torstai 2. huhtikuuta 2020

Tean vuoden 2020 luettujen parhaimmistoa

Tea: 


En muista onko mikään kirja  koskaan koskettanut minua niin kuin tämän vuoden ensimmäiseni eli Leijapojasta ja Tuhat loistavaa aurinkoa- kirjasta tutun afganistalais-amerikkalaisen Khaled Hosseinin kirja Meren rukous. Kirja on riipaiseva, mutta runollinen kuvaus Välimeren pakolaistilanteesta. Siitä, millaista on jättää taakseen kaikki, kaikki!
Tässä Dan Williamsin taidokkaasti kuvittamassa kirjassa isä puhelee uneen vaipuvalle pojalleen rannalla, jonka kuu valaisee.  He odottavat aamunkoittoa. He odottavat laivaa saapuvaksi. Isä kertoo lapsuutensa pitkistä kesistä, talosta Syyriassa , oliivipuiden kahinasta tuulessa, ajasta jolloin kaikki oli vielä hyvin. Hän kertoi  Homsin eloisasta kaupungista, ennen kuin taivas alkoi syöstä pommeja ja pelkoa, ja heidän täytyi lähteä pakoon. . Kun aurinko nousee, isä ja lapsi astuvat laivaan ja lähtevät vaaralliselle matkalle. He lähtevät etsimään uutta kotia, uutta maata, uutta mahdollisuutta. He lähtevät etsimään toivoa.


" Alkusysäyksen tälle teokselle antoi kolmivuotias syyrialainen pakolasipoika Alan Kurdi, joka hukkui Välimereen yrittäessään päästä Eurooppaan turvaan syyskuussa 2015. Alanin kuoleman jälkeisenä vuonna  4176 muuta pakolaista  menehtyi tai katosi vastaavilla merimatkoilla. " 

Meren rukous- kirja on omistettu niille tuhansille pakolaisille, jotka kuolivat  merellä paetessaan sotaa ja vainoa. Kirjailija Khaled Hosseini lahjoittaa kirjansa tekijänpalkkiot YK:n pakolaisjärjestölle tukeakseen pakolaisten hyväksi tehtävää työtä.

Tämä kirja ei jätä minua rauhaan. Luen sitä lukemastani päästyäni. Luen itsekseni, luen ääneen tyttärilleni ja joka kerta lukiessani pienen pojan silmäripsistä, jotka ovat kuin kaunokirjoitusta, ääneni murtuu kuin ehtoollisleipä. Ehkä jonain päivänä pystyn lukemaan tämän vaikuttavan teoksen myös pojalleni. Hänelle, jonka edessä elämä on vielä avoimena, todellista luonnettaan paljastamatta.


" Kasvavan kuun valossa katson kasvojasi, poikani, silmäripsiäsi, jotka ovat kuin kaunokirjoitusta, nyt sulkeutuneena uneen. Minä sanon sinulle: - Ota kädestäni, mitään pahaa ei tapahtu. "





Toinen tämän vuoden lukuhelmi oli Meiju Niskalan esikoisteos Sata kirjettä kuolleelle äidille. 


Sata kirjettä kuolleelle äidille on pakahduttava kertomus surusta, luopumisesta, toivosta ja elämästä, joka äidin mentyä on peruuttamattomasti toinen.
Meiju Niskala toimi vuosia muistisairaan äitinsä hoitajana, tulkkina, äänenä, puolestapuhujana. Kirja on niin rehellinen, että se pukee vaatteet keisarin päälle, eikä lukijalla ole tarvetta epäillä silmiään, ei sisintään. Kirjaa kertoo asiat niin kuin ne ovat. Niin kuin ne kaikessa paljaudessaan ovat, niin äidin kuin tyttären kohdalla.

" Sinä olit ensimmäinen asia, joka minulle tapahtui, mutta et viimeinen. " 

Luin kirjan vimman vallassa. Enkä pelkästään lukenut vaan minä imin sen lause lauseelta itseeni, ja lukiessani merkitsin muistiin, jotta en unohtaisi. Kirja on edelleen täynnä muistilappuja. Ne ovat kuin arpia, joiden rosoon haluan palata, niitä sivellä, niiden viisauteen hetkeksi jäädä. Jotta en unoha. Jotta muistan.




Tämän vuoden yllättäjä oli myös Inka Nousiaisen Mustarastas.  Kirja perustuu paitsi  kirjailijan ja veljensä menettäneen näyttelijä Eeva Soivion keskusteluihin myös Soivion monologinäytelmään Mustarastas, kadonnut veli, joka sai kantaesityksensä KOM-teatterissa 2017.

" On elokuu 1989. 17-vuotias Juha lähtee laivalle ja katoaa matkalla jäljettömiin. Tragedia muuttaa koko perheen elämän. " 

Inka Nousiaisen kirjassa jo aikuiseksi varttunut pikkusisko Eeva  palaa muistelemaan menneitä ja miettimään mitä oikein tapahtui, kun pikkuveli lähti laivalle eikä koskaan palannut. Ja mitä hänessä on tapahtunut kaiken kaipuun keskellä.

