarina toimii animena todella hyvin, soundtrack on yksi parhaimmista missään katsomassani tv-sarjassa. Varoituksena kuitenkin, kuten arvata saattaa, että sarja osaa olla varsinkin alussa raaka ja ahdistava.
Aloitin lukemaan myös läpi Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjaa ja sen kaksi ensimmäistä esiosaa Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka nousivat myös viime vuoden lemppareihin! Kolmas kirja on virallisesti ensimmäinen sarjan avausosa, mutta näissä kahdessa novellikokoelmassa tutustutaan maailmaan ja hahmoihin. Mielestäni tämä oli todella toimiva ja mielenkiintoinen tapa esitellä lukija alkavaan tarinaan. Näissä lyhyissä tarinoissa noituri Geralt Rivialainen mm. esittää löytämälleen dzinnille kolme toivomusta, tapaa haltijoita, tutustuu linnassa asuvaan hirviöön, yrittää parantaa kirouksen alle joutuneen prinsessan, liittyy lohikäärmettä jahtaavien joukkoon ja pyrkii saamaan merenneidon hyväksymään erään ruhtinaan kosinnan. Geralt on hahmona todella hyvin rakennettu, sillä vaikka hän toimii hirviönmetsästäjänä tappaen eri kyliä uhkaavia petoja rahaa vastaan niin hän itse noituriksi luotuna mutanttina tietää, ettei kaikki pedoilta näyttävät aina ole hirviöitä. Toisin kun niitä automaattisesti syyttävät ja metsästävät ihmiset voivat olla. Netflixin vuoden 2019 Witcher-tv sarjan ensimmäinen kausi keskittyy ensimmäiseen novellikokoelmaan ja erittäin onnistunut sovitus kirjasta! Toista kautta odotellessa...
"Ihmisistä on kivaa keksiä hirviötä ja kamaluuksia", sanoi Geralt ja katsoi poispäin. "Ne tekevät heistä itsestään vähemmän hirviömäisiä."
Vuoden parhaimmaksi nousi myös kauan odottamani Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet. Itärannalta on ilmestynyt kolme kirjaa, joista ensimmäinen Teemestarin kirja on yksi kaikkien aikojen lemppareitani. Kumpikaan Teemestarin kirjaa seuranneesta ei ole kuitenkaan yltänyt yhtä hyvään kokonaisuuteen, vaikka Itärannan kirjoitustyyli on aivan omaa luokkaansa! Itse asiassa Kuunpäivän kirjeet oli minulle myös pettymys ja annoin sille vain 3 tähteä. Silti se oli yksi viime vuoden parhaista lukukokemuksista ja mielestäni se kertoo jotain Itärannan tarinankertomisen taidosta. Kuunpäivän kirjeet on Itärannan ensimmäinen scifikertomus ja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat suurimmalta osalta alkaneet asuttaa muita planeettoja ja kuita. Tarina on kerrottu löyhästi päiväkirjamuotoon ja tarinan alussa päähenkilö Lumin puoliso Sol on kateissa. Kirjan aikana Lumi yrittää selvittää mitä Solille on tapahtunut ja mitä erilaisia rikoksia tehnyt terroristijärjestö ajaa takaa. Itärannan kirjassa on monia ajankohtaisia aiheita, kuten ilmastonmuutos ja tasa-arvokysymykset ja saa aikaan kirjan aikana kaipuun tuhoutuneeseen Maahan ja sen pelastamisen mahdollisuuteen. Itäranta on myös tehnyt scifielementistä todella lähestyttävän ja kirjan lukemista ei kannata tämän takia jättää lukematta. Itselleni kaikki Itärannan valitsemat teemat eivät kuitenkaan täysin toimineet, mutta Itärannan kerrontatyylillä lukisin vaikka hänen kirjoittamaansa puhelinluetteloa.
"Mutta vielä on kirjoitettavaa, ennen kuin tapaamme taas. Anna minun valmistaa kaikki sinua varten, Sol: rakentaa näyttämö ja avata esirippu, jotta voit ajatuksissasi asettua viereeni ja olla kanssani tässä hetkessä. Sanoit kerran, että kirjoittaminen on matkaamista äärettömien etäisyyksien taakse. Näillä sanoilla siirrän sinut luokseni ajan ja paikan poikki."
Sitten luin vihdoin ja viimein loppuun Siilon saaga-trilogian! Tästä on myös muodostunut yksiä parhaimmista lukemistani trilogioista. Taitavasti rakennettua jännitystä täynnä salaliittoteorioita ja ihmisen loputonta uteliaisuutta. Mielestäni trilogian kirjat (Siilo, Siirros ja Kohtalo) ovat kaikki yhtä vahvoja ja loppu oli myöskin hyvin onnistunut. Kirjat ovat paksuhkoja, mutta Hugh Howeyn kirjoitustyyli saa kyllä kääntelemään sivuja tiuhaan. Siilon saaga kertoo maailmasta, jossa ihmiset elävät maanalaisessa siilossa. Ulkona pinnalla elämä on kuollut ja sinne lähetetään vain vakavista rikoksista tuomitut. Yksi tällainen rikos on edes ulkopuolelle menemisestä puhuminen. Siilossa vallitsee tarkka järjestys ja ankarat säännöt. Järjestelmä toimii, kun kyseenalaistajat lähetetään puhdistuspuvuissa ilmalukon kautta tyhjään maailmaan. Unelmia ulkomaailmasta ei silti pysty täysin tyrehdyttämään ja ensimmäisessä osassa mekaanikko Jules ryhtyy selvittämään siilon salaisuuksia. Saagan toinen osa kertoo maailmasta ennen siilossa asumista ja miten siihen valintaan päädyttiin ja viimeinen osa Kohtalo jatkaa ensimmäisen osan horjutettuja salaisuuksia ja nousevaa kapinahenkeä. Mielestäni aivan huikea trilogia ja Siilon ensimmäinen luku on yksi parhaista kirjan avauksista, jonka olen lukenut. Jos ensimmäinen luku saa tajuntani räjähtämään ja suu auki kääntämään sivua toiseen lukuun niin kirja on tehnyt jo siinä jotakin todella oikein.
"Hän ei tuntenut näitä ihmisiä. He eivät tunteneet häntä. Kukaan ei tuntenut ketään. Ja jokainen saattoi olla kuka tahansa. Kunnes on merkityksetöntä, kuka on vastuussa. Joku toimii ohjeiden ja sääntöjen mukaan, joku toinen niin kuin tuntuu oikealta"
Myös Robin Hobbin maailman kirjojen ja trilogioiden läpiluku jatkui Hobbin toisella trilogialla The Liveship Traders. Luin viime vuonna tästä trilogiasta kaksi osaa, Ship of Magic ja The Mad Ship. Vielä olisi yksi tuhannen sivun osa jäljellä ennen kuin pääsen palaamaan päähenkilö Fitziin keskittyviin kirjoihin. Monet kehuvat Hobbin Liveship Traders sarjaa kirjailijan parhaaksi, mutta vaikka tämäkin sarja on yhtä täydellisyyttä hipovaa fantasiakarkkia niin silti kaipaan jo Fitzin, Narrin ja Yönsilmän seuraan. Olen kuitenkin kirjasarjojen suhteen sen verran jääräpäinen ja täydelliseen lukukokemukseen pyrkivä, että luen myös nämä muut Hobbin maailmaan liittyvät kirjat. Liveship Traders kertoo Hobbin luoman fantasiamaailman yhdestä rannikkokolkasta, jossa kaikki kaupankäynti keskittyy mereen. Liveship Tradersin maailmassa laivat voivat olla omia eläviä persooniaan, jos yhden suvun kolmesta sukupolvesta joku kuolee laivan kannella. Tarina kutoutuu vastaheränneen laivan ympärille ja mitä hänelle ja hänen miehistölleen tapahtuu. Kirjoissa seurataan useita henkilöitä, mm. yhtä kaupankävijäsukua,
merirosvoa miehistöineen ja muutamassa luvussa myös meressä eläviä käärmeitä. Ilmeisesti Liveship Tradersia ollaan myös vihdoin suomentamassa, joten jos Hobb on suomeksi napannut niin pitäisin silmällä tämän sarjan tulevia käännöksiä!
“That’s how it’s done, Trell. You break your heart against this stony
world. You fling yourself at it, on the side of good, and you do not ask
the cost. That’s how you do it.”
Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on heti alkuvuodesta lukemani
Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki. Backmanista muodostui myös yksi niistä kirjailijoista, joiden kirjoittamana voisi lukea vaikka tv-katalogia. Backman osaa kirjoittaa kauniisti ilman korulauseita. Hänellä on sellainen kyky kirjoittaa niin suuremmistakin elämän tapahtumista kuin arkipäivänkin asioista, joka iskostuu todella lähelle. Tulen ehdottomasti lukemaan Backmanilta lisää! Kiekkokaupunki on kirja jääkiekosta, josta varmasti pitää vaikka vihaisi jääkiekkoa. Tarinassa ollaan ruotsalaisessa pikkukaupungissa, joka kituu poismuuton, työttömyyden ja syrjäisyyden kuihduttamana. Ainoa valonpilkahdus on kaupungin poikien jääkiekkojoukkue, joka voittamalla voisi tuoda kaupungin selviytymisen kannalta kaupunkiin äärimmäisen tärkeän jääkiekkolukion. Kaupunkiin palaa NHL:ssä pelannut kaupungin oma kasvatti valmentamaan pojista voittajia. Mutta voiko koko kaupungin selviytymisen taakkaa laittaa teinien harteille? Paine käykin liian kovaksi urheiluhullussa kaupungissa ja kaupungissa tapahtuu vakava rikos. Voidaanko tällainen rikos pyyhkiä maton alle, jotta jääkiekkojoukkueen menestys pelastuisi? Kiekkokaupungille on kirjoitettuna myös jatkoa kirjassa
Me vastaan te.
"Siksikö tulit tänne? Puhumaan tuollaista? Sussiunatkoon...teitä miehiä. Mikään ei milloinkaan ole teidän vikanne, eikö niin? Milloin opitte tunnustamaan, ettei "jääkiekko" näitä poikia kasvata vaan TE?"
