Katja Kallio: Yön kantaja
2017, s. 380


Miten läheltä se oli kulkenut hänen ohitseen. Oikea elämä.

Irtolainen, naisen muottiin huonosti istuva, köyhä ja isättömänä kasvanut nuori nainen Amanda Fredrika Aaltonen ( s.1864 ) päättää jättää kaiken taakseen. Ranskalaisen Duplessisin mukana hän lentää kuumailmapallolla  Pariisiin.
Elämä Pariisissa ei kuitenkaan osoittaudu unelmaksi, vaikka sinne lentäminen oli sitä hetken:

Kun pallo kohosi ilmaan Amanda itki.
Jokainen joka huomasi heidät alkoi huutaa ja vilkuttaa heille.Kaikki tulivat heistä onnellisiksi ja halusivat tervehtiä heitä. Heitä rakastettiin ensisilmäykselä ja ehdoitta. Hän vilkutti jokaiselle ihmiselle takaisin kunnes ei enää erottanut heitä.

Pariisissa Amanda elelee toisten nurkissa ylimääräisenä vaivana ja joutuu lopulta palaamaan takaisin Suomeen Cèlinen ikkunan lasimurskaa sielussaan, ei enää ilmojen halki hulppeasti kuumailmapallolla vaan Hampurista laivalla kuten kuka tahansa muukin kuolevainen.

Turun lääninvankilan ja lääninsairaalan kautta Amanda passitetaan lopulta Seilin saarelle "houruinlaitokseen " v. 1891 diagnoosilla "kuukautishullu". Muuta paikkaa hänelle ei keksitä, ei muuta diagnoosiakaan.

Sitten kaikki ajatukset katoavat yhtäaikaa. Jäljelle jää pelkkiä riakaleita. Pitkät eristykset ja unettomuus ja kaikki ne lääkkeet. Sitten riekaleetkin katoavat. Hän istuu auringonpaisteessa elottomana kuin täytetty eläin, siniset lasinpalat silminä. 


Seilin saarella eletään muusta maailmasta irrallaan. Turku meren yllä häämöttävine valon kajastuksineen on lähellä, mutta silti tavoittamattomissa. Saarella on omat sääntönsä, hierarkiansa ja tapansa. Jokaisella työhön kykenevällä potilaalla on oma leiviskänsä, jota tehdä palkatta yhteiseksi hyväksi. Ja jos tottelee ja on kuten olla kuuluu, saa vapaakävelijän osan. Ja Amanda saa.

Amanda on fiksu nainen, hän osaa lukea ja kirjoittaa, paremmin kuin osa hoitajista. Hoitajat ovat eri puolilta Suomea tulleita kouluttamattomia naisia, mutta eivät potilaat sitä ajattele. Maalaisjärki on riittävää valuuttaa. Sen varassa eletään vuodesta toiseen. Arjen askareet toimitetaan ja elämä nivoutuu niiden lomaan.

Kukin potilas Seilin saarella kantaa omaa yötään. Sen kanssa on elettävä kuin mikä tahansa taudin. Joku on syntymästään säikky, joku työn ja elämän raskauttama, joku ei sopudu, jollakulla on epilepsia, ja joku on saarella siksi, että mitään muuta paikkaa hänelle ei ole keksitty.
Amanda elättelee sydämessään haavetta päästä pois, mutta hoitaja-Sofian pehmeässä valon läikässä Amanda taipuu siihen, että  Selin saarelta ei päästetä pois. Sinne ollaan tultu jäädäkseen. Seilin saari on elämäksi naamioitu säilö.

Seili yksin jatkaisi ikuista, loputonta olemistaan, seilaisi muuttumattominen maisemineen paikoilleen pysähtyneessä ajassa. He jatkaisivat loputtomia päiviään täällä, näillä teillä ja näissä rakennuksissa, uurastaisivat ja nukkuisivat näiden puiden alla ja näiden tähtien; nyt vain ainoina maailmassa. 

Minä pidin Katja Kallion tavasta kertoa todellisen ihmisen fiktiivistä  tarinaa. Hänen sanoilla piirtämä nsä Amanda on persoonallinen ihminen, ei kuka tahansa vaan herkkä ihminen, joka näki ja ymmärsi, pystyi unelmoimaan. Hän oli enemmän ja syvempi kuin levottomuutensa, kuin mitä päälle päin näytti.
Todellinen Amanda Aaltonen eleli Seilin saarella aikana, jolloin psykiatrinen hoito oli Suomessa vielä lapsen kengissään. Ei ollut tietoa eikä taitoa. Hänen elämänsä on hyvinkin voinut olla sellaista kuten Katja Kallio sen kuvaa.  Ja oli ilmapallolento totta tahi tarua, sen verran salaisuuksia sallittakoon jokaisen elämään.

Amanda oli ainoa, joka oli kuvitellut että pajukon ja kissankellojen valtaama autiotalo olisi muuttunut Isakssonin kanssa lehtimajaksi. Kuin jokin niin kaunis ja kiitollinen vaikkakin hatara olisi aina ollut tarkoituskin. Kuin tähtien olisi kuulunut näkyä katon läpi. 





Älä kerro kenellekään. Niin Amanda on tottunut sanomaan puhuessaan asioistaan. Älä kerro kenellekään. Mutta pitäiskö Julialle sanoa niin? Pitäisikö sen sijaan sanoa: Kerro kaikille.

Mitä piti kaikille kertoa?

Tähdet kitisevät katon läpi kuin jäästä kiikkerä ovi.
Että kauan sitten eräs ihminen rakasti minua jollakin tavoin. 


⭐⭐⭐⭐

* Tea