Tea :
" Loppujen lopuksi ja kaikkien vuosien ja pehmustettujen elämänpettymysten jälkeen hän oli se joka lähti, siitä tämä kaikki alkoi ja vaikka se oli olevinaan yhden elämän ja iän loppu, oikeasti se saattoikin olla vasta alku. Hän asetti vihdoinkin rajan, ja kenties sen takia ei olekaan niin, että kaikki tärkeä on jo tapahtunut. Mitä jos juuri tämä riittääkin: tämä että on tässä, ihan tavallinen ja sellaisena hyvä, riittää että voi sulkea oven ja laittaa avaimet laukkuun ja kääntyä ja siinä sitä sitten on, itsensä kanssa, eikä se tunnukaan huonolta ja kaiken tämän takia Jenny on uskaltanut jopa hieman pohtia, mitä vielä voisi tulla, voisiko vielä tulla yksi elämän kevät, joka joskus jäi tulematta?
Rytisalon Rouva C:stä ja Lempistä lumoutuneena odotin innolla Jenny Hilliä. Onneksi olin ehtinyt kuulla, että Jenny Hillissä Rytisalo on hypännyt historiallisista aiheista nykypäivään, eikä pelkästään se, vaan että Jenny Hillissä hän operoi monella tasolla ja äänellä.
Siinä, missä ulkopuolinen kertoja tarkkailee avioeroaan ja vaihdevuosiaan potevan Jenni Mäen kuoriutumista Jenny Hilliksi, siinä ohessa kärpäsinä katossa surisevat myös satuhahmoista tutut ajattaret, Tähkäpää, Punahilkka, Ruusunen ,Tuhkimo ja Lumikki. Nämä feminiiniset äänitorvet paitsi tarkkailevat ja analysoivat Jenny Hilliä, kertovat myös omaa tarinaansa. Ei siten kuten me olemme ne tottuneet saduista lukemaan vaan siten kuin se heidän kertomanaan todellisuudessa meni.
Jenny Hill on kasvutarina, jossa pohditaan naisena olemista ja suostumista kaikkea sitä vasten, joka naiseutta määrittelee. Mitä on olla vaimo suhteessa mieheen, mitä on olla äiti, työkaveri, sisar, naapuri, ystävä. Mitä on olla tämän näköisenä, tämän muotoisena, tällä statuksella, ylipäänsä tällaisella elämällä.
Iso rooli tässä pohdinnassa on ajatterien oman elämän uudelleenkerronnassa. Pinnalla ja pinnan alla on painava kattaus todellista realityä. Ei se ollutkaan prinssi, ei se ollutkaan piparkakkutalo.
Ajattarien lisäksi kirjan läpi kulkevat sulavasti sisaruuden, äitiyden ja exänä olemisen teemat. Se kaikki asettuu kohdilleen Jenny Hillin kasvamisen ja toipumisen myötä.
Mielenkiintoisena tasona kirjassa on Jenny Hillin terapia. Viisas terapeutti neuvoo Jennyä kirjoittamaan kirjeitä haluamalleen henkilölle. Jenny Hill valitsee lähettämättömien kirjeidensä saajaksi ihailemansa naisen Ranskan Brigitte Macronin, jonka elämää hän samalla arvioi ja peilaa omaansa vasten.
Kirjeet kuvaavat ja avaavat hyvin sitä prosessia, jota Jenny Hill käy läpi. Itsensä työstäminen käy työstä. Se ei ole kaunista, eikä sen kuulukaan olla. Se on ryvettymistä, jossa kateuden, kaunan ja vertailemisen kautta löydetään hiljalleen se kohta elämässä, jossa laiva ei enää liikaa kallistele puolelta toiselle. Löydetään oma jalansija, jolle koko painollaan astua.
Syvistä elementeistään huolimatta jäin pohtimaan, että se iso asia, joka kuvataan Jenny Hillin kasvutarinan käänteeksi, jää mielestäni ohueksi ja ohitetuksi. Jennyn pojan elämä jää ikään kuin sivulauseen asemaan ja se kuittaantuu pojan tyttöystävillä.
Myös kirjan sanoma, niin tärkeää kuin se patriaraalisessa kulttuurissa onkin, jää mielestäni kliseiseksi. Totta kai kannatan naisen oman äänen, paikan ja rajojen löytämistä. Kannatan sitä, että jokainen nainen voi kuoriutua Jenni Mäestä Jenny Hilliksi omalla tavallaan, mutta miksi useimmiten Jenny Hilliksi tarjoillaan sterotypiaa? Onko ainoa tie naiseksi löytyä jumalattarena?
Jenny Hill on kirjoitettu taitavasti ja Minna Rytisalo hallitsee hienosti kirjan eri tasot ja vaikeahkon rakenteen.
.jpg)