Kirja on kaunis kuin kristalli. Se on hauras ja vahva yhtäaikaa. Lauseet ovat poltinmerkkejä. Ne jäävät mieleen.

" Äidit seisovat rannoilla sinisissä takeissa, valmiina ottamaan vastaan sen, mikä ikinä takaisin tulisi. Siskojen tehtävä on muistaa niin tarkasti kuin mahdollista ."




Nappasin kirjastosta myös Anne-Maria Latikan Tuulensuoja ja muita novelleja- kirjan. Kirja sopisi kuin nakutettu Helmet-lukuhaasteen kohtaan 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu.

Anne-maria Latikka on Helsingissä asuva psykologian maisteri , kirjallisuuden tutkija ja kustannustoimittaja. Tuulensuoja ja muita novelleja on hänen esikoisteoksensa.
Novelleja on nimikko-novellin lisäksi kahdeksan.
Ihastuin novelleissa ennen kaikkea tuoreeseen ja klisee-vapaaseen  ilmaisuun:
" Ja toisen ihmisen tavoitti usein vain hetken. Ja silloin avasi oven toiseen tilaan, astui Armstongin askeleen uudella maaperällä."

" Soila täytti Aaron mukin, muisti: ei maitoa, ei sokeria. Pienet eleet kutoivat yhteen yhdeksän yhteistä vuotta. Kuin munankuoret ne ptivät suhteen, jonka sisus oli surusta pehmennyt ja valahtamassa rajoistaan pois, kasassa. Vaikka toista ei tuntenutkaan kuten ennen, tunsi kuitenkin paljon. Ei sokeria, ei maitoa. " 



Kristian Hannahin Satakieli on myös täyden viiden tähden kirja. Se tarkastelee toista maailmansotaa sen harvemmin kuvatulta kulmalta eli siitä, kun natsit miehittävät  Ranskan maata. Mitä tarkoittaa se, kun saksalaiset upseerit astelevat siviilikoteihin kuin omiinsa? Kun he asettuvat ruokapöytiin ja raiskaavat itsensä uppo-outojen perheiden viattomaan arkeen; naisten ja lasten, joissa perheenpää on sodassa saksalaisia vastaan!
Elämä natsien valtaamassa Rankassa on kovaa ja kivulloista. Viannen mies on rintamalla ja henkensä ja perheensä pitimiksi hän on valmis mihin tahansa, jopa yhteistyöhön miehittäjien kanssa. Samaan aikaan Viannen kapinallinen pikkusisko Isabelle liittyy vastarintaliikkeeseen...
Satakieli on mukaansa tempaava, vahva ja kauniisti kirjoitettu kertomus, jonka 568 sivua pitävät otteessaan loppuun asti.





Tänä vuonna olen lukenut ennätyksellisen paljon ja laajalti. Olen uskaltanut tarttua myös sarjakuva-albumeihin. Erityisesti v. 2019 ilmestynyt  albumi Anne Frankin päiväkirja oli aiheen rankkuudesta huolimatta hyvä lukukokemus.
Aikuisiällä olin miltei jo unohtanut sarjakuvagenren, se on ollut olemassa mielessäni vain Aku Ankan, Tintin ja Asterixin muodossa. On hienoa, että nykyisin sarjakuvaa tehdää hyvin monelaisista aiheista, mm. kulttuurielämästä, esim. taiteilija Ellen Thesleffistä kertova albumi Ellen T.





Pidimme tyttäreni kanssa myös parina viikonloppuna Tove Janssonin Muumi-kirjojen lukutuokiot. Sekä tytär että minä luimme tahoillamme itse valitsemiamme Muumi-kirjoja samaan kellonaikaan.
Yhteinen lukuaika satojen kilometrien päässä toisistamme tuntui yhdistävältä tekijältä. Eikä muumeista voi kuin tykätä! Tove Janssonin muumeihin vuodattama viisaus ja huumori on edelleen tuoretta.


                       


Muumi-sarja on ikiklassikko. Sen kupeessa lapseni ovat varttuneet. He ovat iltaisin nukahtaneet Muumi- äänikirjojen tarinoihin ja niiden parissa on pilvisetkin päivät alkaneet hohtaa valoa.

Minä kohotan nyt maljan Nuuskamuikkusen kunniaksi, joka tänä yönä vaeltaa kohti etelää, yksin, mutta varmasti yhtä onnellisena kuin mekin. Toivokaamme hänelle hyvää teltanpaikkaa ja kevyttä sydäntä! "


- Kiitos ja ylistys, sanoi Muumimamma.
Se on hyvä ja osuva repliikki edelleen, sillä kiitollisuuden on tutkittu tekevän ihmismielelle hyvää. ..


Ei kommentteja: