Ilmestynyt: 2011
Luettu: 6.huhtikuuta.2017
Sivuja: 151
⭐⭐
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: "Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan"
"Me istuimme olohuoneessa jota äiti sanoi ruokasaliksi, oli sytytetty kynttilät jotka alakuloisina laskivat alleen, tunsin itseni typeräksi verkkareissani. Ingasta oli jäljellä joitakin tukahduttavia hajuvesikiehkuroita seisovassa ilmassa ja röykkiö tuliaisia keittiön pöydällä. Ingastako oli jälejllä tuo häkkieläimen katse Linnean silmissä. Linnean kasvot piilottelivat huolellisesti maalatun meikin takana, puuterikerroksen alla hän räpisteli."
Luin Enorannan Gisellen kuoleman kirjallisuuden pedagogiikan kurssille kirjaesittelyä varten. Rakastuin Enorannan kirjoitustyyliin ja tarinankerrontaan viime vuonna, kun luin joululahjaksi saamani Enorannan Surunhauras, lasinterävä, joten valitsin kirjalistalta ahmittavakseni lisää Enorantaa.
Ahmittavuudessaan kirja oli heti pienoinen pettymys, sillä en meinannut aluksi löytää sitä kirjastosta Enorannan kirjojen kohdalta, kun luettavaksi etsimä kirjani oli niin pieni ja ohut. Luin kirjan muutamassa päivässä, mutta vain lyhyytensä ansiosta. Nautinnollisesti ahmittava kirja tämä ei minun kohdallani ollut.
Kirja kertoo säröisen ja kipuilevan perheen tarinaa, jossa menetetyt unelmat viiltävät perheen suhteisiin kirvelevän jäljen. Perheen lahjakas tyttö Linnea lähetetään seitsemänvuotiaana Tukholmaan balettikouluun isoveli Joelin jäädessä isänsä ja äitinsä kanssa elämään omaa elämäänsä Suomeen. Linnea vierailee kotonaan vain muutamia kertoja vuodessa, jolloin perheen äiti valmistelee kodin aina priimakuntoon menestyjää varten. Sitten Linnean polvi menee rikki ja hänen on palattava Suomeen sekä jätettävä unelma balettitanssijan urasta Ruotsiin.
Perheen on vaikeaa käsitellä asiaa ja kukaan ei tunnu saavan Linneaan enää yhteyttä. Linnean tapaturma on perheelle tabu, josta ei saa missään nimessä kysellä ja siitä ei keskustella. Kysellään vain että onhan kaikki hyvin ja viihdythän sinä taas kotona Suomessa? Kirjassa käsitellään vaikeita ja harvoin käsiteltyjä teemoja ja tarinan tapahtumat saavat lukijan pohtimaan niitä monesta näkökulmasta. Plussaa tarina saa siitä, että kirjan kertojana onkin veli Joel, jonka perspektiivistä avautuu isoista asioista vaienneen perheenjäsenten todelliset ajatukset.
Mutta niin kävi, että tähän Enorannan kirjaan petyin. Aloitin kirjan suurin odotuksin, mutta mielessäni vilkkui vain suuri kysymysmerkki kirjan loputtua. En oikein tiedä miksi se kietoi mieleni hämmennyksiin. Siksi tämän blogitekstinkin kirjoittaminen on venynyt näin pitkälle. Olen lukenut Gisellen kuoleman jälkeen jo toista kirjaa, mutten ole saanut itseäni istutetuksi blogitekstin ääreen pohtimaan kirjaa uudelleen. Vaikka kirjassa käsitellään tärkeitä teemoja mielestäni onnistuneestikin, niin tarina ei silti saanut minua missään kohtaa otteeseensa.
Kirja taisi olla liian erilainen mitä odotin, sillä tarinan juonenkäänne tuli minulle täydellisenä yllätyksenä. Kirjoitustyyli oli kyllä samaa kaunista ja aistikasta Enorantaa. Kerronta on kaunista ja runollista, mutta pysyy asiassaan kiinni.
En silti sanoisi, että kirja on huono. Se on omalla tavallaan traagisen kaunis, mutta minuun se jätti vain pohdiskelevan ja hämmentyneen olon.
*Ida-Maria*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti