Tea:
Pussillinen lukulakuja- blogi pitää tänään leikkimielisen lukulauantain. Päätettiin Ida-Marian kanssa, että kokeillaan pienimuotoista lukumaratonia klo. 12-18. Säännöt ovat yksinkertaiset:
¤ Kumpikin tahollaan valitsee haluamansa kirjat.
¤ Lukemisen voi aikauluttaa ja tauottaa oman tarpeen mukaan klo. 12-18 välissä
¤ Lukemastaan ja lukukokemuksestaan voi halutessaan tehdä pieniä muistiinpanoja ja raportoida väliaikatietoja blogitekstiä varten
¤ Teemme lukulauantain luetuista koosteen blogiin
¤ Lukemisen voi aikauluttaa ja tauottaa oman tarpeen mukaan klo. 12-18 välissä
¤ Lukemastaan ja lukukokemuksestaan voi halutessaan tehdä pieniä muistiinpanoja ja raportoida väliaikatietoja blogitekstiä varten
¤ Teemme lukulauantain luetuista koosteen blogiin
Tässä kirjapinoni jolla startata ja josta valita:
Pinossa:
- Ylva Eggehorn: Maan kamaralla,
- Henri.J.M. Nouwen: Kiireen keskellä hiljaa
- Peter Bichsel: Lastentarinoita
- Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää
- Iiro Küttner: Puiden tarinoita: Puuseppä
- Iiro Küttner: Puiden tarinoita: Ritari
- Iiro Kûttner: Puiden tarinoita: Merenkulkija
- Tomi Kontio: Koira nimeltää kissa
- Tanja Poskela- Marjo Nygård-Niemistö: Joka kolkan kulkija
klo.12.00 Aloitan luku-urakkani hollantilaisyntyisen teologi-kirjailija Henri J.M. Nouwenin kirjalla Kiireen keskellä hiljaa, 1985, s. 82 . Nouwen (1932-1996) vietti paljon aikaa yksinäisyydessä ja rukouksessa, mutta katsoi silti paikkansa olevan keskellä elämää, viimeksi vaikeasti vammaisten Daybreak-yhteisössä.
Nouwenia lukiessa kaikki minussa lepää ja asettuu. Kiireen keskellä hiljaa- kirja on kuin ruisleipä, joka paitsi vahvistaa ja ruokkii, saa myös haluamaan ja tarvitsemaan sitä lisää.
Se on tärkeää mihin sydämemme on kiintynyt.
Parhaiten meitä auttavat yksinkertaisuus ja säännöllisyys.
Nouwenin perään luen yhtä Ruotsin valovoimaisinta kristillistä kirjailija-runoilijaa Ylva Eggehornia (s.1950) . Kirja Maan kamaralla, 1974, s. 103 sisältää maanläheisiä ajatuksia uskosta, elämästä, ihmisyydestä, maailmasta. Tekstit ovat enemmänkin päiväkirjapohdintaa kuin varsinaista hartaustekstiä, mutta ajatukset ovat juurevia ja syviä. Samoin kuin Nouwen myös Eggehorn kehottaa varaamaan päivittän aikaa hiljaisuudelle.
Meidän "aikuiset" toiminatmme vääristyvät, neurotisoituvat, jos emme ole saaneet istua kyllin pitkään leposohvassa jossa ei ole mitään vaatimuksia.
klo. 14.00 olen saanut niin vahvan rautaisannoksen ajateltavaa, että pidän varttin mietiskely- ja päivätorkkutauon.
klo. 14.15 luen peräkanaa Ville Tietäväisen kuvittaman ja käsikirjoittaja Iiro Küttnerin kirjoittaman kirjasarjan Puiden tarinoita. Tarinat Puuseppä , Ritari, sekä Merenkulkija toimivat itsenäisinä kertomuksina mutta puu on niissä pääosassa.
Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta.Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä ovat meille liian pitkiä, liian hitita, liian tapahtumaköyhiä kokonaan ymmärrettäviksi. Me emme ehdi kuulla loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuria pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meiltä löytyy kärsivällisyyttä. Ne nimittäin kertovat ihmisistä, sinusta ja minusta.
Puuseppä, 2014, s. 30
Sanottiin, että hänen käsissään puu lakkasi olemasta puuta, hänen käsissään se muuttui kullaksi, arvostamisen arvoisiksi ajatuksiksi ja kauniiksi uniksi.
Ritari, 2014, s. 31
Päivisin ilma kaukaisten vuorten yllä näytti pyörteilevän, aivan kuin valtava siipien liike olisi pakottanut sen hitaasti polkemaan paikallaan. Öisin taivaankaari oli kammottavan musta ja tähdetön. Kuin tähdetkin olisivat alkaneet pelätä, että pian - hyvin pian - Lohikäärmeen nälkä jälleen heäisi pitkästä unestaan.
Merenkulkija, 2015, s. 38
Meren pimeimmistä syvänteistä nousi pintaan merihirviöitä, ja ne kumarsivat päänsä ylväiden puisten linnojen lipuessa ohi. Ja tuulen pullistamien purjeiden ympärillä vitivalkoiset linnut, lokit, piirsivät taivaalle merkkejä alusten suurenmoisuuden kunniaksi.
Tarinat ovat taidokkaita, ne hivelevät mieltä. Sadut ja myyttisyys kietoutuvat kuin lehvät lukijan ympärille. Kuvitus on niukkaa. Vahvoilla väreillään ne ovat luomassa enemmänkin tunnelmaa kuin piirtämässä kuvaa. Pidin kovasti.
Klo.15 luen kaksi sellaista satukirjaa, jotka jo pitkään ovat olleet lukulistallani. Toinen näistä on aikanaan Ilonpolku- verkkokaupan sivuilta bongaamani Marjo Nygård-Niemistön kuvittaman ja Tanja Poskelan sanoittaman kirja Joka kolkan kulkija. Se kertoo opettavaisen tarinan siitä miten se hyvä, jonka annamme eteenpäin, ei ole antajaltaan pois.
Runoilija kirja Tomi Kontio Koira nimeltään Kissa oli lumoavan koskettava. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä ja suvaitsevaisuudesta. Tässä ei siitä sen enempää, taidan tehdä kirjasta oman blogitekstinsä.
Lukulauantain viimeiseen tuntiin jätin kirjan joka ilmestyttyään v. 2002, s.140 pysytteli kotimaassaan kymmenen vuotta parhaiten myyvien kirjojen listalla. Se on etelä-koeralaisen, moninkertaisesti palkitun Sun-Mi Hwangin pienoisromaani Kana joka tahtoi lentää. Kirjan pohjalta on tehty myös Korean kaikkien aikojen menestynen animaatioelokuva.
Odotukseni olivat syystäkin korkealla. Mutta! Tarina joka sivujen sisältä kuoriutui oli mielestäni kaikkea muuta kuin se elämänmyönteinen ja sydämet sulattava maailmaahalaava tarina, joksi sitä kansitekstissä sanottiin. Tarina Tähkä-kanasta joka kaipasi vapauteen. muualle ja äitiyteen oli paikoin ahdistava ja monin paikoin jopa kyseenalaistin kanan motiiveja ja valintoja. Se, mitä pidämme hyvänä ja tarpeellisena, ei välttämättä ole sitä. Ja tiedämmekö todellakaan mikä on tuon toisen hyvä, sen jonka hyvän luulemme esim. vanhempina tietävämme suhteessamme lapsiimme.
Kokemuksena pienimuotoinen kuuden tunnin lukumaraton oli innostava. Minulle sopi tässä kohtaa se, että luettavaa oli monipuolisesti. Olin erityisesti valikoinut lukupinooni niitä kirjoja, jotka ovat liian kauan jo keikkuneet Must to be read- listallani. Silti viimeisimmän lukutunnin olisin mieluusti käyttänyt johonkin itsehoitokirjaan tai johonkin muuhun kuin sadunomaiseen tarinaan, mutta sitten Kana joka tahtoi lentää- kirja olisi jälleen kerran jäänyt hamaan huomiseen.
Toki tällaisen tiiviin lukurupeaman voisi käyttää myös jonkin sellaisen vaikeahkon kirjan kahlaamiseen, johon ei niin helposti tule tartuttua, tai jonkin selllaisen klassikon, jonka on halunnut aina lukea, mutta johon ei ole edes uskaltanut tarttua tai siihen ei ole ollut aikaa. Tai kirjaan, joka vaatisi syventymistä ja paneutumista, mutta tänä lukulauantaina luin silppuja ja se tuntui hyvältä nyt.
Seuraavan lukulauntain olemme Ida-Marian kanssa sopineet niin, että luemme molemmat tahoillamme samaa kirjaa ja postaamme sitten siitä. Mielenkiintoista! Odotan sitäkin jo innolla.
Ida-Maria
Aloitan oman lukulauantaini kokoamalla lukulauantain aikana luettavaksi suunnittelemani kirjakasan aamiaiseni viereen. Puuroa banaanilla, vadelmilla ja lastenkirjoilla, lämmikkeeksi belgiansuklaakaakaota Herra Hakkarainen-mukista.
Halusin keskittyä lyhyisiin satutarioihin ja kirjakasastani löytyikin J.M.Barrien Peter Pan, Lewis Carrolin Alice in Wonderland ja Tove Janssonin Taikatalvi.
Olin kokeilusta innoissani ja olin odottanut lauantaita koko edellisen viikon. Pohdin viikon kuluessa, keskittyisinkö lukemaan yhden pitemmän kirjan vai lukemaan loppuun paria aloittamaani kirjaa. Päädyin kuitenkin lukemaan lyhyempiä kirjoja, jotta saisin varmasti jotain luettua kokonaan. Päätös toimi, sillä lukupäivän jälkeen jäi onnistunut fiilis.
Vietin kauppareissutauon kolmen aikaan ja sain samalla tuuletettua itseäni kymmenen asteen pakkasen happihyppelyllä. Takaisin sisälle päästyäni söin rauhassa ja töllöttelin telkkarista muutaman jakson Frasieria. Sitten jatkui luku!
Toisena ja viimeisenä lukulauantaimme kirjana luin vuodenaikaan sopivan Tove Janssonin Taikatalven. Muumit pääsevät aina jotenkin todellä lähellä ihmisen sydäntä ja Jansson osaa luoda kirjoihinsa kauniisti upottavan tunnelman. Taikatalvi imaisi sisäänsä ja päästi irti vasta viimeisellä sivulla, kun kevät oli saapunut.
"Silloin asun auringonkukassa
ja makaan vatsallani lämpimällä hiekalla
ja kaiken päivää saa ikkuna oll auki
puutarhaan ja mehiläisiin päin
ja kohti kirkkaansinistä taivasta
missä on minun oma
appelsiininkeltainen aurinkoni!"
Tarina on varmasti tuttu Muumilaakson tarinoita katsoneelle. Muumipeikko herää kesken talviuniensa ja lähtee tutkimaan lumen peittämää avaraa maata, tuntien itsensä ensin hyvin yksinäiseksi ja vieraaksi tuossa uudessa valkeudessa. Hän törmää vaelteluillaan Pikku-Myyhyn sekä Tuu-tikkiin, jotka pitävät Muumipeikolle seuraa talven aikana ja auttavat tätä voittamaan epäluulonsa talvea kohtaan. Kevään tullen Muumipeikko on karaistunut talven seikkailuista ja sanoo Niiskuneidille, joka laittaisi lasin maasta puhjenneen pienen krookuksen päälle: "Älä pane, anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."
🍬🍬🍬🍬🍬
Lewis Carrolin Alice in Wonderland jäi siis minulta tällä lukukerralla lukematta. Eikä se haittaa, sillä olen lukenut kirjan kyllä aikaisemmin. Keskityin lukemattomiin tarinoihin ja kesken olleeseen herkulliseen elämänkertaan. Lukulauantai oli onnistunut kokeilu ja josta nautin erityisen paljon. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja asettaa itselleen sopiva aikaraja. Tai päättää aikarajaksi yhden viikonlopun, jonka aikana yrittää mahduttaa lukemista sopiviin väleihin. Minulle sopi etukäteen sovittu aika, jolloin keskittyi lukemiseen syvemmin ja pitemmän aikaa kerrallaan. Olemme suunnitelleen jo seuraavaa, mutta se tulee olemaan yhteisesti valitusta kirjasta. Sitä odotellessa!
- Ylva Eggehorn: Maan kamaralla,
- Henri.J.M. Nouwen: Kiireen keskellä hiljaa
- Peter Bichsel: Lastentarinoita
- Sun-Mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää
- Iiro Küttner: Puiden tarinoita: Puuseppä
- Iiro Küttner: Puiden tarinoita: Ritari
- Iiro Kûttner: Puiden tarinoita: Merenkulkija
- Tomi Kontio: Koira nimeltää kissa
- Tanja Poskela- Marjo Nygård-Niemistö: Joka kolkan kulkija
klo.12.00 Aloitan luku-urakkani hollantilaisyntyisen teologi-kirjailija Henri J.M. Nouwenin kirjalla Kiireen keskellä hiljaa, 1985, s. 82 . Nouwen (1932-1996) vietti paljon aikaa yksinäisyydessä ja rukouksessa, mutta katsoi silti paikkansa olevan keskellä elämää, viimeksi vaikeasti vammaisten Daybreak-yhteisössä.
Nouwenia lukiessa kaikki minussa lepää ja asettuu. Kiireen keskellä hiljaa- kirja on kuin ruisleipä, joka paitsi vahvistaa ja ruokkii, saa myös haluamaan ja tarvitsemaan sitä lisää.
Se on tärkeää mihin sydämemme on kiintynyt.
Parhaiten meitä auttavat yksinkertaisuus ja säännöllisyys.
Nouwenin perään luen yhtä Ruotsin valovoimaisinta kristillistä kirjailija-runoilijaa Ylva Eggehornia (s.1950) . Kirja Maan kamaralla, 1974, s. 103 sisältää maanläheisiä ajatuksia uskosta, elämästä, ihmisyydestä, maailmasta. Tekstit ovat enemmänkin päiväkirjapohdintaa kuin varsinaista hartaustekstiä, mutta ajatukset ovat juurevia ja syviä. Samoin kuin Nouwen myös Eggehorn kehottaa varaamaan päivittän aikaa hiljaisuudelle.
Meidän "aikuiset" toiminatmme vääristyvät, neurotisoituvat, jos emme ole saaneet istua kyllin pitkään leposohvassa jossa ei ole mitään vaatimuksia.
klo. 14.00 olen saanut niin vahvan rautaisannoksen ajateltavaa, että pidän varttin mietiskely- ja päivätorkkutauon.
klo. 14.15 luen peräkanaa Ville Tietäväisen kuvittaman ja käsikirjoittaja Iiro Küttnerin kirjoittaman kirjasarjan Puiden tarinoita. Tarinat Puuseppä , Ritari, sekä Merenkulkija toimivat itsenäisinä kertomuksina mutta puu on niissä pääosassa.
Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta.Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä ovat meille liian pitkiä, liian hitita, liian tapahtumaköyhiä kokonaan ymmärrettäviksi. Me emme ehdi kuulla loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuria pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meiltä löytyy kärsivällisyyttä. Ne nimittäin kertovat ihmisistä, sinusta ja minusta.
Puuseppä, 2014, s. 30
Sanottiin, että hänen käsissään puu lakkasi olemasta puuta, hänen käsissään se muuttui kullaksi, arvostamisen arvoisiksi ajatuksiksi ja kauniiksi uniksi.
Ritari, 2014, s. 31
Päivisin ilma kaukaisten vuorten yllä näytti pyörteilevän, aivan kuin valtava siipien liike olisi pakottanut sen hitaasti polkemaan paikallaan. Öisin taivaankaari oli kammottavan musta ja tähdetön. Kuin tähdetkin olisivat alkaneet pelätä, että pian - hyvin pian - Lohikäärmeen nälkä jälleen heäisi pitkästä unestaan.
Merenkulkija, 2015, s. 38
Meren pimeimmistä syvänteistä nousi pintaan merihirviöitä, ja ne kumarsivat päänsä ylväiden puisten linnojen lipuessa ohi. Ja tuulen pullistamien purjeiden ympärillä vitivalkoiset linnut, lokit, piirsivät taivaalle merkkejä alusten suurenmoisuuden kunniaksi.
Tarinat ovat taidokkaita, ne hivelevät mieltä. Sadut ja myyttisyys kietoutuvat kuin lehvät lukijan ympärille. Kuvitus on niukkaa. Vahvoilla väreillään ne ovat luomassa enemmänkin tunnelmaa kuin piirtämässä kuvaa. Pidin kovasti.
Klo.15 luen kaksi sellaista satukirjaa, jotka jo pitkään ovat olleet lukulistallani. Toinen näistä on aikanaan Ilonpolku- verkkokaupan sivuilta bongaamani Marjo Nygård-Niemistön kuvittaman ja Tanja Poskelan sanoittaman kirja Joka kolkan kulkija. Se kertoo opettavaisen tarinan siitä miten se hyvä, jonka annamme eteenpäin, ei ole antajaltaan pois.
Runoilija kirja Tomi Kontio Koira nimeltään Kissa oli lumoavan koskettava. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ystävyydestä ja suvaitsevaisuudesta. Tässä ei siitä sen enempää, taidan tehdä kirjasta oman blogitekstinsä.
Odotukseni olivat syystäkin korkealla. Mutta! Tarina joka sivujen sisältä kuoriutui oli mielestäni kaikkea muuta kuin se elämänmyönteinen ja sydämet sulattava maailmaahalaava tarina, joksi sitä kansitekstissä sanottiin. Tarina Tähkä-kanasta joka kaipasi vapauteen. muualle ja äitiyteen oli paikoin ahdistava ja monin paikoin jopa kyseenalaistin kanan motiiveja ja valintoja. Se, mitä pidämme hyvänä ja tarpeellisena, ei välttämättä ole sitä. Ja tiedämmekö todellakaan mikä on tuon toisen hyvä, sen jonka hyvän luulemme esim. vanhempina tietävämme suhteessamme lapsiimme.
Kokemuksena pienimuotoinen kuuden tunnin lukumaraton oli innostava. Minulle sopi tässä kohtaa se, että luettavaa oli monipuolisesti. Olin erityisesti valikoinut lukupinooni niitä kirjoja, jotka ovat liian kauan jo keikkuneet Must to be read- listallani. Silti viimeisimmän lukutunnin olisin mieluusti käyttänyt johonkin itsehoitokirjaan tai johonkin muuhun kuin sadunomaiseen tarinaan, mutta sitten Kana joka tahtoi lentää- kirja olisi jälleen kerran jäänyt hamaan huomiseen.
Toki tällaisen tiiviin lukurupeaman voisi käyttää myös jonkin sellaisen vaikeahkon kirjan kahlaamiseen, johon ei niin helposti tule tartuttua, tai jonkin selllaisen klassikon, jonka on halunnut aina lukea, mutta johon ei ole edes uskaltanut tarttua tai siihen ei ole ollut aikaa. Tai kirjaan, joka vaatisi syventymistä ja paneutumista, mutta tänä lukulauantaina luin silppuja ja se tuntui hyvältä nyt.
Seuraavan lukulauntain olemme Ida-Marian kanssa sopineet niin, että luemme molemmat tahoillamme samaa kirjaa ja postaamme sitten siitä. Mielenkiintoista! Odotan sitäkin jo innolla.
Ida-Maria
Aloitan oman lukulauantaini kokoamalla lukulauantain aikana luettavaksi suunnittelemani kirjakasan aamiaiseni viereen. Puuroa banaanilla, vadelmilla ja lastenkirjoilla, lämmikkeeksi belgiansuklaakaakaota Herra Hakkarainen-mukista.
Halusin keskittyä lyhyisiin satutarioihin ja kirjakasastani löytyikin J.M.Barrien Peter Pan, Lewis Carrolin Alice in Wonderland ja Tove Janssonin Taikatalvi.
Olin kokeilusta innoissani ja olin odottanut lauantaita koko edellisen viikon. Pohdin viikon kuluessa, keskittyisinkö lukemaan yhden pitemmän kirjan vai lukemaan loppuun paria aloittamaani kirjaa. Päädyin kuitenkin lukemaan lyhyempiä kirjoja, jotta saisin varmasti jotain luettua kokonaan. Päätös toimi, sillä lukupäivän jälkeen jäi onnistunut fiilis.
Aloitin kuitenkin luku-urakkani jatkaen hieman eteenpäin kirjaa, jota olin lukenut edellisinä päiviä: Tolkienin elämänkertaa. Kuten näkyy, kirja on täynnä merkattuja sivuja sisältäen erilaisia Tolkienin viisauksia, runoja tai muuten hänen elämäänsä liittyviä mielenkiintoisia tai hauskoja tilanteita - tämän kirja on ollut ehdottoman upea! Tolkienin elämästä saa Humphrey Carpenterin kirjoittamana todella eläväisen ja elämänmakuisen kuvan. Olen saanut lukulauantain jälkeen kirjan päätökseen ja tulen kirjoittamaan siitä oman postauksen. Voin sen verran paljastaa, että kyseessä oli viiden karkin arvoinen luku!
🍬🍬🍬🍬🍬
Ensimmäinen lukupinoni kirja, johon tartuin, oli J.M.Barrien Peter Pan. Olen pitkään halunnut lukea tämän lastenklassikon ja löydettyäni viime vuoden Helsingin kirjamessujen antikvariaattiosastolta kauniin kuvitetun version, on kirja odottanut hyllyssäni sopivaa lukuhetkeä. Tarina eteni hyvin samaan kaavaan kuin Disneyn elokuvaversio, ja alkoi mielestäni suloisesti. Barrie kertoo miten jokaisen lapsen mielessä on Mikä-Mikä-Maa, jossa kaikki lapset vierailevat mielikuvituksessaan. Jokaisella lapsella se on erilainen, vaikka yleisesti ottaen se ottaa saaren muodon.
Tarinan alussa kolme Darlingin lasta elävät leikkisää elämää, vahtinaan lastenhoitajakoira Nana. Hekin ovat kaikki kuvitelleet itselleen oman Mikä-Mikä-Maansa ja eräänä iltana itse Peter Pan käy lapsien luona vierailulla ja unohtaa varjonsa lasten makuuhuoneeseen. Siitä lapset tempaistaan mukaan lapsellisen Peter Panin mukana seikkailuihin tapaamaan kadonneita poikia, "punanahkoja", merenneitoja ja merirosvoja.
Lopulta en pitänyt kirjasta juurikaan. Barriella oli upea ajatus lapsien mielikuvitusmaailman todellistamisesta ja lapsuuden ajan huolettomuuden kuvailusta, mutta toteutus tökki jokaisessa teemassa. Alun jälkeen ymmärsin, kuinka itserakas ja itsekeskeinen Peter Pan on hahmona. Toisaalta sen voisi ymmärtää, sillä Peter on päättänyt olla kasvamasta aikuiseksi, mutta tarinan päähenkilön viha äitejä kohtaan alkaa olla liioiteltua. Lisäksi tämä on aika isossa ristiriidassa, sillä Mikä-mikä-maahan Peterin mukana tullut Wendy leikkii koko satumaassaolonsa ajan äitiä kadonneille pojille. Yli puolet kirjasta Wendy leikkii siis aikuista siivoten ja antaen pojille leikkilääkettä, vaikka lapset voisivat olla tutkimassa Mikä-mikä-maan saaren saloja.
Tarinassa on muutama kaunis sitaatti, mutta nekin menettävät hohtoaan, kun Barrie laukoo kummalisuuksia kesken kauniin tarinansa. Eräässä kohtaa esimerkiksi kerrotaan, että Mikä-Mikä-Maassa on sanonta: "Jokaisella syvällä hengenvedolla yksi aikuinen kuolee". Ja mitä tekee Peter kiukustuessaan? Hengittelee tahallaan oikein syvään ja "panee heitä lakoon minkä ehtii." Hyvin mielenkiintoinen tapa kertoa lapsille kasvamisesta ja empatiasta...
Muutenkin Peterin typerä esimerkki ikuisesta lapsesta taitaa olla vain keino kertoa lapsille, että aikuiseksi kasvaminen on vain hyvä asia. Minun mielestäni kuitenkin tällaisella tarinalla pitäisi olla sellainen päähenkilö, joka kannustaa lapsia elämään lapsuuttaan nauttien sen ainutlaatuisuudesta, mutta myös lohduttaa kasvamisen olevan osa elämän kauneutta. Toisin kuin tarinassa todella on, sillä Peter mm. lentää ennen lapsien kotiinpaluuta heidän kotitalonsa ikkunaan rakentaen siihen kalterit, jotta lapset huomaisivat takaisin lennettyään, että heidän vanhempansa eivät enää rakasta heitä ja ovat unohtaneet heidät.
Lisäksi tarina on kummallisen väkivaltainen. Moni on varmasti nähnyt Disneyn version tarinasta ja juonivaroitus, tarinan lopussa merirosvot häviävät taistelun viekkaille lapsille. Lapset häätävät merirosvot laivasta, Peter Pan voittaa Kapteeni Koukun armahtaen tämän ja merirosvot soutavat tiehensä.
Barrien tarinassa merirosvot häviävät oikein kunnolla, sillä lapset tappavat heidät kaikki. Yhden lapsen tehtävä taistelussa onkin laskea kuolleet ja huutaa kaikille senhetkinen määrä. Kaiken taistelun jälkeen Wendy-äiti käskee lapsia menemään nukkumaan surmattujen merirosvojen vuoteisiin ja ompelee Peterille uuden puvun kuolleen Kapteeni Koukun vaatteista. Hiphei.
Katselin kuitenkin lukemiseni jälkeen videon, jossa analysoitiin Barrien tarinaa syvemmin ja ymmärrän sen psykologisen arvon nyt paremmin. Video on booktubettaja Jen Campbellin, jossa hän antaa todella mielenkiintoisia tulkintoja tarinasta. Hänen mukaansa Wendy ja Peter Pan ovat sama henkilö, mutta Peter Pan esiintyy tarinassa aikuisuuden kynnyksellä olevan tytön lapsuutena, johon hän heittäytyy vielä mukaan tutkien omaa persoonaansa. Hänellä on selitys todella moneen mielenkiintoiseen asiaan ja jokainen Mikä-Mikä-Maan hahmo edustaa vain puolia Wendyn persoonasta. Esimerkiksi Kapteeni Koukku kuvattaisiin tarinassa heijastuksena hänen isästään ja Helinä-Keiju hänen seksuaalisuutenaan. Jos kiinnostus heräsi, niin käy ihmeessä katsomassa video täältä.
Kuitenkin en itse voi antaa kirjalle kahta karkkia enempää. Lähestyin kirjaa lastensatuna, enkä aikuisille tarkoitettuna allegoriatarinana. Osaan nyt arvostaa tarinan syvyyttä, mutta jäin silti lukemiseni jälkeen hämmilleni. Tämä taitaa vaatia joskus syvemmän uudelleenluvun.
🍬🍬
Vietin kauppareissutauon kolmen aikaan ja sain samalla tuuletettua itseäni kymmenen asteen pakkasen happihyppelyllä. Takaisin sisälle päästyäni söin rauhassa ja töllöttelin telkkarista muutaman jakson Frasieria. Sitten jatkui luku!
Toisena ja viimeisenä lukulauantaimme kirjana luin vuodenaikaan sopivan Tove Janssonin Taikatalven. Muumit pääsevät aina jotenkin todellä lähellä ihmisen sydäntä ja Jansson osaa luoda kirjoihinsa kauniisti upottavan tunnelman. Taikatalvi imaisi sisäänsä ja päästi irti vasta viimeisellä sivulla, kun kevät oli saapunut.
"Silloin asun auringonkukassa
ja makaan vatsallani lämpimällä hiekalla
ja kaiken päivää saa ikkuna oll auki
puutarhaan ja mehiläisiin päin
ja kohti kirkkaansinistä taivasta
missä on minun oma
appelsiininkeltainen aurinkoni!"
Tarina on varmasti tuttu Muumilaakson tarinoita katsoneelle. Muumipeikko herää kesken talviuniensa ja lähtee tutkimaan lumen peittämää avaraa maata, tuntien itsensä ensin hyvin yksinäiseksi ja vieraaksi tuossa uudessa valkeudessa. Hän törmää vaelteluillaan Pikku-Myyhyn sekä Tuu-tikkiin, jotka pitävät Muumipeikolle seuraa talven aikana ja auttavat tätä voittamaan epäluulonsa talvea kohtaan. Kevään tullen Muumipeikko on karaistunut talven seikkailuista ja sanoo Niiskuneidille, joka laittaisi lasin maasta puhjenneen pienen krookuksen päälle: "Älä pane, anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."
🍬🍬🍬🍬🍬
Lewis Carrolin Alice in Wonderland jäi siis minulta tällä lukukerralla lukematta. Eikä se haittaa, sillä olen lukenut kirjan kyllä aikaisemmin. Keskityin lukemattomiin tarinoihin ja kesken olleeseen herkulliseen elämänkertaan. Lukulauantai oli onnistunut kokeilu ja josta nautin erityisen paljon. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja asettaa itselleen sopiva aikaraja. Tai päättää aikarajaksi yhden viikonlopun, jonka aikana yrittää mahduttaa lukemista sopiviin väleihin. Minulle sopi etukäteen sovittu aika, jolloin keskittyi lukemiseen syvemmin ja pitemmän aikaa kerrallaan. Olemme suunnitelleen jo seuraavaa, mutta se tulee olemaan yhteisesti valitusta kirjasta. Sitä odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti